Johdanto

Laura Dodsworthin ja Patrick Faganin yhdessä kirjoittama opus ”Free Your Mind: The must-read expert guide on how to identify techniques to influence you and how to resist them” on oivallinen tietokirja jokaiselle, joka haluaa kehittää kriittistä ajatteluaan ja tunnistaa mielenhallinta- ja psykologisia operaatioita, joiden armoilla olemme aivan jatkuvasti, kunhan panemme telkkarin päälle tai nappaamme kännykän näytölle jonkin somesovelluksen. Kirjoittajat kutsuvat teosta “kenttäoppaaksi” (field manual), kuinka harjoittaa nykyisessä ”sotatilassa” omaa mieltä selviytyäksemme.

Peräti kahdessakymmenessä luvussa neuvotaan ensin tietoiseksi tulemisesta meihin kohdistuvista monenkirjavista propaganda- ja aivopesukampanjoista aina viihteellisiin tuputtamis- ja suosittelusisältöihin (nudge), joita emme useinkaan osaa tunnistaa manipuloinniksi. Harva tulee ajatelleeksi saippuaoopperoiden ja tosi-tv-ohjelmien sosiaalista manipulaatiota (social engineering), jos kyttäämme tuotantokaudesta toiseen jotain ”Modernia perhettä” tai erotiikkaa tihkuvia deittiohjelmia, taloremonteista ja asunnonvaihto-ohjelmista puhumattakaan. Neuvotaan myös tulemaan immuuniksi erilaisille manöövereille, säännöstelemään somen ja median käyttöä valikoimalla sisällöt itselle sopivaksi ja lopettamaan lopulta kokonaan olemaan altistumatta ”Ison veljen” vaikuttamispyrkimyksille. Lopuksi vielä opastetaan, kuinka nousta barrikadeille ja avaamaan silmänsä kohti omia illuusioita, ei siis muiden luomia valhekuvia ja -kuvaelmia, jotka vaikuttavat enemmän dystopioilta, mikäli esimerkiksi globalistieliitin tavoitteita halutaan tarkastella tavallisen kansalaisen näkökulmasta.

Tekijöiden mukaan kirjan on tarkoitus saada lukijat tajuamaan, että hänen mielensä on nykyään infosodan taistelukenttä. Sotilassanastoa ja vanhoja hyviksi havaittuja aivopesutekniikoita on käytetty onnistuneesti jo Korean sodan ajoista lähtien, ja varsinkin länsimaissa tiedustelupalvelut CIA:sta alkaen ovat runnoneet jo vuosikymmenestä toiseen yhä kehittyneempiä tekniikoita, joista viimeisimpiä ovat korona- ja ilmastokultteihin liittyvät mielenhallintaoperaatiot Net-Zero-hokemisineen. Palataan muutamissa sopivissa kohdin Edward Barnaysiin, William Sargantiin ja Edward Hunteriinkin, jotka ovat informaatiovaikuttamisen uranuurtajia.

Mikä ihmeen nudge?

Sosiaalinen manipulointi on ubiikkia ja jatkuvaa, ja sellaista hyödynnetään taitavasti myös poliittisiin tarkoituksiin. Dodsworth kertoo brittihallituksen UK’s Behavioural Insights Teamistä eli Nudge unitista, joka toimii mielenhallintaoperaatioissa eli kansalaisten ohjelmointikampanjoissa. Tällainen vehkeily ei ole luonteeltaan pakottavaa, vaan erinäisin keinoin tarjoillaan vaivihkaisia suosituksia ilman keskustelua tai vastakkainasettelua tarkoituksena muuttaa käyttäytymistä menetelmillä, joista vastaanottaja ei osaa olla tietoinen. Siten muovataan salakähmäisesti asenteita, persoonallisuutta ja alitajuntaakin.

Ella Kanninen äitinsä kanssa ohjelmassa Huvila ja huussi

Tätä nudgingia eli hienovaraista tuputtamista kohtaamme päivittäin mennessämme markettiin ja katsoessamme televisiosta tavallista tosi-tv-ohjelmaa. Eri maissahan on tarkoituksella pantu kassalinjojen kylkeen tuotteita, joita voi ikään kuin napata hihnalle, ja hetken mielijohteesta otetaan karkkipatukat ja ennen vanhaan poimittiin tupakka-askit ostoksiin mukaan käden ulottuvilta, ja Andorrassa livahtavat tarjousviskit ja muut verovapaat väkevät kyytiin kuin itsestään. Omasta mökistään haaveileva voi ottaa oppia julkkisten sadan tonnin remontista, jotta saa kesähuvilansa ajanmukaiseksi ja jotta sinne kehtaa vieraitakin kutsua. Jos oma rantapaikka on vielä haaveissa, sen voi toteuttaa ottamalla lainaa niin paljon kuin pankista irtoaa. Sitten voikin rentoutua korkojen noustessa ja pohtia auvoista strömsöläistä saaristolaisidylliä ja yrittää vaikka väkisin ottaa ilon irti rentoutumishetkistään ajamalla luonnon helmaan liisatulla täyssähkö-Volvolla. Yli varojen eläminen alkoikin yllätyksellisesti, kun langettiin luontoidylliä ja maalaisromantiikkaa pursuavaan mielenhallintaohjelmaan (ihan tavallinen mökkiremonttiohjelma!) ja kun rajattua huomio- ja harkintakykyämme tuupittiin haluttuun suuntaa – unohtamatta kadehdittavan naapurin ainaisia reissuja omaan kesäparatiisiinsa.

Mediaviihteen suurkuluttajan on hyvä olla tietoinen, että usein hauskoissa hupailuohjelmissa ja TikTok-videoissa on monenlaista suostuttelua. Vastaanottamamme informaatio muokkaa tapaamme hahmottaa maailmaa, ja mairittelua voidaan tehdä joko suoraan tai peitellyn epäsuorasti meidän ”taivuttelemiseksemme” toimimaan halutulla tavalla. Yleensä valtavirtauutisetkin raottavat ruutujemme äärestä maailmaa sen verran kuin meille avataan näköalaa Overtonin ikkunasta, kuinka valtaapitävät katsovat tarpeelliseksi. Tarpeeton ja haitallinen eri narratiivin mukainen sisältö voidaankin sitten jättää näyttämättä tai sensuroida kokonaan ihmisten mieliä pilaamasta.

Myös viihdettä ja dokumentteja tv-sarjoista Hollywood- ja Netflix-spektaakkeleihin on käytetty monipuoliseen metaohjelmointiin niin, etteivät katsojat useinkaan tule edes ajatelleeksi joutuneensa aivopesuyritysten kohteiksi. Monille tutun lastensarjan Teletappienkin on väitetty sisältäneen genderpropagandaa antenneineen ja värisymboleineen. Erotiikkaa tihkuvat parimuodostus-tosi-tv-sarjat kannustavat kevytmielisiin seksisuhteisiin rapauttaen sukupuolimoraalia. Yhdysvaltojen puolustusvoimatkin on sponsoroinut iät ja ajat amerikkalaisia sotaelokuvia Top Gunista ja vastaavista lähtien. Vastustajat ovat vain muuttuneet kylmän sodan ajoista, ja maailmanpoliisin statusta pyritään pönkittämään väkivaltaviihteen keinoin.

Supersankarinarratiivissa Batman ja rikkaan etuoikeutetun eliitin jäsenet ottavat lain omiin käsiinsä, ja tavallisten kansalaisten ja viranomaisten rooli on vain pysytellä taustalla ja poissa jaloista hyvän ja pahan välisessä arkkityyppisessä taistelussa. Oma lukunsa on myös scifitoimintaelokuvat, kuten Matrix-saaga, Oblivion, Bade Runner 2049 ja vastaavat, jotka johdattelevat transhumanismiin. Hyvänä esimerkkinä toimii myös menestyssarja Fifty Shades of Gray, jossa eroottinen tarina on puettu uusiin hepeniin. Siinä pornoa käytetään psykologisena aseena ja alistamisen välineenä: ostaahan tässä miljonääri leikkikalukseen nuoren naisen, jonka on täysin tukahdutettava itsensä ja alistuttava eliittiä symboloivan hyväksikäyttäjän tahtoon.

Somesta Metaverseen

Harva tulee ajatelleeksi, kuinka tietoista ajattelumme ja toimintamme oikeastaan onkaan. Ihmisen aistien tarkoituksellinen ohjaaminen ja ajatteluprosessit ovat ehkä muutaman prosentin kymmenestuhannesosa psykofyysisestä kokonaisuudestamme, eli emme mitenkään pysty tietoisesti käsittelemään kaikkea ympärillämme olevaa informaatiota kehon liikkeistä aina näköaistin meille välittämään kuvavirtaan, joka kulkeutuu lopulta aivojemme tulkittavaksi mielikuvainstallaatioksi. Hallitusten takapirut ja somemaailman ohjelmoitujen bottien kehittäjät ja suosittelualgoritmien koodaajat kyllä tietävät, millaiset manipulointikampanjat ja indoktrinaatio uppoavat kohteisiinsa, kun yhden dataismin profeetan eli Yoval Noah Hararin mukaan ihmiset ovat nykyään lähinnä vain hakkeroitavia elukoita.

Nettikäyttäytymistä ohjaavien algoritmien toimintaperiaatteet ovat palveluiden käyttäjien tavoittamattomissa, ja harva niitä tulee pohtineeksikaan. Koska algoritmien funktio on meiltä piilossa, perussomettaja saattaa pitää niitä ikään kuin ”virtuaalisina enkeleinä” ja jopa oman digi-identiteetin mystisenä jatkeena, joka tuo tarjolle uusia uutissisältöjä ja kavereitakin kivasti tekoälyn avittamana. Moni miettiikin jo somepostauksia tehdessään, että ne ovat ”algoritmisystävällisiä” ja etteivät ne loitonna itseään muusta samankaltaisten yhteisöstä sisältöineen ja tunnisteineen. Lisäksi iso osa nykytallaajista pitää sosiaalista mediaa  (ja nuoriso tätä kirjoitettaessa TikTokia) tärkeimpänä uutislähteenään ja jopa kuvittelee sieltä imitoitujen sisältöjen olevan omaa ajatteluaan.

Nykyään [vuonna 2023] Facebookilla ja varsinkin Mark Zuckerbergilla taustaryhmineen on ollut vakaa tarkoitus koukuttaa meitä yhä tiukemmin alustoihinsa, jotta siirtyminen virtuaalimaailman seuraavalle etapille sujuisi  kivuttomammin, ja kyseessähän on tietysti metatodellisuus, siis metaversumi, niin kuin sitä tavataan kutsua. Enää ei riitä, että ihmiset alkavat muistuttaa sekä sisäisesti ja ulkoisesti luomaansa ihannekuvaa itsestään etäystävien, faniensa, manipulaattoriensa ja algoritmien mieliksi, kun toimitaan itseään nettimarkkinoiden  sisältö- ja viihdepalveluissa. Metaversumia mainostetaan eräänlaisena ”maanpäällisenä” paratiisina, jossa jokainen voi olla sellainen kuin haluaa tai muka ”oikeasti” tuntee olevansa. Tällaisessa höperössä illuusiossa kaikki tietoisuuden virrat kokkaillaan symboliseksi noutopöydäksi, josta tulee eräänlainen totuuden jälkeinen keinotekoinen virtuaalitodellisuus. Se on täynnä meille syötettyä salamyhkäistä symboliikkaa, joka hahmottuu uudenlaiseksi ”todellisuudeksi” eikä aivojemme tulkitsemaksi ja aistiemme havaitsemasta tosielämän reaalitodellisuudesta – siis mielemme ulkoisesta maailmasta. Tällöin kytkemme itsemme irti omasta sisäisestä olemuksestamme (mukaan lukien unet ja alitajunta) ja sulaudumme meille luotuun tekoälyn ja algoritmien säätämään ”fantasiatodellisuuteen”. Jo nykyään massamanipulointi hoituu stimuloimalla neurologista järjestelmäämme ja hormonitasapainoa niin nanobottien kuin aivokemiaan kohdistettujen hyökkäystenkin avulla, jolloin muokataan ajatuksia, tunteita, havaintoja ja jopa yksilön elintoimintoja etäohjauksella.

Matkailukin sujuu kuin itsestään, kun kehittyneempi tekoäly (AGI) kuljettaa meidät etelän lomakohteisiin, vaikka fyysisesti kyyhötämme vaatimattomassa vuokramurjussamme. Kun vielä lisätään skitsofreeninen käsitys sukupuoli-identiteetistä, ei ole mikään ihme, jos yksilö kuvittelee olevansa jotain muuta kuin oma biologinen sukupuoli ilmentäisi. Viimeistään tässä vaiheessa aivopesun kohde kuvittelee olevansa jonkinlainen häneen iskostettujen ihannefantasioiden ja ryhmän paineen tai nettiyhteisön toiveiden mukainen virtuaaliavatar häivyttämällä oman identiteettinsä, fyysisen minänsä ja uniikin persoonallisuutensa täydellisesti.

Salamitekniikasta poliittiseen vaikuttamiseen

Mátyás Rákosin kuuluisa salamitekniikka toisen maailmansodan jälkeen kommunistisessa Unkarissa on otettu monesti käyttöön myöhemminkin. Sitä on sanottu ihan samantyyppiseksi kiduttamiseksi kuin elävän sammakon heittämistä kattilaan, jonka vettä lämmitetään kiehuvaksi vähitellen, ettei raukka tajua loppunsa tulleen. Mikäli otuksen viskoo kiehuvaan veteen, se saattaa äkätä vaaran ja pompata liemestä vapauteen. Rákos klikkeineen painosti hivuttamalla ikävää oppositiota vähän samaan tapaan kuin meille markkinoitiin vuosina 2021–2022 koronarokotuksia ja injektioista saatavaa digitaalista todistusta ”vapauspassina” kaiken muun pakottamisen ja pelottelun lisäksi. Pienin askelin rajoitusten tiukentamisesta aina sensuurista sananvapauden rapauttamiseen on lopulta valtava kumulatiivinen vaikutus, jollainen isolla osalla jää kokonaan tajuamatta – ennen kuin on jo liian myöhäistä.

Lisäksi erilaiset auktoriteetit käyttävät mielellään yksipuolista argumentointia, jollaisesta vastaväitteet on häivytetty olemattomiin, ja usein vielä sellaisten esittäjät tehdään naurunalaisiksi ”foliohattuisiksi” salaliittoteoreetikoiksi, sillä nämä julkeavat asettua oppositioon ja jopa olla eri mieltä. Tällaiset pilkalliset nimitykset kuuluvat osana ”peliin”, ja usein juuri vastakkaisen narratiivin esittäjiä on lupa pilkata idiootteina, koska heidän argumenttejaan halutaan pitää vahvistamattomina, epäuskottavina, kummallisina ja täysin tarpeettomina.

Carl Popperin lanseerattua salaliittoteoriakäsitteen 1950-luvulla ”väärinajattelijat” on ollut helppo leimata ongelmatapauksiksi, joiden höpinät pitäisi saada tukahdutettua keinolla millä hyvänsä. Tätä porukkaa onkin nimitetty nykyajan kerettiläisiksi, ja aika monesti nämä niin sanotut teoriat ovatkin osoittautuneet jopa faktoiksi. Toisinajattelijoiden nöyryyttämisessä ja manipuloinnin keskeisenä instrumenttina on juuri kieli ja uudissanat sekä muokattu käsitys historiasta, kunhan ne sopivat meneillä olevaan agendaan.

Niin kuin on huomattu, helposti yksi jos toinenkin poliitikko saattaa kimpaantua, jos häntä menee nimittämään populistiksi tai puheen olevan lähinnä propagandaa ja jopa misinformaatiota. Tällöin voidaan puhua naiivista realismista tai sellaisen esittämisestä, kun mukaan lisätään vielä metapropagandaa. Toisin sanoen jonkun puolueen edustaja ja hänen kannattajansa saattavat pitää oman puolueohjelman mukaista käsitystä maailmasta arvoineen jotenkin oikeana ja objektiivisena, vaikka se vain suodattuu oman opportunistisen ja ideologisen ajattelun lävistämänä. Metapropagandaa tarvitaan tietysti, että saadaan yleisö uskomaan, että meidän puolueessamme ja meidän tavallamme ymmärretään maailma jotenkin reiluna, todenmukaisena ja oikeana ja että toisen poliittisen laidan kannattajien käsitys on valheellinen ja epätosi. Heidän mätä puoluelehtensäkään ei muuta julkaise kuin valeuutisia, joissa totta ei ole niteeksikään.

Yleinen tapa on lisäksi yleistäminen, eli otetaan yksi esimerkki ja sillä leimataan koko ryhmä revittelemällä älyttömiin sfääreihin, on sitten kyse ”väärinajattelijasta”, jostain venäläisestä poliitikosta tai palestiinalaisesta vapaustaistelijaorganisaatiosta. Liioittelu on mennyt näinä aikoina ihan naurettavuuksiin, minkä jokainen klikkiotsikkojen avaajakin on jo aikoja sitten huomannut. Ukrainan operaation sotauutisetkin ovat alittaneet journalistisen riman jo aikoja sitten, ja limboamista jatketaan pilkkaamalla rivisotilaiden epäonnistumisia aina henkilökohtaisen tragedian päättymiseen asti. Kun videoklipeissä saa seurata, miten yksittäinen taistelija tai pieni yksikkö kamppailee hengestään droonien pudottaessa pommeja heidän niskaansa, katsoja voi tuntea lapsellista vahingoniloa tai julkaisijaan kohdistuvaa myötähäpeää seuratessaan onnetonta kuolinkamppailua.

Harhaluuloja informaatiovaikuttamisesta

Moni itseään älykkäänä pitävä yksilö lankeaa ihan yhtä helposti niin kuin pöljempikin lajitoverinsa monien aivopesukampanjoiden pauloihin, kun ei osaa tunnistaa manipulointikeinoja ja –virheitä. Dunning–Kruger-efektikin (eli ylivertaisuusvinouma) on sellainen, että uskotaan olevan niin fiksu, ettei voi olla väärässä tai harhaanjohdettu. Filosofi Nassim Taleb kutsuu tällaisia ihmisiä älykkäiksi idiooteiksi. Toisaalta tyhmempi pulliainen saattaa luulotella ajattelunsa ja tietopääomansa olevan enemmän kuin se todellisuudessa onkaan ja siksi tekee ihan samat virheet kuin älykkökin. Kun sopivasti vielä käytetään pelottelua, fiksuus voi kääntyä itseä vastaan, varsinkin kun sitä vahvistavaa persoonallisuutta ja tietopääomaa ei kehitetä tai jos se on ihan heiveröinen. Tällöin perusteettomia uskomuksia ja tieteistämistä aletaan pitää ihan tosiasioina.

Tavallista on käyttää informaation vääristelyssä rajattua näkökulmaa ja disinformaatiota, kun  hyvesignaloidaan jonkin poliittisen agendan edistämiseksi, jotta saadaan kansalaiset toimimaan ja ajattelemaan halutunlaisesti. Kaasuvalottaminen, syrjiminen ja pakottaminen kuulostavat ikäviltä asioilta, mutta kun jatkuvasti toistetaan vaikkapa viestiä vastuullisuudesta, kestävästä kehityksestä, oman mitättömän hiilijalanjäljen kutistamisesta ja muista ilmastonmuutoksen hillintään liittyvistä tempuista, suuri enemmistö alkaa jopa uskoa, että omilla toimilla olisi jotain merkitystä.

Harva kuitenkaan viitsii ajatella asioita pintaa syvemmältä ja perehtyä väitettyyn ilmastohätätilaan tutustumalla tieteellisiin faktoihin, kun ei vaivauduta ajattelemaan, pitävätkö meille esitetyt kauhukuvat paikkansa. Moni tosiaan tuntuu uskovan senkin, että ilmakehän vesihöyryn hiilidioksidi olisi samaa kuin hiili ja samanveroista kuin fossiilisten polttoaineiden hiiliyhdisteet. Neil Postman kuvaakin vahvasti kehystettyä ja rajattua disinformaatiota harhaanjohtavaksi tiedoksi. Se on usein hyvin pinnallista, pirstoutunutta ja jopa irrelevanttia, ja se luo harhakuvitelman, että tiedämme asiasta jotain, mutta itse asiassa se johtaakin paradoksaalisesti etäälle tietämisestä, asiakokonaisuuksien hahmottamista ja syvemmästä ymmärtämisestä. Hyvin harvalla on kuitenkaan omia mielipiteitä satunnaisesti seuraamistaan media-aiheista, ja harvoin edes yritetään sellaista koostaa eri lähteistä, jotta aiheesta muodostuisi edes jollain tavalla eri näkökulmat huomioiva näkemys.

Kirjoittajien mukaan disinformaatio on vahvasti läsnä uutisissa ja kaikenlaisessa tiedonvälityksessä, ja välitettävää informaatiota muokataan liioittelemalla sotamenestyksiä sekä voittoja ja väheksymällä vastapuolen toimintaa ja operaatioita. Niin kuin on nähty Ukrainan sodassakin, harvoin on saatavilla uutisissa objektiivista tietoa, ja usein poliitikot vain kohottavat yhteishenkeä erilaisin tekaistuin ja toiveajattelulla muokatuin sisällöin. Osa uutismedian kuluttajista saattaakin uskoa kaiken maailman sepitettyjä sankaritarinoita joistakin myyttisistä lentäjistä (Kiovan aave) tai tarkka-ampujista, joiden tempauksista ei kuitenkaan ole saatavilla muuta kuin lennokkaita tarinoita vailla todellisuuspohjaa. Näiden sankarien tekemisistä ei ole kuvamateriaalia tai muutenkaan luotettavasti dokumentoituja saavutuksia ollenkaan.

Monesti television uutisissakin on enemmän sääntö kuin poikkeus, että jokaisessa illan päälähetyksessä ainakin yksi juttu jotenkin kytketään väitettyyn ilmastohätätilaan ja kannustetaan katsojia tarkkailemaan ja vähentämään hiilijalanjälkeään, ikään kuin 0,4% (tai hiukan suurempi) hiilidioksidin määrä ilmakehässä vaikuttaisi ilmaston lämpenemiseen. Niin sanottua vihreää siirtymää hehkutetaan ja houkutellaan (nudging) muuttamaan omaa elämäntyyliä, kun ilmastoaktivistit ja valtavirtamedia säestävät vahvasti omine fanfaareineen.

Omasta vaikuttumisesta vaikuttamiseen

Sosiaalinen todistusvoima vetoaa useimpiin, sillä haluaahan suuri enemmistö hypätä sellaisiin vankkureihin, joissa frenditkin ja somekaverit keikkuvat, vaikka jyrkänteen reuna lähenee uhkaavasti. Viestinviejinä ja puoltolauseiden antajina toimivat tietysti popparit ja muut julkkiset, unohtamatta someyhteisöjen ja politiikan teflonkasvoja. Myös monet julkisuudesta tutuksi tulleet ”feikkiekspertit” Al Goresta muihin ”ilmastoasiantuntijoihin” tai koronaspesialisteihin, kuten Bill Gatesiin ja ”teiniprofeetta” Greta Thunbergiin, U2:n Bonoon eli Paul Hewsoniin ja moniin muihin toimivat rahan voimalla propaganda-airueina. Totta kai käytetään vielä kaasuvalotusta väittämällä eri mieltä olevia tiedemiehiä ääriajattelijoiksi (esim. Great Barrington Declaration vrt. Wikipedia) tai muuten vain pöpeiksi hylkiöiksi.

”Kunnon” kansalaisia, jotka tottelevat mukisematta kaiken maailman pakkoja ja WHO:n suosituksia, aletaan pitää jonkinlaisena normina. Nöyrät ja  sopeutuvaiset yksilöt toimivat kuin automaattiohjauksella kyseenalaistamatta ja kuuliaisesti, sillä haluavathan he olla osa yhteisöä vaalimalla omaa egoaan ja pitkälti muiden määrittelemää häilyvää identiteettiään. Polarisaatiolla ihmiset jaetaan lisäksi meihin ja muihin, ja jälkimmäiset ovat systeemin vihollisia, niin kuin on nähty viime vuosina. Jopa paavikin alkoi toimia mainoskasvona markkinoidessaan injektioiden ottamista ”rakkauden tekona”, ja piispat eri puolilla maailmaa (myös Suomessa) väittivät rokottamattomia moraalittomiksi ”mummontappajiksi”.

Malliesimerkkejä ryhmäajattelusta ja yhdistävistä symboleista saatiin lukuisia myös koronahysterian aikana, ja ihan samalla tavalla ihmiset lisäilivät sometileilleen Ukrainan ja Israelin lippuja osoittaakseen kannatustaan ja tiettyyn ryhmään kuulumista. Kasvomaskit olivat myös hyvä esimerkki, sillä ne toimivat lisäksi epäinhimillistävänä pelotteena (jokainen voi olla vihollinen) ja ryhmään kuulumisen osoittavana symbolina, vaikka niiden kyky estää virusten levittämistä on ihan olematon, eikä hyötyjä ole kyetty vieläkään osoittamaan lukuisista tutkimuksista huolimatta.

Ulkoisten tunnusmerkkien lisäksi meihin vaikutetaan varsinkin mainonnassa suorasanaisesti ja vihjailemalla peitellysti käyttäen montaasitekniikkaa vaikkapa automainoksessa vilauttamalla sekunnin murto-osissa jotain voimaa uhkuvaa eläimen liikehdintää kuten hevosen tai leijonan. Tällaista kutsutaan alitajuiseksi pohjustukseksi (subliminal priming), eli vaikka emme tietoisesti havaitse tai osaa käsitellä meille välitettyjä symboleja, ne voivat vaikuttaa vahvasti käyttäytymiseemme. Siksipä myyttinen kotka on ollut niin natsien kuin Väli-Amerikan intiaaniheimojen kuvastossa vahvasti esillä. Batman-saagassa valepukuinen miljonääri ottaa lain omiin käsiinsä käyden roistojen kimppuun. Elokuvissa ja musiikkivideoissa vilautellaan tai ihan näkyvästi esitellään okkultistisia ja satanistisia symboleja yleensä katsojien niiden välittämää viestiä ymmärtämättä.

Vapautuminen ryhmäajattelusta

Kun kirjan lukemisessa on ennätetty jo yli puolenvälin, onkin aika pysähtyä miettimään, mitä itse voi tehdä, jottei ole ihan median ja kaikkien muiden vietävänä. Nykyään ihmiset tuskailevat valinnoissaan ja kamppailevat sekä itsensä että ulkopuolelta tulevan paineen kanssa, niin kuin olemme nähneet ”koronasirkuksen” ollessa pahimmillaan. Tässä ja monessa muussa samantapaisessa mielenhallintakampanjassa hyödynnettiin ihmisten perustarpeiden uhkaamista, jollaiseksi voidaan määritellä fyysisten vaurioiden ja sairauksien välttämistä, ystävien saamista ja heidän pitämistään, asemansa säilyttämistä, kumppanin hankkimista ja suhteen ylläpitämistä ja lopuksi perheestään huolehtimista.

Kun edellä kuvatusta uhkaavasta dystopiasta on irtaannuttu, oma mieli vapautettu ja tultu tietoiseksi vaikuttamispyrkimyksistä, onkin aika kääntää uusi luku omassa elämässä ilman dysmorfiaa ja kognitiivista dissonanssia. Tällöin pitäisi yrittää herätellä itseään kohtaamaan reaalitodellisuus mahdollisimman objektiivisesti, havahtua omista ajatusvinoumista ja pohtia, mihin omat uskomukset maailmasta ja sen tapahtumista perustuvat. Ihmisillä on taipumus aika sokeasti luottaa, että omat kuvitelmat ja harhaluulot olisivat oikeita ja puolueettomia heijastuksia todellisuudesta. Tämäntyyppinen naiivi realismi on usein esteenä ymmärtää vasta-argumentteja ja erilaisia mielipiteitä, sillä näin ajattelevat ihmiset uskovat eri tavalla ajattelevien olevan joko tietämättömiä, tyhmiä tai pahoja.

Immuniteettia ja manipuloinnin vastustuskykyä huijausten tunnistamiseksi jokaisen on helppo hankkia etsimällä vastakkaista tietoa (counter knowledge) ja sivistämällä itseään monipuolisesti kirjoja lukemalla. Manipulointi- ja argumentointitapojen tunnistaminen sekä niiden hallinta ovat merkittävä osa medialukutaitoa, ja argumentointivirheitä sisältävät jutut voikin jättää noteeraamatta, sillä ne ovat puppua, niin kuin on nähty lukemattomissa misinformaatiohankkeissa. Mielen kaaokseen totalitaristisissa tai sellaiseen pyrkivissä järjestelmissä rakennetaan sepittämällä kauhutarinoita ja sanojen merkityksiä rukkaamalla sekä nykyään tietysti poistamalla netistä kokonaan eliitin valta-asemaa uhkaavat sivustot ja sisällöt. Lopulta muita vahvempi johtaja tuleekin laittamaan kansalaiset ruotuun ja palauttamaan kurin sekä järjestyksen, kunhan yhteinen vihollinen on asiaan kuuluvalla tavalla määritelty. Esimerkkinä kirjoittajat käyttävät muun muassa Pol Potin hirmuhallintoa 1970-luvun Kamputseassa, kun koko yhteiskunta resetoitiin (toki Yhdysvaltojen ja Brittien tuella). Samantapainen tulevaisuus häämöttää Net-Zero-kampanjoissa, jollaista globalistit väitetysti pyrkivät edistämään parhaansa mukaan soveltamalla niin sanottua HALT-tekniikkaa (hungry, anxious, lonely ja tired).

Kun ensin on tultu tietoiseksi meille tuputetusta aivopesusta, propagandasta ja monenlaisesta mis- ja disinformaatiosta, jollaisten varaan olemme rakentaneet maailmankuvaamme ja käsityksiämme todellisuudesta arvomaailmoineen, katse onkin hyvä kääntää sisäänpäin ja yrittää vapautua muiden mentaalisista ikeistä ja ottaa oma elämä haltuun. Tällöin omaa ajattelua voidaan uudistaa ja ohjelmoida se uuteen asentoon ja keskittyä oman itsen kannalta aivan ydinolemukseen ja sitten laajentamaan käsitystä kaikesta muusta.

Me kaikki emme ole ulkoapäin ohjattavia robotteja ja tahdottomia propagandan kohteita, jotka toimivat kuin sätkynuket. Jo roomalainen filosofi Seneca ymmärsi, että kärsimyksemme on enemmänkin oman mielikuvituksemme muokkaamaa kuin mielenulkoisen maailman. Propaganda ja sitä toteuttavat agitaattorit ovat vain puolet myyräntyöstä, ja itse teemme omin avuin loput. Heräämisen ensi askeleita ovat harhaluulojen ja faktojen erottaminen toisistaan, jollainen vaatii jonkin verran omaa ajattelua ja erilaisten ilmiöiden pohtimista sekä myös metakognitiivisia taitoja, jolloin ehkä kykenemme ymmärtämään, miksi itse toimimme ja ajattelemme tietyllä tavalla ja miksi periaatteemme ja käsityksemme perustuvat johonkin tiettyyn ideologiaan ja arvomaailmaan. Ei ole olemassa mitään kaikille yhteistä länsimaista, eurooppalaista tai edes suomalaista arvopohjaa, vaikka poliittisen teatterin estradeilla niin meille kovasti toitotetaan.

Jos meillä on halua kehittää omaa minuuttamme, tulla tietoiseksi itsestämme ja kehittyä uniikiksi ihmisyksilöksi omine tarpeinemme ja ihanteinemme, voisi olla paikallaan miettiä etäisyyden ottamista median masinoimaan ryhmäajatteluun, jollainen voi johtaa fanaattiseen joukkopsykoosiin, niin kuin nähtiin esimerkiksi natsi-Saksan aikana tai koronahysterian käydessä kuumimmillaan. Ihmisten laumakäyttäytymistä (mass formation, niin kuin Mattias Desmett sanoo) voidaan kohdistaa haluttuun suuntaan monenkirjavin keinoin, kuten nähtiin Trump-vihamielisyyttä sisältävästä kampanjoinnista alkaen varakkaan venäläisen yrittäjän omaisuuden ja huvijahtien ryöväämiseen ilman laillisia perusteita. Tällaiseen vihamieliseen ääriajatteluun kannustaminen johtaa tietysti suvaitsemattomuuden lisääntymiseen meille osoitettuihin vihan kohteisiin ja lopulta monenlaisiin julmuuksiin ja epäeettisten toimien hyväksymisiin niin kuin joissain lähi-Idän miehitetyissä valtioissa. Joukkomuodostuksen otteessa olevat ihmiset eivät enää kykene ottamaan kriittistä etäisyyttä omiin harhoihinsa fanaattisuudessaan, ja he uhraavat radikaalisti kaiken, mikä heille on ollut aiemmin tärkeää. He ovat siksi suvaitsemattomia toisinajattelijoiden äänille, ja lopulta he ovat kollektiivisesti valmiita tekemään äärimmäisiä julmuuksia.

Loppukaneetti

Lopussa vielä kirjan tekijät jaksavat muistuttaa, että aivopesun tarkoitus on korvata ihmisen oma säröytetty psyyke sinne istutetulla. Meille tarjoillaan siis pieninä annospaloina ja myös vaivihkaa tuputtamalla aivopesua tukevaa propagandaa siten, että uhrilla säilyy mahdollisimman pitkään harhaluulo, että hänellä olisi todellista valtaa päättää asioistaan ja hänellä olisi autonomia tehdä omia päätöksiä ja valintoja. Siksi pitääkin kehittää ymmärrystään ”sotatilassa”, jottei loiki kuten säikyt sopulit kaltaistensa virrassa jonkin uhan painostaessa. Yleensähän kiusaajat ja huijarit jättävät rauhaan ne, jotka ovat valveutuneita sekä fyysisesti että henkisesti riittävän vahvoja.

Kun meitä on riittävästi peloteltu terveyden, aseman, ystävien ja kumppaninkin menettämisellä, ei ole ihme, jos yksilön mielenterveys alkaa horjua ja hän altistuu helposti mitä hulluimpien aivopesukampanjoiden armoille vailla mitään omaa harkintaa. Siksi onkin tärkeää pyrkiä vahvistamaan omaa psyykkistä kivijalkaa, hankkia vaikkapa aiheista lisää tieteellistä tietoa ja perustaa omat ratkaisunsa enemmän faktoihin kuin huuhaahan. Jos vielä ei ole omaa ideologista perustaa ja omaa arvomaailmaa, joku toinen tyhjän tilan tulee täyttämään. Jos ollaan pinnallisia fantasioita jäljitteleviä sisäisesti onttoja pissiksiä ohuine somekuorineen, joku tulee tyrkyttämään täytettä vaikkapa jollakin genderideologian täyteisellä kulttuurimarxismilla. Tähän kun vielä lisätään heikko itse- ja omanarvontunto, ei ole mikään ihme, että ollaan helposti aivopestävissä, ja oma minuus halutaan sulauttaa kollektiiviin ihan niin kuin jossain kommunistisessa puoluejärjestelmässä, kollektiivisessa organisaatiossa tai jonkin -ismin häivyttäessä yksilön alkuperäisen identiteetin olemattomiin.

Kirjassa tarjoillaan hyviä konsteja, joilla voi vaikuttaa omaan informaatiotulvaansa, ja lopulta paras keino on tietysti olla kokonaan altistumatta ei-toivotuille vaikutteille. Moni tekeekin virheen yrittäessään lähteä haastamaan tuputettua agendaa ja joutuu harharetkelleen niin kuin modernin ajan digi-Don Quijote algoritmien ja tekoälyn rakentamia tuulimyllyjä ja lammaslaumoja vastaan oman mielemme täydentämässä vaihtoehtoisessa ja vääristyneessä ”totuuden jälkeisessä” todellisuudessa. Silti monet meille törkityt ideat jäävät tajuntaamme itämään, vaikka kuinka tietoinen mieli haluaa itsellemme vakuuttaa, että kaikki siihen operaatioon kuuluva olisi pelkkää humpuukia. Näkemästämme saattaa tulla meille vähitellen tuttua ja ihan normaalia naposteltavaa, vaikka tahtoisimme olla eri mieltä – viipale kerrallaan.

Pablo Picasso: Don Quixote (1955)

Muutama sitaatti kirjasta ja kirjan lähteistä

• “You can’t be brainwashed if you don’t pay attention to the brainwashing.”
• When we talk about a hierarchy of needs, actually our foundational need is to belong, before everything else. We will sacrifice everything to belong.
• Sun Tzu: ”If you know the enemy and know yourself, you need not fear the result of a hundred battles.”