Grammar on Demand

Grammar on Demand

Grammar on demand -mallissa tieto- ja viestintätekniikka on luontevana osana kieliopin opiskelua. Sähköinen oppikirja toimii yhteisenä ja vuorovaikutteisena oppimisalustana. Lisää... »

Kielioppia tehostetusti

Kielioppia tehostetusti

Sähköisesti ja yhteistoiminnallisesti opiskelijan omien tavoitteiden mukaisesti opiskellaan kielioppia samalla, kun kirjoitetaan erityyppisiä tekstejä... Lisää... »

Heutagogiaa ja reflektointia

Heutagogiaa ja reflektointia

Tällä sivulla on muutamia linkkejä aiemmin julkaisemiini teksteihin: heutagogiaa, tvt:tä ja reflektointia pidettyjen kurssien jälkeen. Lisää... »

Mitä uutta?

Mitä uutta?

Tällä sivulla on 24.2.2016 alkaen muutokset ja lisäykset blogiin, uusimmat ensin. Lisää... »

Peda.net-ohjeet

Peda.net-ohjeet

Sivulla on listattu ja ryhmitelty Vimeossa julkaisemani Peda.netissa olevan vuorovaikutteisen oppimateriaalin sekä oppimisalustan käyttöohjeita ja -vinkkejä. Napsauttamalla alla olevia linkkejä pääset suoraan kanavalle ja katsomaan videoita... Lisää... »

Canva - luovuutta opiskeluun

Canva - luovuutta opiskeluun

Canva on selaimella käytettävä graafinen suunnitteluohjelma, joka helppokäyttöisyytensä ansiosta soveltuu hyvin myös kouluopetukseen alakoulusta toiselle asteelle. Lisää... »

 

Hihamerkkikohu – propagandasta disinformaatioon

Johdanto

Tässä artikkelissa määritellään suppeasti propaganda käsitteenä, sen historiaa, ilmenemismuotoja ja tyypillinen tapausesimerkki mediapropagandasta (hihamerkkikohu), jossa yhdistyy  informaatio-operaatio ja disinformaation levittäminen laajamittaisesti.

Pari posteria ilmentää, mistä propagandassa voi olla kysymys ja millaisia toimintamalleja on käytössä.

Lopuksi on vielä määritelmä, miten propaganda, manipulaatio, argumentaatio ja suostuttelu liittyvät toisiinsa, sitten toisen posterin kuva sotapropagandasta vähän isompana ja siihen liittyvä englanninkielinen kattava analyysi.

Mitä propaganda on?

Kielitoimiston sanakirja määrittelee propagandan mielipiteenmuokkaukseen tähtäävän oppien, asenteiden tai ajatusten levittämiseksi. Wikipediassa sävy on kielteisempi, ja se nähdään pitkälti ihmisten huiputtamisena. Näin ei ole aina ollut, eikä tulisi olla nytkäään. Vastaavasti olisi yhtä absurdia väittää, että kriittinen ajattelu ja kriittisten kysymysten esittäminen olisi yksinomaan kielteistä, samoin kritiikin esittäminen. Sehän voi olla myönteistä, kielteistä tai neutraalia.

Propagandan historia ulottuu aina 1600-luvulle saakka, kun Paavi Gregorius XV perusti ensimmäisen propagandatoimiston (Congregatio de propanda fide), jonka tehtävänä levittää pelkoa katolilaisten keskuuteen “hirvittävistä” protestanteista. Sittemmin vasta ensimmäisessä maailmansodassa Yhdysvalloissa alettiin ottaa propagandaa järjestelmälliseen käyttöön saksalaisten demonisoimiseksi ja joukkojen värväämiseksi. Olennaista on terrorilla ja tyrannialla pelottelu yhdistettynä tunteisiin vetoaviin kliseisiin. Mustamaalauskampanja onnistui niin hyvin, että sitä alettiin käyttää aktiivisesti myös sisäpolitiikassa (McCarthy), kylmän sodan aikana maailmanlaajuisesti. Nykyään propagandalta ei voi välttyä enää juuri missään. Joka ikinen aikakauslehti tai sotaelokuva on propagandaa tulvillaan. Televisiossa riittää tosi-tv-laihdutusohjelmia, ja naimisiinkin pitää mennä muodikkaana ja hoikkana. Eri ammateista annetaan ruusuinen kuva, ja poliisitkin ovat niin kivoja ja humaaneja että…

Napsauta kuva isommaksi ja katso sen jälkeen esimerkit.

Propaganda

Diplomaattista propagandaa rauhantahtoisten kauppaneuvottelujen lisäksi on aivan arkipäiväisissä tilanteissa. Pienellä vilpilläkin voidaan hienovaraisesti suostutella perheen pienimpiä tyhjentämään puurolautanen ja kenties kehua tai lahjoa jollakin palkinnolla. Vähän uhkaavammalta voi kuulostaa motivointi, ettei veijarista kasva koskaan isoa miestä, jos viisivuotiaana eivät litistetyt ryynit maistu, vaan mieli tekee sokerihuurrettuja tiikerilastuja.

Ennen vaaleja luvataan vaikka mitä...PR-toiminnasta perusesimerkki on eri puolueiden ja ehdokkaiden vaaliväittelyt ja ehdokkaiden julkiset imagokampanjat. Niiden perimmäinen tarkoitus on äänten kalastelu itselle ja omalle puolueelle. Kun vaalit sitten ovat ohi, jokainen jo kertaalleen äänestämässä jo käynyt tietää, että lupaukset jäävät (lähes aina) pitämättä.

Lobbaamiseen yrityksillä ja eri järjestöillä on osastonsa ja viestintä- ja olosuhdepäällikkönsä, joiden tehtävänä on ajaa omia etuja ja pyrkiä vaikuttamaan poliittisiin ja taloudellisiin päättäjiin (myös kuluttajien käyttäytymiseen ja yleiseen mielipiteeseen). Toisinaan saa lukea erilaisista eturistiriidoista ja korruptiosyytteistä, kun valtakunnallisella tai paikallisella tasolla päätöksiä tekevät virkamiehet tai valtuutetut harjoittavat omia bisneksiään. Selvää on, että vastaanottokeskuksen osaomistajana oleva kansanedustaja kannattaa turvapaikanhakijoiden rynnistystä ja edistää kaikin tavoin siihen liittyvää suvaitsevaisuutta, sillä tuohan se hänellekin tuloja. Myös hyväveliverkostoja hyödynnetään niin rohkeasti kuin uskalletaan, hyvänä esimerkkinä vapaamuurarien kansoittama Yhdysvaltain korkein oikeus.

Strategiseen viestintään jokainen oppilas saa tutustua jo koulun penkillä, kun oppikirjoissa toteutetaan piilo-opetussuunnitelmaa. Yleensä opetus perustuu siihen, että oppilaalle muodostuu oppikirjan perusteella hänelle välitettävä “todenmukainen” käsitys niin Suomen kuin muunkin maailman tapahtumista ja historiallisista henkilöistä. Oppilaallehan ei toki voi mennä esittämään Kekkosta Venäjä-mielisenä vehkeilijänä, antaa oppilaan kyseenalaistaa holokaustia tai väittää Yhdysvaltojen harjoittaneen valtionterroria kaikilla mantereilla rahoittamalla ja osallistumalla sissisotiin ja vallankumouksiin, puhumattakaan palestiinalaisten ahdingon todellisista syistä.

Informaatio-operaatiosta on tämän artikkelin esimerkki, ja siinä perehdymme, miten taitavasti propagandan keinoin toteutetaan kausaalista determinismiä. Toisin sanoen valtamediassa on pitkään demonisoitu Perussuomalaisia, ja tällöin vilpillisin keinoin valehtelemalla ja mustamaalaamalla on helppo huijata suurta yleisöä, joka ei osaa yhdistää eri argumentteja, puhumattakaan argumentointiketjuja toisiinsa, saati tunnistaa propagandaa tai edes ymmärtää argumentointivirheitä. Näin kuinka tahansa suuren valheen syöttäminen onnistuu, sillä kohdehan on jo ennalta syyllistetty ja siten tuomittu.

Miten temppu tehtiin hamppari

Alkunäytös

James Hirvisaaren avustaja kirjoitti ironisen pakinan, joka poistettiin Uuden Suomen blogipalvelusta nopeasti. Samana päivänä James Hirvisaari kommentoi sen perusteella julkaistuja uutisia. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Turun Sanomat ja sitä seurasi mm. Iltalehti.

Mustaa propagandaa

Tarkkaavainen lukija, joka tuntee pakinan tekstilajina, tunnistaa sille ominaiset piirteet Erosen tekstin kuvakaappauksesta. Kun vertaamme Turun Sanomien huijausuutista, huomaamme, että uutistoimittaja on syyllistynyt kontekstomiaan eli argumentointivirheeseen. Koska argumentointi on vilpillistä, se on Douglas Waltoninkin mukaan pätemätöntä. Kohua paisutti STT:n mukaantulo ja lähdeviitteiden puuttuminen alkuperäiseen tekstiin, josta sepitettiin uutinen. Periaatteessa tilanne olisi sama kuin kaivettaisiin Mikko Alatalon jokin vanha iskelmäsanoitus irti kontekstistaan ja tehtäisiin siitä kohu-uutinen.

Totta vai ei?

Ensimmäinen asia, jonka kriittinen lukija tutkailee on lähdetiedot. Turun Sanomissa ei mainita toimittajan nimeä. Pääsyä ei ollut tuolloin edes alkuperäiseen tekstiin, josta uutinen repäistiin. Iltalehden uutisessa sen sijaan kärjistettiin edelleen viestiä, ja Suomen tietotoimisto oli Turun Sanomien uutisen perusteella myynyt sen eteenpäin. Nyt pitää siis selvittää, mikä on STT:n ja Lännen median rooli ja tavoite. STT:n suurimpia omistajia ovat valtamedia, joka pitkälti vaikuttaa yleiseen mielipiteeseen. STT:hen kytköksissä olevat maakuntalehdet ovat perustaneet myös Lännen median, mikä edelleen vaikuttaa uutisoinnin ideologisuuteen ja samankaltaisuuteen. He siis julkaisevat omien intressien mukaisia uutisia heidän taloudellisia ja ideologisia tavoitteitaan tukevista näkökulmista.

Kouluissa opetetaan, että uutiset ovat objektiivisia, mutta se ei pidä (useinkaan) paikkaansa  – ei meidän hihamerkkiuutisessakaan. Mikä on uutinen ja mikä on totuus, pitää selkeästi erottaa, sillä uutisen tehtävänä on lähinnä korostaa jotain jo tapahtunutta. Sillä pitää siis olla merkitystä kohderyhmälle, jotta sillä olisi uutisarvoa ja jotta sitä kannattaa painottaa. Kun intialainen paikallispoliitikko läpsäisee kepillä kiukuttelevia lapsiaan, se tuskin kiinnostaa ketään; mutta kun suomalainen politiikko tukistaa raivarin saanutta kersaansa julkisesti, kohu on valmis. Tuntuisi myös hullulta väittää Suomen entistä presidenttiä Mauno Koivistoa terroristiksi, sillä hän osallistui sodan aikana tuhotöihin kaukopartiomatkoilla. Sen sijaan länsimediassa leimataan helposti terroristeiksi Lähi-idässä kotimaataan puolustavat sotilaat (tai militantit), sillä he ovat tarttuneet aseisiin ja jopa räjäyttäneet pommeja vihollisten  tai niiden kanssa vehkeilevien maanmiesten tuhoamiseksi.

Miten propaganda toimii Hihamerkkikohussa

Napsauta ensin infografiikka isommaksi ja silmäile viisi kohtaa määritelmineen.

propaganda1-5

1. Dialogisuus

Helsingin Sanomia ja joitakin muita lehtitaloja on yhdistänyt jo vuosia (uutis)propagandakampanja, jolla on ehkä pyritty vaikuttamaan yleiseen mielipiteeseen, siis ihmisten mielipiteisiin Perussuomalaisista ja heidän politiikastaan, ja varmaankin siksi julkisuuteen on nostettu hyvin kielteiseen sävyyn niin Teuvo Hakkarainen, Jussi Halla-aho, James Hirvisaari ja muutamia muitakin, huipennuksena Olli Immosta vastaan masinoitu propagandakampanja kesällä 2015. Tavoite on yksinkertainen, eli ohjailla kielteiseen sävyyn ihmisten ajattelua ja mielipiteitä joskus lähes yhtä lennokkaasti kuin Yhdysvalloissa Donald Trumpin vastainen mustamaalauskampanja väittämällä häntä aivokuolleeksi pelleksi.

2. Viesti

Piiloviesti on selkeä ja sen tarkoitus leimata puolue, kansanedustaja ja hänen avustajansa muukalaisvihamielisiksi rasisteiksi ja äärioikeistolaisiksi. Kohu aiheutti sen, että pakinan kirjoittaja joutui eroamaan, ja lopulta median ajojahti kohdistui myös James Hirvisaareen, joka erotettiin Perussuomalaisista (ks. Ylen uutinen). Kun median vaikutuksella on onnistuttu luomaan stereotyyppinen käsitys rasismista ja äärioikeistolaisuudesta ja kun se onnistutaan yhdistämään natsismiin, lopputulos on selvä, vaikka propaganda olisi miten ontuvaa (ks. Hitler-argumentti). Monisärmäisen propagandan avulla pyritään luomaan kaksijakoisia ja usein stereotyyppisiä mielikuvia, joiden tavoitteena on se, että yleisö reagoi niiden antamien mielikuvien ja arvostusten kautta niihin liitettyihin kohteisiin.

Rasismi esitetään tuomittavana ja pahana asiana valtamediassa, ja koska Eronen siis kirjoitti rasistiseksi tulkittavan tekstin, hänenkin täytyy olla rasisti ja siksi paha. Koska hän on Perussuomalaisen puolueen kansanedustajan avustaja, sekä edustaja ja puolue ovat muka äärioikeistoa ja jopa natsihenkisiä. Tällä logiikalla uutisen lukijan odotetaan reagoivan. Ensimmäisen maailmansodan amerikkalaisnaisia raiskaava propagandapeto on muuttunut välillä pahaksi pommeja räjäyttäväksi arabiterroristiksi tai julmasydämiseksi oikeistolaisradikaalinatsiksi, joka antaa säälittävien ja nälkäisten syyrialaislasten nääntyä piikkilanka-aitojen takana vailla samanlaisia mahdollisuuksia kuin omilla lapsillamme.

3. Massamedia

Hihamerkkikohun vääristeltyyn uutisointiin reagoitiin hyvin aggressiivisesti, ja parin päivän päästä poliisille tehtiin asiasta tutkintapyyntö. Kun alkuperäinen teksti oli poistettu Uuden Suomen blogipalvelusta ja uutisten lukijoilta poistettiin mahdollisuus kommentoida uutista tai linkittää uutisoinnin kohteena olevaan humoristiseen pakinaan, se johti tavoitteeseen eli Erosen eroon, myöhemmin Hirvisaaren ja siten myös Perussuomalaisen puolueen julkisuuskuvan likaamiseen. Uutisen ei siis tarvitse olla totta saati rehellinen, kun se liitetään voimakkaasti yleisen mielipiteen vastaisiin arvoihin tai ilmiöihin.

Kovimmalla äänellä (yhteinen jakeluverkosto) ja houkuttelevimmilla äänenpainoilla (medianäkyvyys ja mielipidevaikuttajat) päästään kampanjassa parhaimpaan lopputulokseen. Vasta-argumentteja ei päästetä esiin, tai ne jäävät vastamedian kanaviin ja marginaaliin.

4. Tarkoitus pyhittää keinot

Valheita syöttämällä mediakritiikkiä osaamattomat lukijat uskoivat Perussuomalaisten olevan äärioikeistoa, jota valtamediassa  paheksutaan. Puolueen kannattajia pyrittiin syyllistämään ja vaikuttamaan heidän mielipiteisiinsä ja lisäämään ennakkoluuloja puoluetta ja sen kannattajia kohtaan.

Ylidramatisoitu, puolueellinen ja valheellisen stereotyyppinen uutisointi sekä tarkoituksellinen vastakkainasettelu, panettelu ja syyllistäminen toimi tässäkin kampanjassa enemmän kuin paremmin.

Miksi tämä kampanja toimi, ja miksi vastaavat ovat menestyksiä? Vastaus on hyvin yksinkertainen: ihmiset ovat hyvin harvoin tietoisia todellisista syistä, jotka saavat heidät ajattelemaan ja toimimaan, niin kuin he tekevät. Hyvin harvalla on omia punnittuja mielipiteitä vaikkapa transkulttuurisuudesta ja siihen niputetusta rasismista tai osaa tunnistaa monikultturismin ja transkulttuurisuuden eroa.

5. Suostuttelu

Kun propagandistit ovat onnistuneet lähettämään maanlaajuisesti valtamediassa samansuuntaisia virheargumentointiin perustuvia väitteitä, viestin vastaanottaja tuntuu ulkopuoliselta, sillä hänellä ei ollut tarvittavia tietoja omaan (objektiiviseen) mielipiteenmuodostukseen. Selailtuaan muutaman muun samaan viestintärinkiin kuuluvan lehtitalon julkaisuja hän ei voi muuta kuin uskoa hänelle syötettyä pajunköyttä, sillä se toistuu niin monessa eri lähteessä, joten se alkaa tuntua jopa uskottavalta.

Lopuksi

Propaganda ei lopu koskaan, ja jokaisen onkin hyvä tiedostaa, että sitä käytetään tehokkaana välineenä yksinkertaistamaan asioita ja tuomaan järjestystä kaaokseen (siis yhdenmukaistamaan mm. arvot ja asenteet). Diktatuurissa tiedotusvälineet otetaan valtion hallintaan ja vastustajat vaiennetaan; demokratiassa järjestystä ylläpidetään kääntämällä yleinen mielipide sisäisiä “vihollisia” vastaan. Molemmissa valtaeliitin vastustajat pyritään hiljentämään keinoja kaihtamatta. Propaganda onnistuu varsinkin silloin jos vastaanottaja ei osaa kyseenalaistaa sitä tai jos hänen medialukutaitonsa ovat hyvin rajalliset tai hänen käyttämänsä medialähteet hyvin yksipuolisia. Propagandalla pyritään ylläpitämään vastaanottajan tietämättömyyttä mitä mielikuvituksellisimmin keinoin. Esimerkiksi maahanmuuttokeskustelussa ei juuri propagandalta voi välttyä. Tällöin tavallisesti vedotaan hyvin epämääräisesti kristillisiin arvoihin, humanismiin, kansainvälisiin lakeihin ja yhteisiin sopimuksiin. Taikasana rasismi kiinnittää vastustajan pahan akseliin, ja siihen kun hän takertuu, kaikki hänen argumenttinsa voidaan mitätöidä eikä hänen kanssaan ehkä alennuta edes keskustelemaan asiallisesti – jos ollenkaan.

Lähteitä

Tämän artikkelin lähteinä olen käyttänyt niin vanhempia klassikoita (Edward Barnaysistä Walter Lippmanniin) ja uudempia (Noam Chomskystä Douglas Waltoniin) ja muutamia muita siltä väliltä, kotimaisista Saara Jantusen teoksia.

Johdanto kriittiseen ajatteluun ja sen soveltamisen periaatteet.

 


 

Kommentti

Ongelmallista propagandan, manipulaation, suostuttelun ja argumentaation määrittelyssä on se, että käytettyjen käsitteiden määrittelyssä ei ole yhteistä ja yleistä hyväksyntää. Douglas Waltonin mukaan ongelmia aiheuttaa jo sekin, että pelkästään argumentin määrittely ei ole yhtenäistä. Hänen mukaansa propaganda voi olla joko kielteistä tai myönteistä, mutta sen väittäminen vain valehteluksi tai liioitteluksi on epätosi. Manipulaatiota voidaan sen sijaan pitää vilpillisenä, ja se voi olla osa propagandaa. Premissiä voidaan vääristellä, joten siitä johdettu päätelmä on epätosi (esim. väittämällä fasismia tai kommunismia pahaksi). Klassinen ja hyvin toiminut esimerkki on maailmansotien välillä Sisiliasta, jossa antikommummunistisessa kampanjanssa väittettiiin kommarien tappavan lapsia ja syövän heidät. Myös kuvamanipulaatiolla voidaan huijata samoin kuin liittää premissiin vääristeltyjä mielleyhtymiä, jotka johtavat haluttuun lopputulokseen. Propaganda ja suostuttelu (persuasion) kuuluvat läheisesti toisiinsa. Monenlaisilla suostuttelukeinoilla, kuten tunteisiin vetoamalla puolueellisella asenteella myydään milloin mitäkin aatetta tai kulutushyödykettä.

Saara Jantunen ryhmittelee disinformaation kolmeen osaan:

  • Ihmisten maailmankuvaa yksipuolistetaan, jotta heidän käsityksensä todellisuudesta vääristyy.
  • Vääristämistä voidaan tehostaa yhdistelemällä totuutta ja valheita.
  • Kolmas tyyppi on täysin valheellisten tietojen levittäminen.

Tämän artikkelin ja esimerkkitapauksen tarkoitus ei ollut syyllistää ketään vaan auttaa lukijaa tiedostamaan, miten media toimii porisuttaen padoistaan mustaa propagandaa. Vastaavia esimerkkejä on loputon määrä, ja siinä vaiheessa kun nähdään otsikko, on syytä pysähtyä miettimään: ketä se hyödyttää ja ketä vahingoittaa.

Testaa itse.

Sarkasmin ja ironian ymmärtäminen on vaikeaa, mutta niiden tarkoituksellinen väärinkäyttäminen on erittäin helppoa. Jos Erosen teksti olisi Seppo Ahdin eli Bisquitin uudehkossa pakinakokoelmassa, se olisi voinut olla helmi ja erottua muista. Halla-Ahokin totesi taannoin Facebook-seinällään ironisesti Kreikan lakoista: ” — jos maassa olisi sotilasjuntta, jonka ei tarvitsisi välittää suosiostaan ja joka voisi panna mellakoijat ja lakkoilijat kuriin panssarivaunuilla.” Ei mennyt kuin tunti kun Expressen uutisoi näyttävästi, että poliitikko “vaatii” panssarijoukot kaduille – soppa oli taas valmis tarjoiltavaksi.

Destroy this mad brute

Katso propagandajuliste, ja selaile alla oleva analyysi.

Pohdi, miten kohtaamassasi propagandassa vedotaan sinun tunteisiisi, ja miten itse reagoit. Miksi?

Muokattu 13.3.2016 Muutamia pieni täsmennys ja esimerkin havainnollistaminen.

One Response to Hihamerkkikohu – propagandasta disinformaatioon

  1. […] uutisista oli ns Hihamerkkikohu, josta on tehty tämän vuoden maaliskuussa erittäin hyvä yhteenveto lähdeviitteineen. (Siltä varalta, että joku ei ymmärrä värillistä boldattua linkkiä, laitan […]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*