Corona, False Alarm?: Facts and Figures by Karina Reiß
My rating: 4 of 5 stars
Thaimaalais-saksalainen Sucharit Bhakdi ja Karina Reiss kirjoittivat kansainvälisen bestsellerin yli äyräiden paisuneesta ja käsittämättömästä SARS-CoV-2-viruskohusta (eli jäljempänä koronasta). Ensin mainittu näistä on julkaissut satoja tieteellisiä artikkeleita immunologiasta, bakterologiasta, virologiasta ja parasitologiasta ja on toiminut vaimonsa kanssa professorina saksalaisyliopistoissa.
Alun perin saksaksi kirjoitettu teos on käännetty lokakuussa 2020 englanniksi, kun saksankielinen alkuteos oli markkinoilla jo kesäkuussa. Kirja on selkeästi jaoteltu yhteentoista lukuun. Alkuun lähdetään esipuheesta, jossa määritellään, minkälaisesta viruksesta on kysymys. Sitten kerrotaan, kuinka vaarallinen se ns. ”tappajavirus” oikein on. Sen jälkeen kerrataan Saksan menettelytavat sulkutoimineen, kunnes päästään poliittisten päättäjien tempoileviin sekoiluihin, taloudellisiin katastrofiseurauksiin ja muiden maiden erilaisiin käytänteisiin. Kritiikkiä saavat myös rokoteintoilijat ja varsinkin media täysin irrationaalisine revittelyineen kaikesta koronaan liittyvästä. Lopuksi vielä pohdiskellaan, mihin tämä kaikki vielä johtaa, ja liitteissä on useita satoja lähdeviitteitä, joista kriittinen lukija pääsee pohtimaan lähteiden lähdekritiikkiä ja omaa suhtautumista aiheeseen, jos on halua muodostaa jonkinlaista omaakin mielipidettä koronasta ja siihen liittyvästä.
Kirjan viesti on yksinkertainen: koronavirus ei ole mikään tappajavirus eikä sen vaarallisempi kuin menneetkään tavanomaiset kausi-influenssat, vaikka poliitikot ja valtamedia muuta väittäisivät. Bhakdin mukaan koronaan kuolleisuus on keskimäärin 0,02% – 0,4% infektion saaneista. Saksassa vuosittain influenssaan menehtyy tilastojen mukaan sairastuneista 0,1 – 0,2%. Niin kuin muutkin hengitystievirukset tämäkin voi olla kohtalokas iäkkäille ja vakavasti kroonisesti sairaille ihmisille. Lisäksi Bhakdi ja Reiss eivät suosittele lainkaan virusta vastaan rokotusta alle 70-vuotialle perusterveille ihmisille.
Ennen vuotta 2009 koronaakaan ei olisi voinut luokitella panepidemiaksi, sillä tuolloin sikainfluenssan jälkimainingeissa panepidemian kriteerit uudistettiin (WHO). Niistä poistettiin määritelmä, jonka mukaan taudinaiheuttaja voi yleensä aikaansaada vakavan ja kuolemaan johtavan sairauden. Panepidemia voi siis nykyään olla ihan tavallisen flunssan veroinen, kunhan se leviää mantereelta toiselle.
Suomessa ryhdyttiin joukkorokotuksiin vuonna 2009 sikainfluenssan levitessä, ja nelisenkymmentä siihen sairauteen menehtyikin. Ainakin kaksisataa rokotteen saanutta sairastui narkolepsiaan, eli voidaan sanoa rokotteen haittavaikutusten ylittäneen monikertaisesti siitä saadut hyödyt: raunioittihan se aivan turhaan liian monen rokotetun loppuelämän. Se jos mikä on iatrogeneesiä ja lopputulos sairastuneille katastrofi.
Kun lähdetään kertaamaan koronavirusten historiaa, tekijät muistuttavat, että ”normaalisti” näitä virustyyppejä on kymmenestä kahteenkymmeneen prosenttia hengitystie-elininfektioiden kokonaismäärästä. Ainoastaan pari kertaa aikaisemmin maailmanlaajuisesti uutiskynnys on ylittynyt (SARS eli SARS-CoV vuonna 2003 ja MERS-CoV, 2012). Aikoinaan espanjantautiin (1918–1920) suomalaisia kuoli noin 20 000, ja viisikymmenluvulla aasialaiseen noin 1300, ja seuraavan vuosikymmenen lopulla hongkongilaiseen influenssaan menehtyi noin tuhat suomalaista. Vuonna 2020 ns. koronakuolemia (siis sellaiseksi tilastoituja) oli lokakuun loppuun mennessä noin 400 eli samaa luokkaa kuin viime vuosina kausi-influenssaankin. Tosin tilastointimääritelmät ovat muuttuneet kuolemansyytilastoissa, mutta viimeiset viisi vuotta suunta on ollut nousujohteinen lisääntyneistä influenssarokotuksista huolimatta. Syyksi on arveltu influenssatietoisuuden ja testauksen lisääntymistä. Yhdysvalloissakin talvella 2017–2018 influenssaan sairastui noin 45 miljoonaa ihmistä, kun 2020 koronaan sairastuneita oli noin 15 miljoonaa (lokakuun lopussa). Sitten päästään tilastointiongelmiin: iso osa näistä ns. koronauhreista on jo muuten monisairaita ja iäkkäitä. Bhadki kertookin esimerkkejä, kuinka vaikka kerrostalon katolta kuolemaan hypännyt koronapositiivinen itsemurhaaja kuolikin tähän virukseen. Samoin käy tilastoissa Saksassa liikenneonnettomuudessa menehtyneelle koronapositiiviselle. Muutoinkin on tulkinnanvaraista, mikä on se lopullinen kuolinsyy. Usein terminaalivaiheessa olevan potilaan elimistön vastustuskyky pettää lopullisesti, ja viimeinen niitti voi olla keuhkokuume. Silti kuolinsyyksi voidaan merkitä joko sydän- ja verisuonisairaudet tai syöpä ja tänä vuonna nimenomaan korona.
Erilaisilla sulkutoimilla, yritystoiminnan sekä kansalaisten liikkumisen rajoituksilla on aikaansaatu poikkeuksellinen tilanne, jollaista ei ole nähty sitten toisen maailmansodan. Esimerkiksi Suomessa oman maan kansalaisia on estetty matkustamasta maan rajojen ulkopuolelle; poliisivoimin on rajoitettu liikkumista maakunnasta toiseen; yrityksiä on ajettu konkurssiin, sillä liiketoiminnan harjoittamisen edellytykset on nitistetty viranomaispäätöksin. Valmiuslaki mahdollisti myös pakkotyön tietyillä aloilla jne. Professorit listaavat myös Saksan hallituksen tekemiä virheitä (samanlaisia toki muuallakin): mielivaltaisia näyttöihin ja tieteellisiin tutkimuksiin perustumattomia päätöksiä; turhanpäiväistä pelon lietsontaa; järjettömiä liikkumis- ja liiketoimintarajoituksia maskinkäyttösuosituksineen ja -pakkoineen; tarpeetonta häiriötä terveydenhuoltojärjestelmälle; valtavan kärsimyksen aiheuttamista väestölle päätösten seurauksena. Myös koulutusjärjestelmä on natissut liitoksissaan etäopetuksineen, kun professorin mukaan koulujen sulkemisissa ei olisi mitään järkeä siinäkään.
Media ruokki jatkuvasti (vuonna 2020) koronapelkoa ja -ahdistusta sokeeraavien anekdoottien voimalla. Väitetään, että kuka tahansa voi kuolla tähän virukseen – olipa perusterve tai ei. Bhakdi tosin valistaa, ettei iäkkäällä ja perusterveellä eläkeläisellä ole mitään syytä pelätä koronaa, vaikka lehdistö hänet ikänsä perusteella niputtaa riskiryhmään. Kansainväliset tilastot eivät kuitenkaan tue vallalla olevia ikään perustuvia riskiryhmäpäätelmiä, vaan tutkimusten mukaan vakavat perussairaudet altistavat koronainfektiolle, ja kirjoittajat listaavatkin korkean verenpaineen, ateroskleroosin, liikalihavuuden, syövän, keuhko- ja munuaissairauden ja maksakirroosin. Italiassa todettiin 96% uhreista kärsineen jo entuudestaan jostain vakavasta perussairaudesta. Lisäksi kuolonuhrien mediaani-ikä oli reilusti yli 80 vuotta. Muutamien lähteiden avulla kirjoittajat osoittavat, että ”koronaviruksen uhrit” ovat suurelta osin vanhainkotien ja palvelutalojen iäkkäitä ja monisairaita asukkaita, joita ei ole pystytty suojaamaan hoitolaitoksissa riittämättömien turvatoimien takia. On hyvä kuitenkin muistaa, että koronakammosta huolimatta miljoonia ihmisiä maailmassa kuolee vuosittain hengitysteiden infektioihin, joissa bakteerit ja virukset ovat pääroolissa. Bhakdin ryöpytyksen kohteeksi joutuu myös muuan brittiläinen professori Neil Ferguson, jonka ennusteet menivät ihan pieleen niin hullun lehmän taudissa kuin lintu- ja sikainfluenssakeisseissäkin. Tähän soppaan kun vielä lisätään poliitikot ja heidän intressinsä, järjen ääni tuntuu kaikuvan kuuroille korville.
Mediapornon pidäkkeettömän mässäilyn ryöpyttäminen jatkuu yhden kokonaisen luvun verran, ja avointa keskustelukulttuuria peräänkuulutetaan. Sensuurista ja bannaamisesta Bhakdilla on runsaasti omakohtaisia kokemuksia, sillä hänen kanavansa Youtubesta poistettiin, ja samalla tavalla on käynyt useille haastatteluille, joita on upotettu Vimeosta eri nettijulkaisuihin. Ihmisten mielipiteitä muokataan jatkuvalla rumputulella ja päivittäisellä tilastoseurannalla ja hetki-hetkellä-livepäivityksillä niin Twitterissä kuin muillakin somealustoilla. Erilaisilla tilastoilla saadaan hysteriaa lisättyä, varsinkin kun tartuntakäyrät ovat noususuunnassa. Yleensä esillä ovat kuolleisuustilastot, sairaalahoitoa tarvitsevat ja vielä eriteltynä tehohoitopotilaat — vieläpä tartutetut ihan paikkakunnittain. Näillä saadaan luotua pelonsekaista ahdistusta, mikä kummastuttaa erityisesti Suomessa, kun sairaalassa on joitakin kymmeniä koronapotilaita loppusyksystä lähes kuusimiljoonaisesta populaatiosta. Vastakkaisia mielipiteitä ruvettiin hiljentämään ja niiden esittäjien mielipiteitä ja tutkimuksia mitätöimään. Olenpa törmännyt someaktiiveihin, jotka ovat bannanneet eri mieltä olevat ja poistaneet listoiltaan koronarokotevastaiset henkilötkin.
Brittiprofessori John Oxfordia lainataan, kun kirjoittaja vahvistaa omia näkemyksiään: ”Koronaedipemia on lähinnä paha talvi-influenssa. Me kärsimme mediaepidemiasta.” Mediassa julkaistaan kärsimyssaagoja, pidetään koronapäiväkirjoja, meuhkataan sosiaalisessa mediassa ja muuta vastaavaa täysin tarpeettoman hysterian lietsomiseksi. Tällainen joukkopsykoosi on (Bhakdia referoiden) johtanut mielivaltaisiin poliittisiin päätöksiin ja perusoikeuksien rajoittamiseen, sananvapauden rajoituksiin, valtamedian narratiivinsa mukaisiin pyrkimyksiin, toisinajattelijoiden panetteluun ja halventamiseen ja vaarallisiin ihmiskokeisiin mRNA-rokotteilla. Jokainen median kuluttaja lienee huomannut niin sanotun valtamedian ja poliittisten päättäjien tiiviin yhteistyön ajattelun yhdenmukaistamiseksi ja kaventamiseksi.
Maskien käyttö ja varsinkin kirurgisten ja kankaisten saa professorikaksikon epätoivon partaalle. Lukemattomat iäkkäät ihmiset – nuoremmista puhumattakaan – kuvittelevat markettimaskien suojaavan heitä. Totuus on kuitenkin toisenlainen, ja WHO:kin on jo moneen kertaan julkituonut, että ne ovat yhtä tyhjän kanssa. Lisäksi Bhakdi kaivaa argumenttiensa tueksi muutamia tutkimuslähteitä, joissa todetaan, ettei terveiden ihmisten ole mitään järkeä käyttää kasvomaskeja julkisissa tiloissa. Silti näkee mummoja ja pappoja, jotka tarpovat vesi- ja räntäsateessa puuvillamaskeissaan tai FFP1- tai FFP2-naamari päässään. Kauppakeskukseen mentäessä nämä märät naamiot ovat kuin imupaperia, ja usein ne vedetään leualle tai nenän alle, jotta hengittäminen olisi helpompaa.
On vakavia epäilyksiä, että rokottaminen erilaisia taudinaiheuttajia (kuten influenssaa, meningokokkeja ja pneumokokkeja) vastaan voisi pahentaa koronavirusepidemiankin kulkua. Tekeillä oleviin koronavirusrokotteisiin Bhakdi suhtautuu kovin kriittisesti. Perinteiset influenssavirusrokotteethan toimivat siten, että niiden vaikutuksesta immuunipuolustusjärjestelmämme tuottaa vasta-aineita ja siten ihmisestä toivotaan tulevan immuuni virukselle. Koska suurin osa koronatartunnan saaneista sairastaa taudin hyvinkin lievänä, keho tuottaa vain hieman vasta-aineita ja oireettomissa infektioissa vasta-ainetuotantoa ei synny lainkaan. Koronavirustestit ja vasta-ainetestit eivät anna kovin luotettavaa tietoa immuunistatuksesta. Koronaimmuniteetin Bhakdi selittää tarkoittavan sitä, että emme sairastu vakavasti, eikä sitä, ettemmekö voisi siihen sairastua. Noin 85–90 prosenttia positiivisen testituloksen saaneista ei oireile lainkaan. Todennäköisesti näillä lymfosyytit tukahduttavat viruksen etenemisen elimistössä ja saavat aikaan immuniteetin koronaa vastaan. Siksi Bhakdi pitääkin täysin ylimitoitettuna suunniteltuja koko väestöä koskevia rokotuskampanjoita, sillä onhan perusterveiden oma immuunipuolustusjärjestelmä jo riittävän tehokas. Mahdollisia riskejä tekijät pitävät hyötyjä huomattavasti suurempina. Yksi näistä DNA-pohjaisten rokotusten riskeistä onkin plasmidin DNA:n integroituminen solugenomiin. Toisena Bhakdi nostaa esille DNA-vasta-aineiden ja autoimmuunireaktioiden tuotannon. On väistämätöntä, että autoimmuunihyökkäykset kohdistuvat soluihin, mutta millä tavalla näiden [mRNA-pohjaisten koronavirusrokotteiden] ja millaisin seurauksin – se jää arvailujen varaan, eikä sitä tiedä kukaan vielä tässä vaiheessa. Seuraukset voivat olla arvaamattomat.
Kirja herättelee ihmisiä ajattelemaan omilla aivoillaan, jotta he osaisivat toimia ”järjettömän itsetuhon vastaisesti”, johon poliitikot ovat syöksemässä (ja osin syösseetkin) kansalaisensa omilla päätöksillään. Itse olen lopettanut jo aikaisin keväällä korona-aiheisten lehtijuttujen seuraamisen, ja kerran katsoin poliittisen esityksen, kun ministerit astuivat tv-kameroiden eteen terveysviranomaisten ja virologien asemasta. A-studiosta tai tv-uutisista en ole seurannut juuri lainkaan debatteja ja mediakohua, joskin aiheeseen liittyviä julkaisuja olen lukenut niin BMJ:stä, muutamista Subredditeistä ja monista muistakin lähteistä.
Ihmisten kriittinen lukutaito tuntuu olevan koetuksella, kun aika moni luottaa sokeasti niin sanottuihin asiantuntijoihin ja muihin auktoriteetteihin, vaikka nämä esittävät tosiasioiden ja tieteellisten tutkimusten vastaisia väitteitä, antavat suosituksia ja jopa velvoittavia käskyjä vailla mitään (tai hyvin heiveröistä) todellisuuspohjaa. Itselläni ei ole julkisesti esittää kantaa koronarokotteiden puolesta tai vastaan, ja tässäkin tekstissä lähinnä referoin lukemaani koronahysterian vastaista opusta lisäillen sinne tänne esimerkkejä Suomesta, Bhakdin haastatteluista ja muutamista muista lähteistä. Saattaa olla, että joskus voisin ottaa influenssarokotuksen tai jopa mRNA-rokotteen. Ensin pitänee tutustua tällaisten seurantatutkimuksiin, sillä tuskin kukaan haluaisi itselleen narkolepsiaa tai jonkin rokotteen haittavaikutuksena autoimmuunisairautta, joka voisi olla riesana loppuelämän…
You might also like
Leave A Reply