ÄI5 ja transformatiivinen oppiminen

ÄI5 ja transformatiivinen oppiminen

Heutagogiaan sopivat hyvin käänteinen oppiminen niin kuin transformatiivinenkin... Lisää... »

Kielioppia tehostetusti

Kielioppia tehostetusti

Sähköisesti ja yhteistoiminnallisesti opiskelijan omien tavoitteiden mukaisesti opiskellaan kielioppia samalla, kun kirjoitetaan erityyppisiä tekstejä... Lisää... »

Heutagogiaa ja reflektointia

Heutagogiaa ja reflektointia

Tällä sivulla on muutamia linkkejä aiemmin julkaisemiini teksteihin: heutagogiaa, tvt:tä ja reflektointia pidettyjen kurssien jälkeen. Lisää... »

Mitä uutta?

Mitä uutta?

Tällä sivulla on 24.2.2016 alkaen muutokset ja lisäykset blogiin, uusimmat ensin. Lisää... »

Peda.net-ohjeet

Peda.net-ohjeet

Sivulla on listattu ja ryhmitelty Vimeossa julkaisemani Peda.netissa olevan vuorovaikutteisen oppimateriaalin sekä oppimisalustan käyttöohjeita ja -vinkkejä. Napsauttamalla alla olevia linkkejä pääset suoraan kanavalle ja katsomaan videoita... Lisää... »

Canva - luovuutta opiskeluun

Canva - luovuutta opiskeluun

Canva on selaimella käytettävä graafinen suunnitteluohjelma, joka helppokäyttöisyytensä ansiosta soveltuu hyvin myös kouluopetukseen alakoulusta toiselle asteelle. Lisää... »

Kolmas kerta toden sanoo?

Kolmas kerta toden sanoo?

Suurin muutos tällä kertaa oli niin sanottujen kertaustuntien tai pohjustavien tuntien poistaminen. Aiemmin seitsemänpäiväisessä koeviikossa oli ensimmäistä koepäivää lukuun ottamatta koetta edeltävänä päivänä oppitunti, jonka opettaja sai käyttää esimerkiksi kokeeseen valmistautumiseen. Lisää... »

 

Category Archives: Luova kirjoittaminen

Madmagzin käyttökokemuksia

Monissa oppiaineissa ja eri luokka-asteilla voi käyttää erilaisia sähköisiä julkaisujärjestelmiä osana tehtävien tekemistä, ja siten tvt:tä saadaan lisättyä omaan oppimiseen. Verkkolehtien tekemiseen soveltuu melko hyvin Madmagz-niminen selaimella käytettävä sovellus. Oppilaan koneelle ei tarvitse asentaa mitään.

Lukiossa olen tehnyt niin, että ykköskurssilla mainosjuttuja eriteltäessä on mahdollisuus pakertaa itsekin samankaltainen tuotos. Kun on ensin eritelty muista julkaisuista markkinointiviestintää ja piilomainontaa, onkin aika tehdä itse sellainen julkaisu ja käyttää omaa luovuutta niin tekstien, kuvien kuin typografiankin suhteen.

Ilmaiseksi Madmagzilla pääsee seitsemän erilaisen sivupohjan kimppuun yhdestä tarjolla olevasta lehdestä. Layout- ja värivaihtoehtoja on kymmeniä. Sitten tulevatkin freemium-tyyppiset rajoitukset:

  • Ilmaisessa pohjassa on kiinteät tilat niin otsikoille kuin tekstiosuuksillekin.
  • Jo kertaalleen julkaistua lehtistä ei voi enää muokata.
  • Maksullisten lehtimallien hinta on kympin.
  • PDF-tuloste maksaa sekin lisää.
  • Korkearesoluutoisesta PDF:stä saa pulittaa vieläkin enemmän.
  • Linkit, videot ja osoitteen kustomointi maksaa sekin ekstraa, ks. kuva.

 

Mallijulkaisu: Elämän hallinta

Seuraava on malli, kuinka mainosjutut voivat muistuttaa artikkeleita ja pääkirjoitustakin. Tarkkaavainen lukija paljastaa parodisen lehtisen olevan osin toimituksellisesti viimeistelemätöntä, ja siinä on vieraskielisyyksiä ja sietämätöntä markkinointituputusta.

A mag created with Madmagz.

Mainossetti

Elämän Hallinta -lehtimainos from Mika Auramo on Vimeo.

Antologia (luova kirjoittaminen, syksy 2014)

Aforismeja

Vain eksynyt voi löytää kadotetun.

Perhonenkin on joskus ollut toukka.

Kirjoitat elämäsi käsikirjoituksen musteella, jonka värin valitset itse.

Koskaan ei ole täysin vapaa, jos istuu koko elämänsä samalla oksalla muiden lintujen kanssa, eikä koskaan lennä.

 

Tajunnanvirtaa

 

Lapsuuden lempituoksu

 

koulumatka

pitkä pienille jaloille

silti taskulampun heikossa valossa kiirekiirekiire

samalla onnellinen lapsi mielikuvitus laukaten

tuoksui maa ja luonto, nousevan auringon valo

talvisin kirpeän ilman ja lumen tuoksut kutittivat nenää

syksyn lehdet kevään mutavalumat sammal ja hevostallit

kynnetyt pellot ja koulun tuoksu jo melkein lähellä

hiljaisuudellakin oma tuoksunsa

nykyään moottoriöljy ja hajuvesi

kuitenkin sama tie samat tuoksut

luonnon tuoksu

 

Extreme Challenge

 

Taksi, vanha vihollinen ja ystävänpäivä

Taivas oli harmaa. Satoi räntää. Tyttö piti päänsä päällä käsilaukkuaan. Tietysti juuri tänään piti olla näin kamala ilma. Ystävänpäivänä.

Tyttö oli menossa ystävänsä juhliin, toiselle puolelle kaupunkia. Hän yritti toivottomasti saada taksia, tuloksetta. Juhlien alkuun oli enää puoli tuntia. Sade kasteli hänen uuden mekkonsa, vaalea silkkinen mekko liimautui ihoa vasten. Tyttö näytti uitetulta koiralta. Hän oli menettämässä jo toivon. Hetken kuluttua taksi pysähtyi juuri hänen eteensä. Tyttö hyppäsi taksin kyytiin, sanoi osoitteen ja kuljettaja lähti matkaan. Pian tyttö tajusi, ettei ollut yksin autossa. Etupenkillä istui hänen ex-poikaystävänsä. He olivat eronneet monta vuotta sitten. Heidän välinsä olivat siitä lähtien olleet huonot ja vihamieliset. Tyttö meinasi käskeä kuskia pysähtymään, mutta ajatteli kerrankin olevansa aikuisempi osapuoli eikä sanonut mitään.

Pian he saapuivat juhliin. Juhlien järjestäjä oli heidän molempien hyvä ystävä ja hän tuli toivottamaan vieraat tervetulleiksi. Pari tuntia sekä muutamia viinilasillisia kului, tyttö ja poika juttelivat koko ajan. He muistelivat vanhoja aikoja. Myöhään yöllä, he päättivät yrittää yhdessä vielä kerran.

Nyt vielä monen vuoden jälkeen he ovat vieläkin yhdessä.

 

Uutinen

Barcelona kauhun vallassa: Jo satoja zombien hyökkäyksiä!

Barcelonassa on viimeisen kahden viikon aikana tullut poliisin tietoon jo satoja ilmoituksia zombiehyökkäyksistä. Ensimmäinen ilmoitus tuli kaksi viikkoa sitten kun Elena ja Rodrico Ramiréz heräsivät 6-vuotiaan Adriana-tyttärensä huutoon ja löysivät tyttärensä raadeltuna sängystään. Huoneen ikkuna oli ollut auki ja vanhemmat olivat nähneet vain vilaukselta niljakkaan hahmon vilahtavan ulos. Ambulanssi oli soitettu samantien paikalle. Tyttö oli vajonnut koomaan ja herännyt sairaalassa luonnottoman aggressiivisena ja purrut yhtä lääkäriä. Tyttö on edelleen sairaalassa sänkyynsä sidottuna ja eristetyssä tilassa. Lääkäri oli osoittanut samanlaisia oireita ja jouduttu myös sitomaan kiinni sairaalasänkyyn ja eristämään.

Tämän tapahtumasarjan jälkeen poliisille on tullut jo yli 500 ilmoitusta samankaltaisista tapauksista. Poliisi kehottaa ihmisiä välttämään ulkona liikkumista, erityisesti yöaikaan. Zombiet ovat aktiivisimpia silloin. Ulkona ollessa olisi hyvä pitää veistä mukana. Ovet on syytä pitää lukittuina ja ikkunat sekä lasiovet olisi hyvä vahvistaa, esim teräksellä.

Zombien puremat aiheuttavat vesikauhun tapaista virusta, joka leviää veren ja syljen mukana. Kaikki raatelun tai pureman uhriksi joutuneet vajoavat ensin koomaan ja heräävät siitä luonnottoman aggressiivisina. Jotkut lääkärit ovat onnistuneet tutkimaan virusta sen verran, että tietävät kooman pituuden riippuvan siitä, mihin veriryhmään pureman saanut kuuluu. Uhrit eivät tunnista puhetta eivätkä läheisiään, eivät reagoi ampumiseen. Espanjassa on jouduttu eristämään useita sairaaloita, kun virus on päässyt leviämään.

Mistä zombiet tulivat ja miksi ne hyökkäävät, ei vielä tiedetä. Niiden levittämä virus on täysin vieras ja leviää erittäin helposti. Sen tutkiminen on osoittautunut lähes mahdottomaksi tehtäväksi. Poliisi korostaa erityistä varovaisuutta ja kehottaa ihmisiä pysymään valppaina ja välttämään turhaa ulkona liikkumista öisin.

 

Dialogi

 

Ansaitset parempaa

-Hitto aina menee jokin pieleen…

-Mitä sulle on käynyt?

-Miehiin ei voi luottaa

-Mitä sun poikaystävä nyt teki?

-On se kiva löytää facesta kuvia mitkä kertoo enemmän ku tuhat sanaa

-Ei kai se pistäny mitään kuvii sen exästä?

-Ei nyt sentään.. Viime öiseltä baarireissulta sen sijaan…

-Ei kai se pistäny niitä nettiin!! Se oli nimittäin aika humalassa ku ne otettiin.

-Näköjään on ollu ku pitää tollasii kuvii laittaa faceen…

-Mitä kuvii se tarkalleen pisti? Näkyks niissä mua?

-Ai oliks säki siel? Ei sua näkyny mut joku bimbo kylläki.. Heilu ilman paitaa siinä kuvassa… Siis mun poikaystävä…

-Joo jouduin sinne ku se pyys mua kuskiks -.-. Se blondi oli joku strippari minkä jätkät oli läpällä tilannu. Miehet…

– En ees tienny et se oli pyytäny sut kuskiks.. Justiinsa näin juu.. Mulla alkaa palaa pinna ton jätkän kans.. Luulin et ois järkevä tyyppi mut osoittautunu täys idiootiks, oon jo tarpeeks kauan tota touhua kattellu, alkaa keittää yli..

-Mä luulin et olit tulos sinne kans ni suostuin. Sori. Se jätkä on kyl täys kusipää ja kiristi mua etten kertois sulle. Tee mulle palvelus ja anna mun tulla mukaan ku jätät sen!

– Ei se mua haittaa että veit sen sinne.. On kyl.. Alussa oli niin huomaavainen herrasmies mut… Taidanpa roudata herran kamat tohon pihalle, ilmoitan vuokraisännälle ettei asu täällä enää ja poistan nimen tosta ovesta…

-Oota mua!! Mä oon puolen tunnin päästä sieltä ni mä voin tulla auttaa heittää sen kamat ikkunasta. Sä ansaitset parempaa.

-Jee kiva! Kiitos!

-Mä tuon pullaa mukana! Moikka!

-Jees! Moikka!

Absurdi novelli

 

Ballerina

“Muistakaa kaikki venytellä kotona! Älkääkä unohtako terveellistä ruokavaliota, ei kakkuja, sipsejä tai muita herkkuja, ensi viikolla on suuri näytös tiedossa!´´ Emily n balettitunti on juuri päättynyt. Opettajan Mariana Casta jaksaa joka tunnin jälkeen muistuttaa samoista asioista. Luulisi nyt, että Lontoon suurimman ja suosituimman balettikoulun edistyneimmän ryhmän tanssijat muistavat syödä terveellisesti ilman muistutusta mutta rouva Casta näköjään ajatteli, ettei hänen ohjeitaan otettu todesta. Sillä jos rouva Casta huomasi jonkun lihoneen grammankin, se tiesi lähtöpasseja ryhmästä. Niin ei ollut onneksi  vielä käynyt , ainakaan toistaiseksi.  Ryhmään pääseminen oli hien, veren ja tuskan takana eikä kukaan halunnut heittää työtänsä hukkaan. Kaikki ryhmän 20 tyttöä, Emily mukaan lukien, olivat laihduttaneet itsensä luuviuluiksi.

Emily oli ryhmän paras. Hän hallitsi sekä tanssitekniikan  mutta osasi myös tanssiessaan ilmeidensä ja vartalonsa kautta tuoda esille niitä tunteita, joita  kussakin esityksessä tarvittiin. Emily oli muutenkin ns. “täydellinen´´. Hän oli kaunis, menestyi koulussa ja baletissa,hän oli  opettajien lellikki. Yksi asia häneltä  kuitenkin puuttui. Nimittäin ystävät. Emily oli todella yksinäinen. Hän keskittyi niin tanssiin ja opiskeluun, ettei kavereille ollut jäänyt koskaan aikaa. Ja niin hänen kaverinsa olivat kaikonneet. Koulussa hän kulki aina yksin.  Vapaa-aikansa hän käytti opiskellen ja tanssien. Hän olisi voinut tanssia koko elämänsä. Kaverien puutteen hän korvasi tanssilla.

Sinäkin päivänä Emily jäi itsenäisesti harjoittelemaan tanssikoululle. Vain hänellä oli lupa siihen. Hän seisoi keskellä tanssisalia ja harjoitteli vaikeaa piruettisarjaa. Häntä alkoi  heikottamaan, hän oli syönyt vain puolikkaan omenan koulun jälkeen.  “Minulla ei ole aikaa jäädä lepäämään, minun on pakko oppia tämä tai lennän ulos ryhmästä.´´, Emily ajatteli. Hän oli todellinen perfektionisti ja siitä sekä baletista oli tullut hänelle pakkomielle. Yhtäkkiä häntä alkoi pyörryttämään niin ettei hän enää pysynyt edes pystyssä ja hänen oli pakko istuutua lattialle. Hän katsoi peiliin ja meinasi saada sätkyn kun huomasi sen kautta rouva Castan seisovan salin takaseinää vasten. Emily nousi kiireesti takaisin seisaalteen vaikka päästä heitti edelleen.”Miksi sinä istut, sinun pitäisi harjoitella?” rouva Casta tiuskaisi. “Minua vain pyörrytti´´, Emily sopersi sekavalla äänellä ja pysyi tuskin pystyssä. “Hah! Niin varmaan!´´ `Rouva  Casta lähestyi Emilyä  ja alkoi kävellä hänen ympärillään tuijottaen häntä samalla halveksivasti. “Sinä se sitten olet laiska. Istut vain vaikka pitäisi harjoitella. Oikea ballerina ei lepää koskaan.  Yhtäkkiä  rouva Casta pysähtyi ja jäi tuijottamaan Emilyä mittaillen häntä päästä varpaisiin. “Mitä tuo on? Oletko lihonut? Etkö ole noudattanut antamiani ruokavalio-ohjeita´?´ rouva Casta kysyi osoittaen Emilyn vyötäröä. Emily katsoi opettajaansa kummeksuen  ja käänsi sitten katseensa peiliin ja huomasi kauhukseen, että hänen vyötärölleen oli ilmestynyt ylimääräinen rengas. “Mutta… miten..?´´ Emily sopersi ja samalla hän huomasi peilistä kuinka hän alkoi paisua kuin pullataikina. “Eiiiiii!´´ Emily kirkui  ja kuuli korvissaa Castan äänen: “Sinusta ei ole mihinkään! Sinusta ei ole  yhtään mihinkään!

Yhtäkkiä Emily kuuli karmivan äänen, kuin luu olisi katkennut. Hän katsoi peiliin  ja tajusi että ääni oli kuulunut hänen jaloistaan. Molempiin sääriluihin oli ilmestynyt avomurtumat. Emily huusi tuskasta. Kipu oli jotain aivan sietämätöntä, sellaista hän ei  ollut kokenut koskaan ennen. Hänen jalkansa olivat vääntäytyneet outoon asentoon. Hän kaatui lattialle ja yritti hädissään ryömiä olemattomien käsivoimiensa  avuin ovelle ja huomasi kauhukseen ettei ovea enää ollut. Hän ei pääsisi pois vaikka kuinka kirkuisi. Rouva Castaa ei näkynyt enää missää mutta sitten Emily sattui vilkaisemaan ja näki Castan kuvajaisen peilissä. Tämä vain seisoi paikoillaan ja yhtäkkiiä peili räjähti. Lasinsiruja lenteli Emilyn päälle ja tuntui kuin joku olisi viskellyt kivillä. Hän ryömi hädissään sinne päin missä ovi oli ennen ollut. Silloin se sama ääni kuului hänen käsistään ja Emily stä tuntui kuin kipu olisi vienyt tajun, niin paljon häneen sattui. Olkavarren luut törröttivät ihon läpi. Emily makasi lattialla ja kirkui ja kirkui… Kunnes tajunta lähti kokonaan.

Seuraavaksi hän heräsi sairaalasta ja kirkui yhä. Sairaanhoitajia ryntäsi ovesta sisään ja he yrittivät rauhoitella häntä mutta eivät onnistuneet siinä helpolla. Lopulta Emily rauhoittui. Häneen sattui edelleen. Hän oli samankokoinen kuin aina  oli ollut. Pieni ja hento.Sitten huoneeseen saapui lääkäri, joka katsoi Emilyä huolestuneena ja vakavana.

“Sinun vammat olivat niin vakavia, etteivät ne parane koskaan kunnolla. Et voi enää ikinä tanssia. Olen pahoillani. Emily alkoi taas kirkua. Hän ei rauhoittunut millään.  Hänelle jouduttiin antamaan niin iso annos rauhoittavaa ettei hän sen saatuaan enää herännyt.

 

Kauhukertomus

Basiliskin silmät

Minulla oli paras ystävä. Hänen nimensä oli Lily. Olimme erottamattomat, vietimme kaiken aikamme yhdessä. Hän oli minulle kuin sisar. Mutta sitten kaikki muuttui.

Olin kahdentoista kun näin ensimmäistä kertaa kuoleman. Olin matkalla koulusta kotiin, metroasemalla. Lily ei ollut kanssani, mikä oli harvinaista. Olin yksin ventovieraiden joukossa. Odottaessani metroa, näin, kuinka suunnilleen omanikäiseni nuori putosi raiteille. Putosi, niin sitä sanotaan. Minusta näytti siltä, kuin joku olisi tönäissyt häntä, mutta ketään ei ollut lähettyvillä. Korviavihlova huuto hiljensi koko aseman. Metron ajaessa nuoren yli, muistan ajatelleeni vain basiliskia. Jälkeenpäin en pystynyt enää muistamaan, että miksi.

En ollut koulussa viikkoihin. En pystynyt ajattelemaan muuta kuin nuoren tuskaista huutoa ja basiliskia. En pystynyt syömään mitään, nukkumisesta puhumattakaan. En nähnyt ketään pitkään aikaan, en Lilyä, en edes vanhempiani. Olin aivan yksin traumani kanssa. Kukaan ei auttanut minua.

Kuukauden jälkeen päätin palata kouluun. Odotin innoissani, ja hieman loukkaantuneena, Lilyn tapaamista. Näin hänet aulassa ja kiirehdin halaamaan. Hän ei  halannut minua takaisin, ei antanut katsettakaan. Hän vain seisoi jäykkänä tuijottaen eteensä. Sitten Lily kääntyi ja lähti. Minä seurasin häntä. Huusin hänen peräänsä ja yritin saada häntä kiinni, mutta juutuin vastaantulevaan ihmismassaan. Olin ihmeissäni.

Oppitunnilla istuin Lilyn viereen. Yritin luoda keskustelua, turhaan. Hän jätti huomiotta kaiken toimintani. Olin suunniltani. Tartuin Lilyä hartioista ja ravistelin. Huusin kurkku suorana hänen kasvoillensa. Hän ei kiinnittänyt minuun mitään huomiota, niinkuin ei kukaan muukaan luokassa. Tunsin paniikin kasvavan. Juoksin hädissäni ulos luokasta, ulos koulusta ja lähdin kävelemään rauhoittuakseni. Kaduilla ihmiset kävelivät minua päin, tönivät minua puolelta toiselle. Huusin heidän peräänsä ja heidän kasvoihinsa, mutta he eivät kuulleet minua. Kukaan ei kuullut minua. Kukaan ei nähnyt minua.

Olin näkymätön.

Päädyin istuskelmaan metroasemalle, sille samalla asemalle, jossa olin nähnyt kuoleman. Istuin siellä monta tuntia itkien, panikoiden ja pohdiskellen. Olin aivan yksin. Aloin kaivata Lilyä, aloin kaivata vanhempiani. Yritin keksiä miten saisin heidät takaisin, miten saisin tämän kaiken taakseni. Tuntien pohdinnan jälkeen näin Lilyn astelevan asemalle. Katsoin kuinka hän kävi seisomaan lähelle raiteen reunaa, tähystellen tunneliin toivoen metroa. Se sai minut ajattelemaan taas sitä kuolevaa nuorta ja basiliskia. Kuulin kirkunan korvissani. Viattoman elämän viimeisen huudon. Silloin minä tajusin.

Hätkähdin ylös penkistäni. Silmäni laajentuivat ja hengitykseni tiheentyi. Tuijotin räpäyttämättä Lilyn selkää ja aloin lähestyä sitä. Nyt minä ymmärsin.

Se olin minä. Se olin minä joka putosi, minä joka huusi. Se olin minä, joka silloin metron alle menehtyi. Siksi kukaan ei nähnyt minua, siksi kukaan ei ollut auttanut minua. Astelin hitaasti kohti parasta ystävääni. En minä tahallani ollut pudonnut. Jokin oli töinnäissyt minua. Jokin, jota ei voinut nähdä, niinkuin nyt minua. Jokin hyvin voimakas. Se jokin oli kuolema.

Olin melkein Lilyn rinnalla, kun muistin basiliskin. Se oli metro, tajusin. Sen kohtitulevat valot olivat kuin basiliskin  silmät, joihin katsominen aiheutti kuoleman. Ne olivat viimeinen näkemäni asia ja siksi basiliski oli pyörinyt mielessäni. Yhtäkkiä kuulin sen taas lähestyvän, sihinän hiljalleen voimistuvan. Olin Lilyn takana. Asetin käteni vasten hänen selkäänsä ja suljin silmäni. Hennosti hymyillen kuulostelin oikeaa hetkeä ja sen saapuessa tönäisin.

Huuto halkoi ilmaa, asema hiljeni taas. Lily putosi basiliskin kitaan. Pian en olisi enää yksin.

 

Radiohaastattelu

Cobin

 

-Hyvää iltaa radio citystä, täällä keskiviikko iltaanne kanssanne viettää Mervi Kotero. Toivotetaan tervetulleeksi illan vieras nouseva pop-maailman hitti Cobin.

-Kiitos, kiitos!!!! Mä oon niiin innoissani tästä, siis tää on mun eka radiohaastattelu ikinä! Vähän siistiä, mua jännittää niin paljon!

-Ihan mahtavaa, että olet päässyt paikalle. Tuhannet kuuntelijamme ovat saaneet lähettää fanipostia ja kysymyksiä sinulle, ja poimin yhden silmiinpistävän kysymyksen liittyen uuteen kappaleeseesi Myrskyyn. Kerro mistä nimi sai alkunsa?

-Nohh.. Sillä on aika pitkä tarina.. Oltiin mun kaverin, taino silloisen poikaystävän kanssa niiden mökillä ja sinne tuli hirvee myrsky! Oltiin ihan paskat housussa siellä. Ei ollut sähköjä eikä mitään. Mutta meillä oli tosi romanttista.. Sellainen tarina siis sillä biisillä. Se on ihan mun lempi biisi tolta mun uudelta albumilta.

-Kuulostaa myrskyiseltä, hah! Onko totta että juuri tämä kyseinen “kaveri” eli ex poikaystäväsi tuottaja ja sanoittaja Make Leikonen olisi pahoinpidellyt sinut?

-No, me vähän niinku sovittiin ettei noista menneisyyden jutuista enää puhuttaisi, mutta kun sä otit sen esille niin kai mä voin sanoa, että tottahan se on. Mutta ollaan kyllä nyt jo hyvissä väleissä, eikä muistella vanhoja!

-Ihan kamalaa että tollasta tapahtuukaan. Make, jos kuuntelet tätä lähetystä niin, häpeä! Noniin, vaihdetaan vielä yhteen ja vähän iloisempaan aiheeseen, nimittäin Cobin esittää yhden hitin, vesipisaroita, uudelta levyltään nimeltään #munlaiffii. Olehyvä Cobin, ja kiitos haastattelusta!

-Lalalaaa. Vesipisarat valuu pitkin ikkunaa… Lalalaaa…

-ja kaikki kuuntelijat mukaan … lalalalalla

 

Melissa

 

– Ja seuraavaksi Aallon Aamuun seuraamme liittyy näyttelijä-ohjaaja Melissa Miettunen. Hyvää huomenta!

– Heipä hei ja hyvää iltaa

– ..Kello on 6:53 aamulla..

– Mutta minulle tämä on vielä ilta.

– Ahaa.. No mutta ensin näin yleisesti, mitä kuuluu sinun elämääsi? Kiirettä pitää, ainakin Seiskan otsikoiden perusteella.. Heh heh.

– Hah hah, olet oikeassa. Elämäni on fantastista, käy ihan sääliksi sinua. Seksielämäni on riehakasta.

-Hmm.. Minusta tuntuu, että aamunne on alkanut hieman kofeiinisissa tunnelmissa. Olenko oikeassa?

– Viina miehen tiellä pitää

– Luulin että te olette absolutisti? Ainakin kovin sitä ennen mainostitte..? Mutta siirrytään työelämään, mitäs olette puuhailleet viime aikoina?

– En missään nimessä, se on ollut valetta aina. Viime aikoina olen kirjoittanut uskomattmia näytelmiä, joissa näyttelen itse, koska olen uskomaton ihminen. Elämäni on fantastista.

-Te olettekin aikamoinen vitsiniekka näin heti aamusta heh! Kello tulee seitsemän ja otetaan tähän väliin Jenni Vartiaisen kappale Selvästi Päihtynyt.

– Oma versioni on paljon parempi. Pistä se soimaan.

———–

– Noniin, ja olemme palanneet taajuuksille! Vielä hetken seuranamme on näyttelijä-ohjaaja Melissa Miettunen. Melissa, kertoisitko jotain arjestasi Amerikoissa, nyt kun siellä tällä hetkellä asustelet?

–  Valvon viiteen. nukun kolmeen, vedän kännit ja käyn kaupassa. Jossain välissä tulee tehtyä kaikkee siistiä. Elämäni on fantastista.

-Noh tuota.. Älkääs lapset ottako mallia hahhah… Kuulin, että olisit aikeissa julkaista kirjan? Ovatko nämä huhut totta?

– Kyllä ovat, julkaisen ensi kuussa kirjan, joka kertoo fantastisesta elämästäni. Kaikki loppuu aikanaan, niin myös kirjani kaupoista heti ilmestyttyään.

– Olette kyllä todella itsevarma persoona.. Onko vielä jotain, mitä haluaisitte sanoa kuulijoillemme?

– Ottakaa minusta mallia.

-Noh, kiitos tästä TODELLA mielenkiintoisesta haastattelusta, ja turvallista matkaa takaisin Yhdysvaltoihin näyttelijä-ohjaaja Melissa Miettinen!

– Itseasiassa olen matkalla Alkoon. Mutta kiitos.

– NONIIIN eli seuraavaksi soi kappale Wasted Tiestolta!

 

Paritehtävä

 

Miksi otit sen pois?

 

Koskaan ei ole ollut näin turvaton olo. Kun toinen ilmoittaa että tarvitsee aikaa ajatella, taukoa. Kaikki sanovat että kyllä se siitä, kyllä te jatkatte yhdessä.

Kukaan ei ymmärrä tuskaani, sitä kuinka pahalta tuntuu. Kuinka yksin olen, miten hylätyltä voi tuntua. Kuin sydämeni ympärille olisi sidottu tiukkaan piikkilankaa. Se pistelee eikä hellitä otettaan. Sattuu. En voi nukkua. Päähäni ei mahdu mitään muuta hän ja että jään yksin.

Hän hylkää minut. Ihminen jota eniten rakastan. Poikaystäväni. Mitä olen tehnyt väärin? Olenko sanonut jotain pahaa?

Ei, et ole tehnyt mitään väärin. Olet ollut niin ihana kuin vaan olla ja voi. Olet ollut täydellinen tyttöystävä.

Tämä johtuu minusta. Pitäisikö tuota kliseistä paskaa uskoa, ajattelen itsekseni.. En aio jättää sinua. Eroaminen on viimeinen asia mitä haluan. kyllä minä sinua vielä rakastan. Emme ole eroamassa, tarvitsen vain aikaa.  En tiedä mitä ajattelisin, mitä tekisin, miten päin olisin… Jokainen sekunti on tuskaa. En tiedä miten kauan joudun odottamaan vastausta siitä tuleeko jatkoa. Tuntuu kuin päälleni valuisi jatkuvasti jääkylmää vettä. Kuin joku puukottaisi lakkaamatta.

Pahinta mitä ikinä olen kokenut. Kaksi päivää tuon jälkeen. Koulussa.

Välitunnilla tarkistan facesta ettei hän vain olisi poistanut parisuhdestatustaan. Pakokauhu iskee. Hänen profiilissaan ei lue mitään että olisimme yhdessä. Mutta ei lue sinkkukaan.

Miksi?

Miksi otit sen pois?

Mikset sanonut mitään?

Mitä olen tehnyt väärin?

Olemmeko enää yhdessä vai eronneet?

Haluatko edes olla kanssani enää? Olen niin yksin. Paniikki kuristaa kurkkua. Kukaan ei vastaa puhelimeen.

Älä itke. Kaikki katsovat. Soitan hänelle. Parin hälytyskerran jälkeen luuri lyödään korvaani ja saan vain viestin. Töissä. Ei mitään muuta. Lähetän paniikinomaisen viestin. Kaikki nuo kysymykset.

Menee hetki ja saan vastauksen. Anteeksi että sekoitin. Emme ole eronneet. Haluan olla kanssasi mutta tarvitsen aikaa. Toi auttaa vaan selventämään päätäni.

Pakko lähteä kotiin. En kestä olla koulussa. Sattuu ja tekee kipeää. En pysty hengittämään.

Piikkilanka puristuu tiukemmalle.  Ikinä ei ole pelottanut näin. Koskaan en ole tuntenut itseäni yhtä yksinäiseksi. Rukoilen ja toivon että jatkaismme yhdessä. Rakastan häntä niin.

Äiti vain haukkuu häntä itsekkääksi, että hänen tässä pitäisi pelätä että huolinko häntä enää tämän jälkeen takaisin.

Minä rakastan häntä! Sinä et ymmärrä miten pahalta tuntuu.

Kuluu yli kaksi viikkoa.

Ei mitään.

Kuljen sumussa.

Mikään ei tunnu miltään.

Mikään ei oloani helpota.

Ei edes kaverien seura tai tanssi, rakas harrastukseni.

Kaverini sanovat, soita hänelle  Perjantaina. Jälleen pyörin ympyrää kotona. Soitan äidilleni, enää en muista mikä asiani oli. Kesken puhelun kuuluu viestiääni. Vatsani muljahtaa ympäri.

Paha aavistus.

Se on hän.

Sanon äidille: oota hetki. Avaan viestin.

Se on hän.

“Laitan viestiä kun en saa aikaiseksi soitettua. En tiedä miten tämän sanoisin mutta me ei voida jatkaa. Anteeksi. Muistat vaan ettet tehnyt mitään väärin. Tää johtuu musta ja mun tunteista. Sanotaanko että ei ole reilua että olet korviasi myötä rakastunut ja minä en ole ollut tunteistani varma vähään aikaan.

´´ Veitsenisku vatsaan, sydämeen, selkään, luoti päähäni, jääkylmää vettä päälleni, niin kylmää että tuntuu kuin joku olisi viiltävän terävillä jääpuikoilla hakannut, lakkaamatta vaikka kuinka anelin lopettamaan.

Silmissä sumenee. Maailma häviää ympäriltäni. Olen niin yksin. Rakastamani ihminen on hylännyt minut, ei rakasta minua vaikka niin sanoikin. Hysteerinen itku ottaa vallan. Voin tuntea äitini raivon häntä kohtaan linjan toisesta päästä.

————-

En  ollut ikinä kokenut tällaista tuskaa. Jokainen päivä on ollut hirveä. Jokainen päivä on ollut yhtä helvettiä josta en osannut paeta. En pysty hukuttamaan muistojani jotka minua  raastavat, ne osaavat uida. Se tietty ei enää koskaan olisi luonani. Se, joka teki elämästäni täydellistä  niin oli nyt murtanut kaiken.

Kello oli 7.00. Oli aika herätä ja mennä kouluun. Juuri tällä hetkellä se vain tuntui niin vastenmieliseltä kuin vaan voi. Mitä minä oikein teen. Olen kiduttanut itseäni murehtimalla asiaa, joka ei ole oma vikani. Se vain tuntuu parhaalta vaihtoehdolta  nytten, tai no oikeastaan koko loppu elämäksi.

Mutta miksi!?

Nyt riitti!

On aika hukuttaa nämä muistot ja ajatukset jotka minua tappavat sisältä. En käytä enää sekuntiakaan tähän kidutukseen.

Äitini sanoi minulle, että kaikki tapahtuu syystä. Alan uskoa häntä. Kenties kaikki on paremmin näin.

Mitä  jos olisimme jatkanut ja en olisi koskaan tiennyt, että rakastettuni ei enää rakastanut minua. Ei se ole minkään arvoista.

Kello on jo 7.30. Menen kouluun ja nautin joka hetkestä sillä niin minun kuuluukin. Tämän ansiosta voin tavata henkilön, joka on oikeasti rakastamisen arvoinen. Astun ovesta ulos ja aurinko häikäisee heti silmäni. Vedän keuhkot täyteen raitista ilmaan ja koko kehoni tuntuu aivan erilaiselta.

Tiedän, että nyt on aika muuttaa tilannetta. Olen uudelleensyntynyt . Olen vahvempi ja viisaampi.

Olen valmis unohtamaan. Valmis iloitsemaan.

Valmis elämään.

Antologia (luova kirjoittaminen 14 – 15)

Luovan kirjoittamisen kurssilla kirjoitettiin jälleen monipuolisesti. Oppilaat kirjoittivat ja kommentoivat tekstejä Moodlessa ja valitsivat kurssin lopulla tekstejä julkaistavaksi antologiassa. Tehtävät on ryhmitelty aiheittain ja mallitekstin jälkeen on linkki lyseo.org-sivustolle, jossa yksittäiset tehtävät ovat.

Tanka / Haiku

Meri on tyyni
ja ranta on hiljainen
Olen iloinen

 Tanka/haiku-tehtävä (lyseo.org)

Aforismeja

Koskaan ei ole täysin vapaa: jos istuu koko elämänsä samalla oksalla muiden lintujen kanssa, eikä koskaan lennä.

Donitsi ilman reikää on munkki, mutta reikä ilman donitsia ei ole mitään.

Ritariperhosetkin ovat olleet toukkia.

Aforismitehtävä (lyseo.org)

Absurdi Tarina

Coca-Cola-vaara

desperate-housewivesAvatessaan jääkaapin hän tiesi jo tekevänsä väärin. Lääkärin lausunto poltteli mielessä kuin polttomerkillä painettuna. Hän voisi kuolla seuraavaan lasilliseen, mutta himo kävi sietämättömäksi. Musta neste loiskui pullossa kutsuvasti kun hän tarttui punaiseen korkkiin ja väänsi. Tuttu sihahdus oli kuin tervetulotoivotus. Ensimmäisen syyllisentuntoisen huikan jälkeen tunne helpotti ja seuraavan tunnin aikana meni kaksi kahden litran pulloa. Televisiossa pyörivä Täydellisten naisten kolmas tuotantokausi sai odottaa tupakkataukojen ajan pausella.

Marien sulkiesa parvekkeen oven askin viimeisen savukkeen jälkeen, hänen olonsa huononi aivan yllättäen. Hänelle tuli omituinen olo, huone pyöri silmissä ja heikotti. Hän otti sohvan selkänojasta tukea ja koitti tavoitella puhelinta. Juuri ulko-oven avannut aviomies ehti nähdä Marien pyörtyvän lattialle ennen kuin tajusi mitä tapahtui. Sohvapöydällä näkyi kaksi tyhjää Coca-cola pulloa ja korkea lasi. Mies soitti ambulanssin, mutta aavisteli avun tulleen liian myöhään.

Absurdi tarina -tehtävä (lyseo.org)

Satu

Felix sanoi:” Sinun pitää mennä sisälle maankuuluun labyrinttiini. Sen keskipisteessä kasvaa omenapuu. Poimi puusta punaposkisin omena, jonka löydät, etsi tiesi ulos ja tuo se rakkaalle tyttärelleni.” Kulkuri nieleskeli hetken hermostuksissaan, mutta nyökkäsi sitten ja kääntyi lähteäkseen. ”Tiedäthän muuten mistä syystä tämä labyrintti on niin kuuluisa?”, Felix lisäsi vielä ilkeästi myhäillen, ”Sieltä ei ole kukaan kokelas elävänä palannut”. Koko rosvojoukko nauroi pilkallisesti hänen takanaan.

Kulkuri ryntäsi ulos salista, jossa rosvopäällikkö oli hänet ottanut vastaan. Hän kiirehti käytävää pois päin neuvottomana ja tunsi hikikarpaloiden kohoavan otsalleen. Hän ei keskittynyt muuhun kuin tulevaan mahdottomaan tehtäväänsä, ja kulmasta kääntyessään törmäsi vahingossa isoa omenakoria kantavaan palvelustyttöön. Koko korin sisältö levisi lattialle. ”Voi ei, anteeksi! Olisi pitänyt katsoa eteeni.” Kulkuri pahoitteli vuolaasti ja riensi auttamaan omenoiden keräämisessä. Tyttö naurahti ja sanoi, ettei haitannut. ”Suurin osa tämän linnan asukeista ei olisi pyytänyt edes anteeksi, saati sitten auttanut siivoamaan tätä sotkua”. Tyttö katsahti kulkuriin ja lisäsi ” Sitä paitsi sinustahan näkee pitkälle, ettei kaikki ole kunnossa! Mikä on hätänä?

Kerätessään maassa vieriviä omenia, kulkuri kertoi tytölle onnettomasta kohtalostaan. ”Älä huoli! Minä tiedän ratkaisun”, tyttö huudahti ja kiskaisi kulkurin mukaansa. Hän johdatti tämän kellariin ja alkoi penkoa laatikoita. Hetken päästä Serafinaksi itsensä esitellyt tyttö löysi etsimänsä. Hän veti esille ryppyisen paperikäärön ja kertoi: ”Labyrintistä tehtiin aikoinaan kartta, jotta puutarhuri saattoi käydä siellä hoitamassa omenapuita.” Kulkuri ei ollut uskoa korviaan. Hän saattaisi sittenkin onnistua! Kiitollisena hän sujautti kartan paitansa sisään ja lähti suorittamaan ensimmäistä koitostaan.

Kartan avulla tehtävä sujui helposti. Paperikäärön kevyt paino ihoaan vasten kulkuri asteli itsevarmana labyrinttiin. Tunnin kuluttua hän palasi kourassaan kiiltävän punainen omena. Kukaan ei ollut uskoa näkemäänsä. Tämähän oli ennenkuulumatonta! Hampaitaan kiristellen rosvopäällikkö käski antaa omenan Fionalle.

Rosvopäällikön kaunis tytär, Fiona, oli juuri astunut linnan porteista ulos. Kulkuri kumarsi tälle syvään ja ojensi omenaa. Fiona otti omenan vastaan ja haukkasi siitä palasen. Hän ei sanonut mitään, nyrpisti vain nenäänsä ja katsoi kulkuria halveksuen. Kulkuri tunsi pienen piston sydämessään, mutta hän ei aikonut luovuttaa. Vielä hän voittaisi Fionan rakkauden

Seuraavana päivänä Kulkuri asteli päättäväisin mielin rosvopäällikön luo. Felix joukkoineen odottelikin jo häntä. ”Vai täällä sinä taas olet. Olin varma, että olisit luovuttanut jo tähän mennessä”, Felix totesi. ”Noh, saa nähdä kestääkö kanttisi seuraaviin koitoksiin. Tyttöni pitää helmikoruista. Ja kaikkihan tietävät, että kauneimmat helmet kasvavat Sysimetsän keskellä sijaitsevassa metsälammessa. Siellä elää simpukkalaji, jota ei ole tavattu missään muualla. Jo metsä itsessään on täynnä hengenvaarallisia petoja, mutta muista että lammessa kasvaa myrkyllistä vesiheinää. Jos hipaisetkaan sellaista, kuolet tuskalliseen ihottumaan, joka leviää hiljalleen koko kehoosi. Tästä jos suoriudut, sinun täytyy mennä maahisten luo ja saada heidät valmistamaan helmistä Fionalle maan kauneimmat korut. Sen jälkeen hän ja puolet omaisuudestani ovat sinun . Muista kuitenkin myös, että maahiset ovat Sysimetsän pahansuovinta kansaa. He vihaavat muukalaisia eivätkä pelkää käyttää väkivaltaa. Heidän veritekonsa ovat surullisen kuuluisia ryöväreiden keskuudessa.” Kulkuri oli kauhuissaan, muttei antanut sen näkyä ulos päin. Hän nyökkäsi ja poistui salista. Vasta päästyään aivan linnan toiseen päähän, pimeään nurkkaukseen hän romahti.

Hän ei osannut uida. Hän ei ollut koskaan elämässään sukeltanut. Epätoivoisena hän mietti päänsä puhki eri vaihtoehtoja, muttei keksinyt ratkaisua. Samassa käytävän päässä kuului askelia. Kulkuri yritti olla aivan hiljaa, mutta tulija oli jo kuullut hänet. Onneksi se olikin vain Serafina. Hän vaati saada kuulla, mikä on hätänä. Niinpä kulkuri kertoi hänelle tehtävästä, ja jopa sen, ettei osannut uida. Kulkuri oli aivan varma, että Serafina vain nauraisi, mutta tyttö katsoikin häntä päättäväisesti ja totesi: ”Minä lähden mukaasi. Tunnen metsän kuin omat taskuni, ja minä osaan sukeltaa.” Kulkuri yritti vastustella, mutta Serafina ei kuunnellut vastalauseita. ”Olenkin jo ehtinyt kaivata kunnon seikkailua. Täällä linnassa alkaa tulla aika pitkäksi”, hän naurahti iloisesti.

Niinpä he ottivat tallista hevoset, ja lähtivät matkaan. Pitkän aikaa he ratsastivat ilman merkkiäkään metsän pedoista. ”Katsos. Salaisuus on siinä, että jos emme häiritse niitä, eivät nekään häiritse meitä”, Serafiina selitti. Jonkin ajan päästä kuitenkin he kuulivat pensaikosta matalaa murinaa. Polulle heidän eteensä hyökkäsi valtava naarassusi. Kulkuri veti jousipyssynsä esille, mutta Serafiina esti häntä ampumasta. ”Ei! Ratsasta nopeasti pois polulta!” Serafina huusi ja viittoi kohti metsää. Kulkuri päätti tehdä työtä käskettyä, ja Serafina tuli heti hänen perässään. Susi ärisi heidän peräänsä, muttei lähtenyt jahtaamaan. Hetken päästä susiemon luo loikki kaksi pientä sudenpentua. ”Näetkö, se suojeli vain poikasiaan!” Serafina sanoi. ”Onneksi et ampunut sitä.”

He jatkoivat matkaa, ja aivan illansuussa he saapuivat metsälammelle. Kuu oli jo noussut ja se heijastui aavemaisesti lammen pintaan. Matkalaiset katsoivat toisiaan. ”En mitenkään voi antaa sinun sukeltaa tuonne yksin”, kulkuri sanoi. ”Älä viitsi! Minä olen meistä se, joka osaa uida”, Serafina väitti vastaan. He kinastelivat hetken, kunnes kulkuri ehdotti: ”Hyvä on. Saat tehdä sen, mutta vasta aamulla. Silloin näet sentään, mihin olet sukeltamassa.” Vastahakoisesti Serafina myöntyi järjestelyyn.

He alkoivat pystyttää leiriä. ”Hae sinä puita, niin minä puran tavarat”, Serafina sanoi ja sitoi hevoset puuhun pitkällä narulla.
Kulkuri lähti metsään keräämään risuja, mutta hetken aikaa kerättyään, paha aavistus alkoi nousta hänen mieleensä. Hän kiirehti takaisin leiriin, mutta tyttöä ei näkynyt missään. Ainoastaan Serafinan takki ja kengät lojuivat lammen reunalla. Kulkuri juoksi rannalle juuri, kun tämän pää nousi pintaan. Hän kiskoi Serafinan rannalle ja ennen kuin hän ehti edes aloittaa, tyttö vaijensi tämän nauramalla ja vakuuttamalla, että kaikki oli kunnossa. Sitten hän avasi nyrkkinsä. Ne olivat molemmat täynnä pieniä helmiä, niin valkoisia ja säihkyviä, ettei kulkuri ollut koskaan nähnyt vastaava.

Riemuittuaan hetken kulkuri tajusi, ttä Serafina oli saatava lämpimään. Tyttö oli aivan läpimärkä ja sairastuisi, jollei saisi itseään kuivaksi. Niinpä kulkuri sytytti nuotion ja valmisti heille vähän ruokaa. He lämmittivät toisiaan tulen ääressä ja nukahtivat yhdessä, molemmat rättiväsyneinä.

Aamulla kuitenkin pilvet vyöryivät vielä eilen niin kirkkaalle taivaalle. Koko Serafinan alaselkä oli ihottuman peitossa. Serafina yritti esittää urheaa, mutta tuska paistoi hänen tekohymynsä läpi. Kulkuri yritti hädissään keksiä keinon Serafinan pelastamiseksi ja tuli ajatelleeksi Tietäjä-ystäväänsä. Toivon kipinä syttyi hänen rinnassansa. Nopeasti kulkuri purki leirin ja satuloi hevoset. Hän auttoi Serafinan hevosen selkään ja he lähtivät kiireesti ratsastamaan. Heidän täytyisi olla nopeita, mutta kivulias ihottuma vaikeutti matkantekoa. Hammasta purren Serafina hymyili ja yritti olla välittämättä kivusta.

Matka tuntui loputtoman pitkältä ja tunnit matelivat. Päivä oli jo ehtinyt puoleen, kun he vihdoin pääsivät Sysimetsän laidalle ja lähimpään kylään. Sieltä kulkuri osasikin jo suunnistaa omin päin Tietäjän luo. Vaikka matka kylästä Tietäjän mökille oli vielä pitkä, sujui se joutuisammin helppokulkuisen tien ansiosta. Perille he saapuivat jo ennen illan koittoa.

Serafinan kunto oli heikentynyt silmissä. Ihottuma pilkisti jo tämän paidan kauluksesta ja hihan suista; se oli jo ehtinyt valloittaa koko keskiruumiin. Serafina oli aivan hiestä märkä. Kuume oli noussut pahasti, eikä hän enää kyennyt edes teeskentelemään olevansa kunnossa. Kulkuri auttoi tämän alas satulasta ja tuki tätä vyötäisiltä, sillä tyttö ei pystynyt itse kävelemään.

Tietäjä tuli heitä ovelle vastaan. Hänen oli täytynyt nähdä matkalaiset ikkunasta. Tietäjä tervehti kulkuria lämpimästi, mutta hänen ilmeensä vakavoitui heti huomatessaan tämän seuralaisen kunnon. Kulkuri selitti tapahtuneen nopeasti ja Tietäjä viittoili heidät sisään. ”Aseta ystäväsi tuohon sängylle lepäämään sillä välin, kun käyn rohtovarastoni läpi. Kyllä minulla täällä jotain pitäisi olla aina vaivaan, kuin vaivaan”, hän sanoi ja alkoi penkoa komeroaan. Kulkuri laski Serafinan varovasti sängylle ja jäi siihen rauhoittelemaan tätä. Vähän ajan kuluttua tyttö nukahtikin. Siinä silittäessään nukkuvan Serafinan poskea, kulkuri ymmärsi vihdoin hiljalleen voimistuneen, lämpimän tunteen merkityksen vatsanpohjassaan. Hänhän oli rakastunut. Tällä kertaa oikeasti. Eikä tämän tunteen kohteena suinkaan ollut ryövärikuninkaan tyly ja ylimielinen tytär, vaan tämä vahvaluontoinen ja hyväsydäminen tyttö. Kulkuri kipusi Serafinan viereen, puristi häntä tiukasti ja jäi siihen pitelemään häntä koko yöksi.

Vihdoin, aamun jo sarastaessa, Tietäjä herätti heidät ja antoi Serafinalle valmistamansa rohdon. ”Juo tämä, olosi kohenee välittömästi”, hän sanoi. Serafina kallisti heiveröisesti päätään ja kulautti kerralla koko juoman kurkusta alas.

Ja Tietäjä oli oikeassa. Ei mennyt päivääkään, kun Serafina oli jo täysin entisellään. Kiitollisena he jättivät metsälammen simpukoiden helmet tietäjälle, sillä oli käynyt ilmi, että niissä piili suuriakin taikavoimia. Hyvästeltyään Tietäjän, kulkuri ja rosvopäällikön palvelustyttö lähtivät yhdessä kohti uusia seikkailuja ja omaa elämäänsä onnellisesti loppuun saakka.

Satutehtävä (lyseo.org)

Uutinen

Oletko se sinä, Loch Ness?

Sam Peters ja Ian Sullivan Loch Nessin järvellä

Edward Smith ja John Allen Loch Nessin järvellä

Skotlannissa on tehty viime elokuun lopussa havainto suuresta eliöstä Loch Linnhen järvellä. Otus on ollut poikkeuksellisen isokokoinen järven asukkaaksi ja sen alkuperästä ei olla vielä varmuutta.

Havainnon tehneen tutkijan Edward Smithin ja hänen kollegansa John Allenin mukaan tämä eliö ei ole normaali Skotlannin järvien asukas.

“Epäilemme sen olevan jonkun valaslajin sukulainen, sillä se oli erittäin suurikokoinen ” , Smith hehkuttaa. ” Vaikka emme olekkaan varmoja eliön lajista tai alkuperästä, olemme varmoja sen todellisuudesta, sillä laitteemme eivät ole koskaan pettäneet.” Allen vakuuttaa. “Tämä on erittäin merkittävä havainto, jonka vuoksi tutkintoja tehostetaan Linnhen järvellä varsinkin ilta-aikaan, jolloin otus ensikerran nähtiin.

Iltalehden toimitus epäilee otuksen olleen jokin Loch Nessin sukulainen ja päättääkin ehdottaa Smithille ja Allenille vanhojen kalastaja- ukkojen lisäämistä Linnhen järvelle hirviön syötiksi. Iltalehti aikoo jatkossakin tiiviisti seurata tutkimuksia. Tottakai myös itse Loch Ness voi olla kyllästynyt kylpemään omassa lammikossaan, jonka vuoksi se on vaihtanut maisemaa Linnhen järveen.

Mitä mieltä sinä olet? Mikä on tämä erikoinen otus? Onko Skotlannissa nyt löydetty uusi eliölaji? Katso linkin kuva alhaalta ja käy äänestämässä Iltalehden nettisivuilla!

Uutinen (lyseo.org)

Kauhukertomus

Kuolema

Minulla oli paras ystävä. Hänen nimensä oli Lily. Olimme erottamattomat, vietimme kaiken aikamme yhdessä. Hän oli minulle kuin sisar. Mutta sitten kaikki muuttui.

Olin kahdentoista kun näin ensimmäistä kertaa kuoleman. Olin matkalla koulusta kotiin, metroasemalla. Lily ei ollut kanssani, mikä oli harvinaista. Olin yksin ventovieraiden joukossa. Odottaessani metroa, näin, kuinka suunnilleen omanikäiseni nuori putosi raiteille. Putosi, niin sitä sanotaan. Minusta näytti siltä, kuin joku olisi tönäissyt häntä, mutta ketään ei ollut lähettyvillä. Korviavihlova huuto hiljensi koko aseman. Metron ajaessa nuoren yli, muistan ajatelleeni vain basiliskia. Jälkeenpäin en pystynyt enää muistamaan, että miksi.

En ollut koulussa viikkoihin. En pystynyt ajattelemaan muuta kuin nuoren tuskaista huutoa ja basiliskia. En pystynyt syömään mitään, nukkumisesta puhumattakaan. En nähnyt ketään pitkään aikaan, en Lilyä, en edes vanhempiani. Olin aivan yksin traumani kanssa. Kukaan ei auttanut minua.

Kuukauden jälkeen päätin palata kouluun. Odotin innoissani, ja hieman loukkaantuneena, Lilyn tapaamista. Näin hänet aulassa ja kiirehdin halaamaan. Hän ei halannut minua takaisin, ei antanut katsettakaan. Hän vain seisoi jäykkänä tuijottaen eteensä. Sitten Lily kääntyi ja lähti. Minä seurasin häntä. Huusin hänen peräänsä ja yritin saada häntä kiinni, mutta juutuin vastaantulevaan ihmismassaan. Olin ihmeissäni.

Oppitunnilla istuin Lilyn viereen. Yritin luoda keskustelua, turhaan. Hän jätti huomiotta kaiken toimintani. Olin suunniltani. Tartuin Lilyä hartioista ja ravistelin. Huusin kurkkusuorana hänen kasvoillensa. Hän ei kiinnittänyt minuun mitään huomiota, niinkuin ei kukaan muukaan luokassa. Tunsin paniikin kasvavan. Juoksin hädissäni ulos luokasta, ulos koulusta ja lähdin kävelemään rauhoittuakseni. Kaduilla ihmiset kävelivät minua päin, tönivät minua puolelta toiselle. Huusin heidän peräänsä ja heidän kasvoihinsa, mutta he eivät kuulleet minua. Kukaan ei kuullut minua. Kukaan ei nähnyt minua.

Olin näkymätön.

trainPäädyin istuskelmaan metroasemalle, sille samalla asemalle, jossa olin nähnyt kuoleman. Istuin siellä monta tuntia itkien, panikoiden ja pohdiskellen. Olin aivan yksin. Aloin kaivata Lilyä, aloin kaivata vanhempiani. Yritin keksiä miten saisin heidät takaisin, miten saisin tämän kaiken taakseni. Tuntien pohdinnan jälkeen näin Lilyn astelevan asemalle. Katsoin kuinka hän kävi seisomaan lähelle raiteen reunaa, tähystellen tunneliin toivoen metroa. Se sai minut ajattelemaan taas sitä kuolevaa nuorta ja basiliskia. Kuulin kirkunan korvissani. Viattoman elämän viimeisen huudon. Silloin minä tajusin.

Hätkähdin ylös penkistäni. Silmäni laajentuivat ja hengitykseni tiheentyi. Tuijotin räpäyttämättä Lilyn selkää ja aloin lähestyä sitä. Nyt minä ymmärsin.

Se olin minä. Se olin minä joka putosi, minä joka huusi. Se olin minä, joka silloin metron alle menehtyi. Siksi kukaan ei nähnyt minua, siksi kukaan ei ollut auttanut minua. Astelin hitaasti kohti parasta ystävääni. En minä tahallani ollut pudonnut. Jokin oli töinnäissyt minua. Jokin, jota ei voinut nähdä, niinkuin nyt minua. Jokin hyvin voimakas. Se jokin oli kuolema.

Olin melkein Lilyn rinnalla, kun muistin basiliskin. Se oli metro, tajusin. Sen kohtitulevat valot olivat kuin basiliskin silmät, joihin katsominen aiheutti kuoleman. Ne olivat viimeinen näkemäni asia ja siksi basiliski oli pyörinyt mielessäni. Yhtäkkiä kuulin sen taas lähestyvän, sihinän hiljalleen voimistuvan. Olin Lilyn takana. Asetin käteni vasten hänen selkäänsä ja suljin silmäni. Hennosti hymyillen kuulostelin oikeaa hetkeä ja sen saapuessa tönäisin.

Huuto halkoi ilmaa, asema hiljeni taas. Lily putosi basiliskin kitaan. Pian en olisi enää yksin.

Kauhukertomus (lyseo.org)

 

Rikkinäinen kello, minttukaramelli ja hali joka menee liian pitkälle

”Ei ole reilua!” Mia kirosi mielessään. Kiireesti hän lähti kaivamaan rannekelloaan vettä täynnä olevasta tiskialtaasta. Vihdoin Mia nosti selvästi jo rikki menneen rannekellon. Tämä oli jo kolmas kerta tällä viikolla, eikä viikko ollut edes puolessa välissä. Eilen hän onnistui tallomaan sen korollaan säpäleiksi ja sitä edeltävänä päivänä se putosi kanakeittoon. Onneksi Eddy suostui korjaamaan kello ilman mitään kuluja. Kiireesti Mia otti altaasta tulpan irti, jolloin vesi valui viemäriin. Puoliksi juosten hän meni eteiseen, pisti takin päälle, sormikkaat käteen ja lähti polkupyörällä kelloliikkeeseen. Ulkona oli aurinkoinen, mutta hieman viileä ilma, sillä syksy oli juuri aluillaan. Puissa näkyi hieman ruskaa, mutta pääosin oli melko vehreää. Posket punaisina hieman hengästyneenä Mia saapui liikkeeseen, jossa tuoksui vahva piparminttu. Eddy katsoi häntä tyrmistyneenä. ”Taasko onnistuit rikkomaan kellon?” Mia nyökkäsi hiljaa. ”Mia tämä on jo ties kuinka mones kerta. Sinun täytyy oppia olemaan varovaisempi”, Eddy nuhteli häntä, mutta silmistä näkyi, ettei hän ollut ollenkaan vihainen Mialle. ”Voitko korjata sen?”, Mia kysyi varovaisesti. ”Kaipa se onnistuu”, Eddy huokaisi. ”Mutta se tulee viemään muutaman tunnin.” Mian katse kirkastui. ”Kiitos! Sopiiko että tulen hakemaan sen töiden jälkeen?” Eddy nyökkäsi. ”Oletko muuten lukenut viimeisimpiä uutisia?” Eddy kysyi ja jatkoi: ”Piparminttu murhaaja iski jälleen. Tällä kertaa se oli nuori nainen Leipomokadulta.” Viimeaikoina mystisen piparminttumurhaajan iskut olivat tihentyneet. Kaikkia yhreja yhdisti se, miten heidät oli mirhattu tukehduttamalla ja murhaaja oli jättänyt piparminttukaramellin rikospaikalle. Eddy oli aina hermostunut puhuessaan hänestä, sillä tähän mennessä hän oli ainoa joka ikinä on selvinnyt hengissä hänen hyökkäyksestään. Tänään kuitenkin Eddy vaikutti normaalia hermostuneemmalta. ”Kyllä poliisi hänet saa kohta kiinni. Älä huolehdi”, Mia sanoi lohduttavalla äänellä. Eddy nyökkäsi rohkaistuneena ja Mia lähti takaisin pyörän päälle kohti työpaikkaansa.

Työpäivä oli tympeä, kuten aina, mutta mitäpä muuta sitä odottaisi puhelinmyynti toimistossa. Kuten aina puhelimen päästä kuului nyrpeällä äänensävyllä että mitään ei osteta ja vieressä pomo narisi myyntitaktiikan tehottomuudesta. Mia oli enemmän kuin onnellinen päästessään pois. Nopeasti hän nousi pyöränsä selkään ja lähti polkemaan kotiin. Siellä hän nopeasti vaihtoi mukavampiin vaatteisiin ja istuutui sohvalle katsomaan televisiota. Yhdeksän aikaan ovikello soi ja Mia lähti avaamaan ovea. Oven takana oli Eddy korjattu rannekello kädessään nyrpeän näköisenä. ”Voi ei! Anteeksi unohdin kokonaan. Kun työpaivä vei kaiken voiman ja pomokin oli…” Mia lähti selittämään, mutta Eddy pyyhkäisi huolettomasti kättään. ”Mitäs pienistä”, hän sanoi. Mia halasi Eddyä. Hän tuoksui vahvasti piparmintulta, mutta se ei yllättänyt, sillä hänen lempi karkkinsa oli piparinttukaramellit. Yhtäkkiä Mia keskeytyi ajatuksissaan tuntien kuinka Eddy puristi häntä vain lujempaa ja lujempaa. ”Okei. Hellitä vähän. Tämä menee jo hiukan liian pitkälle”, Mia sanoi, mutta Eddy puristi aina vain lujempaa ja lujempaa. Mia alkoi tajuta mistä oli kyse. Vahva piparmintun haju liikkeessä, Eddyn tavallista oudompi outo käytös. Hän oli mystinen piparminttumurhaaja jota poliisit olivat niin pitkään jahdanneet. Hän oli itse lavastanut hyökkäyksensä, joota hän olisi viimeinen henkilö jota epäiltäisiin murhaajaksi. Mia yritti nyt taistella vastaan kaikin voimin, mutta mitään ei enään ollut tehtävissä. Hiljaa hän tunsi kuinka happi alkoi loppua ja kaikki sumeni, jolloin tuli aivan pimeää. ”Anti olla viimeinen kerta kun korjaan kellosi”, Eddy sanoi pujottaessaan rannekelloa Mian velttoon ranteeseen. Vielä minttukaramelli ruumiin viereen ja tämän illan työ oli tehty. Hymyillen Eddyn kääntyi ovea kohti ja poistui talosta

Minuuttinovelli (lyseo.org) – joskin esimerkki pitkähkö

 

Tarina musiikin inspiroimana

Taivas oli yläpuolellamme sinisenliilaa ja takanamme purppuraa, minä tanssin niinkuin murheita ei olisi ollenkaan, kuin surua ei olisi olemassa, kuin olisi vain Nyt; tämä hetki tässä: kun musiikki pauhaa korvissa kovaempaa kuin missään muualla, kun on vaikea liikuttaa kehoa kiljuvassa ihmismassassa, kun basson tuntee rinnassa & pää on täynnä huolettomia ajatuksia.
kuin olisi vain Nyt, tämä hetki tässä.