Mulkerot – eli kuinka suurmiesten mollaus luonnistuu

Mulkerot – Patsaalle korotettujen suurmiesten elämäkertoja by Ari Turunen
My rating: 2 of 5 stars

Ari Turusen kirjoittama Mulkerot on tympäisevä kirja, ja siinä on kerrottu suurmiesten ja hirmuhallitsijoiden elämäkertoja yhteensä 26. Yhteistä näille tyypeille on se, että heidän kunniakseen on patsas pystyssä jossain kolkassa maailmaa. Näkökulma on jokaisessa erittäin kriittinen, eli tarpeettoman kielteinen sekä mustamaalaava, eli lähinnä tarjoillaan toisenlainen vaihtoehto, jota ei koulukirjoissa sen paremmin kuin Wikipediassa olekaan.

Teoksen on tarkoitus toimia jonkin sortin paljastuskirjana, ja se on rakennettu lähinnä siten, että käytetään muutamaa despooteista ja tyranneista kirjoitettua tietokirjaa, ja lisäksi yhtä tai muutamaa kirjallista lähdettä per kohde. Ne on valittu siten, ettei vahingossakaan pyritä löytämään mitään myönteistä sen paremmin Augustuksesta, ”mafiapäällikkö” ja ”pahan tahdon lähettiläs” Vasco Da Gamasta tai Che Gueavarastakaan muiden ohella.

Pahimmin sikermä kompastuu faktan ja fiktion sekoittamiseen, josta käy esimerkiksi valakialainen ruhtinas Vlad-nimeltään. Vlad Dracol kuului lohikäärmeritarikuntaan ja Draculestien sukuhaaraan, mutta mennään pahasti fiktion puolelle kun Stokerin Dracula-teos sotketaan mukaan. Lähteitä siteerataan pitkät pätkät, eikä lähteiden lähdekritiikkiä juuri harrasteta.

Toinen keskeinen ongelma näissä historiateoksissa tuppaa olemaan nimenomaan historiattomuus, ja Mulkerot kompuroi juuri sen suhteen. Menneisyyden suurmiehiä arvotetaan nykyisen länsimaisen moraalikäsityksen mukaan, ja historiallinen konteksti ja toimintakulttuuri sivuutetaan kokonaan. Nykylukijasta saattaa tosiaan tuntua hirvittävältä, kun Tšingis-kaani hävitti kokonaisia kaupunkeja, mutta sanomatta jää, ettei hän useimmitenkaan hävittänyt kuin viholliskaupunkeja – siis sellaisia kuin ryhtyivät aseelliseen vastarintaan tai kapinaan mongolihallintoa vastaan. Toisaalta Tšingis-kaanin hallinnon aikana oli erään tarina mukaan turvallista kävellä nykyisen Afganistanin läpi vadillinen kultaa pään päällä ilman pelkoa siitä, että kukaan olisi ryöstänyt. Augustuksen aikanahan alkoi Pax romana, joka jatkui Marcus Aureliuksen kuolemaan vuoteen 180 jaa. Sitähän ei ole tässä kirjassa tarpeen korostaa, mutta sen sijaan Octavianuksen verinen tie valtaan tuodaan vahvasti liioitellen esille.

Historian kuvaus on havainnollistavaa ja korostetun makaaberia aina sopiviin kohtiin annosteltuina. Mm. ”ruumiita oli kasoissa kuin mädäntyneitä tukkeja” yhden tuhotun kaupungin jäljiltä, ja ratsastipa Timur Lenk itse kuoliaaksi hevosellaan valloitetun kaupungin lapsia ennen kuin sai muita seurakseen verilöylyyn. Iivana Julmakin repi vangituilta munkeilta kylkiluutkin rinnasta, ennen kuin nämä heittivät henkensä. Zulukukingas Shakakin oli vain ylimielinen, sietämätön ja brutaali despootti. Napoleonille sodankäynti oli vain ajanvietettä, eikä hän piitannut mitään tasa-arvosta.

Jotenkin kirjaa lukiessa aina vain häiritsevämmältä alkoi tuntua se, että johtaja oli se ainoa syntipukki ja kaiken pahan alku ja juuri. James Mathesonin johdolla valotetaan brittien Itä-Intian kauppakomppanian julmuuksia ja valtiollistettua huumebisnestä. Yhdysvaltain presidentti Andrew Jacksonin syyksi pannaan niin intiaanisodat kuin Floridan etniset puhdistukset. Che Guevaran myyttiä purettaessa mennään aika pahasti harhaan ja paheksutaan nykyaikaista häntä ylistävää pop-kulttuuria.

Nykyihmistä yritetään puhutella ja tavoittaa lukijoiksi koulunpenkillä historian tunneilla nukkuneita, mutta lukijaa aliarvioidaan tiuhaan tahtiin ja pahoin, eli aika kriittisesti saa tekstiin asennoitua. Despootteihin suhtautumista yritetään muokata tunteisiin ja ennakkoluuloihin vetoamalla. Napoleonia määritellään ranskalaiseksi Eu-komissaariksi. Belgian kunkusta Leopold I:stä tehdään nykyajan trollihenkilö. Paavi Urbanus II aloitti aikanaan ristiretket ja harjoitti sitä vihapuhetta. Martti Luther oli baareissa viihtyvä populisti, jonka vaikuttimena olivat paikallisten ruhtinaiden valtapyrkimykset ja heidän suivaantuminen paavinvaltaan, ja sopivasti anekaupan korruptio saatiin samaan syssyyn. Käytetään siis nykyaikaisia käsitteitä, vaikkei niitä historiallisena ajankohtana ollut edes olemassakaan.

”Olen aika varma, että kukaan ei haluaisi näitä herroja naapurikseen tai taloyhtiön hallitukseen.”

View all my reviews