Ulos laatikosta opettajat!

Monille opettajille, varsinkin psykologian, on tuttu Karl Dunckerin klassinen kynttilämetafora, jolla mitattiin koehenkilöiden ongelmanratkaisukykyä ja asennetta. Muuttumattomuuden asenteen (fixed mindset) omaavat eivät tajunneet, että tehtävänä ollut kynttilän kiinnittäminen onnistui seinään laatikolla, jossa nastat olivat. Sen sijaan he ottivat laatikosta nastat ja yrittivät saada niillä kynttilän tuloksetta seinään.

Monissa tutkimuksissa on osoitettu, kuinka luovia alle kouluikäiset lapset ovat esimerkiksi ongelmanratkaisutilanteissa. Muutaman vuoden päästä kasvun asenne tulee nitistettyä autoritaarisessa opetuksesta. Siitä on ihan omakohtaisiakin kokemuksia itse kullakin. Sadistinen ja lannistava opettaja pahimmillaan onnistuu tappamaan oppijan kiinnostuksen opetettavaan aineeseen ja jopa koulunkäyntiin. Itselläni oli yläkoulussa tällainen (tai muutamakin), ja osin sen takia peruskoulussa vierähti kymmenes vuosi. Luovuutta, kriittisyyttä ja oppijan mielipiteiden kunnioittamista puuttuu monelta kasvattajalta ja opettajalta, ja pidetään kiinni kynsin hampain omasta pelkoon ja kuriin (ja oppiaineen hallintaan) perustuvasta auktoriteetistä. Yliopistossakin minut heitettiin seminaarista, kun pyysin jotain amanuenssia perustelemaan paremmin huteria väitteitään. Näissäkin esimerkeissä mentorointi tai valmentaminen olivat utopiaa.

Kaksi perusasennetta

Varsinkin uuteen teknologiaan siirryttäessä ja otettaessa käyttöön oppilaskeskeisiä pedagogisia malleja, opettajien asennetta koetellaan: kuuluuko menneeseen aikaan vai haluaako tukea oppijoiden kasvua ja on samassa kasvamassa ja kehittymässä itsekin.

Muuttumattomuuden asenne tai ajattelutapa (fixed mindset)

• epäonnistumisen pelko ja passiivisuus (massan mukana kulkeminen)
• kielteisen kritiikin pelko ja helposti luovuttaminen
• vastuiden välttäminen ja palautteen vähättely
• muiden menestyksen mitätöinti
• negatiivinen perusasenne (muiden erilaisia mielipiteitä kohtaan)
• muiden menestyksen kokeminen uhkaava (negatiivinen kateus)
• muiden syyttäminen omista epäonnistumista ja virheistä
• pitäytyminen vanhoissa ajatusmalleissa ja toimintatavoissa (muutosvastarinta)
• keppi ja porkkana -ajattelu, virheistä rankaiseminen
• kyvyttömyys empatiaan ja nähdä asioita toisesta tai toisten näkökulmasta (reframing)

Testaa kyselyllä omat asenteesi, oletko muuttumaton.

Kasvun asenne tai ajattelutapa (growth mindset):

• osaa ajatella kriittisesti ja kyseenalaistaa
• on valmis muuttamaan mielipiteitään ja maailmankuvaansa
• pitää haasteista eikä luovuta helposti
• haluaa oppia jatkuvasti uutta ja kehittyä (sisäinen motivaatio)
• oppii omista virheistä ja epäonnistumisista
• hyväksyy muiden antaman kritiikin ja ottaa siitä opikseen
• muiden menestys innoittaa parempiin suorituksiin (positiivinen kateus)
• empaattinen, anteeksiantava ja hyväksyy muiden virheet ja rajoitteet
• suhtautuu myönteisesti uusiin tapoihin tehdä asioita ja kokeilee niitä ennakkoluulottomasti

Oppiminen, arviointi, kriittinen ajattelu

Perinteiseen tapaan toimia perustuvat lähes kaikki lukion painetut oppikirjatkin. Tavallista on vieläkin, että kurssilla on yksi kirja tai teksti- ja työkirja. Yleensä opetus perustuu siihen, että toimitaan opettajajohtoisesti ja edetään lineaarisesti. Toisin sanoen opettaja kontrolloi oppimistapahtumaa ja määrittää, miten ja missä järjestyksessä edetään, yleensä tasatahtisesti. Heterogeenisessa luokassa tämä aiheuttaa ongelmia, sillä heikoimmat oppilaat eivät pysy tahdissa mukana, ja parhaimpia keskitason oppilaille tuotettu sisältö ei motivoi riittävästi. Pahimmillaan arviointi on vielä toteutettu usein summativiivisesti kurssin lopulla, mikä on nykykäsityksen mukaan varsin tarpeetonta. Sen sijaan formatiivinen arviointi on yleensä hyödyllisempää eikä sitä ole tarpeen toteuttaa numeerisesti. Diagnostiivista arviointia tai esiarviointia on hyödyllistä tehdä kurssin alussa  tai jonkin tehtäväkokonaisuuden alussa. Esim. oppijoiden pohjatietojen kartoittaminen on opettajan näkökulmasta tärkeää, jotta hän osaa suhteuttaa oppimistapahtuman vaativuuden vastaanottajien mukaan.  Oppilaskeskeisessä menetelmässä korostuvat sekä formatiivinen arviointi että metakognitiivisen tiedon erittely, esim. vertaispalaute ja itsearviointi, joilla voidaan tutkia käsite- ja menetelmätietojen omaksumista.

Kun tähän vielä yhdistetään mindfulness, ollaan aika lähellä oppilaan omaa kokemusmaailmaa eli sitä, miten hän suhtautuu lukemaansa tai kokemaansa ja miten hän on ymmärtänyt oman oppimisensa sekä saa käsityksen, miten oman pienryhmän oppijat ovat sisäistäneet opeteltavan asian.  Sana mindfulness on jostain syystä käännetty suomeksi sanalla ‘tietoisuustaidot’. Tämä käännös on hieman harhaanjohtava, sillä varsinaisesta opeteltavasta taidosta ei ole kysymys niin kuin jokin mekaaninen taito, esim. polkupyörällä ajaminen. Sen sijaan voidaan sanoa sen olevan mielentila, syvä tietoisuudentila, jopa flow-tila, jolloin oppija uppoutuu tehtäväänsä niin, että ajan ja paikan taju jäävät jonnekin kauas taka-alalle eivätkä tehtävät tunnu väkinäisiltä: koulunkäynti ja tehtävät voivat olla hauskoja, ja koulussa saa olla kivaa. Vastaavaan syvän tietoisuuden tilan voi tavoittaa monin eri keinoin, esim. joogaamalla, jazz-jammailuissa ja urheilusuorituksessa.

Toinen yhtä harhaanjohtava taito liittyy kriittiseen lukutaitoon. Se on samalla tavoin paljon monipuolisempi kuin vain pelkkä kursseilla opeteltuja tehtäviä, joissa tutkitaan ja arvioidaan erityyppisiä tekstejä. Se on enemmänkin mielentila tai tapa ajatella, ja sen mukaan arvioimme näkemäämme ja kokemaamme, myös itsemme ulkopuolelta. Siksi ehkä olisi parempi käyttää  käsitettä kriittinen ajattelu. Siihen tarvitaan nimenomaan, kasvun asennetta, jotta osaamme kyseenalaistaa omat asenteemme ja miettiä esim. arvoperustaamme ja tarkastella sitä toisesta näkökulmasta. Mitä jämähtäneemmät yksilön mielipiteet ovat, sitä selvemmin muuttumattomuuden asenne korostuu, eikä tekstejä osata lukea eikä tulkita muuta kuin omasta näkökulmasta – sieltä tynnyrissä kasvaneen laatikosta. Kaikkea pystytään silloin arvioimaan vain omasta näkökulmasta, ja kaikki uusi tai vieras on vaikeaa ja uhkaavaa. Näin kokeva opettaja (ja myös oppija) on siellä boksissa helisemässä kuin muutkin nastat. Ja se laatikko on vanha, pysähtynyt tapa opettaa ja oppia. Siihen kuuluu tavallisesti väsyttävät luennot, kielten sanakokeet, filosofian käsitteenselitystehtävät, ylipäätään kaikki sentyyppiset, jotka ovat minuutissa tarkistettavissa käännösohjelmalla tai löydettävissä Wikipediasta. Tällaisia alemman oppimisen tasoja, joissa korostuvat muistaminen, ymmärtäminen ja soveltaminen voidaan mitata kurssin aikana erilaisin keinoin, esim. itsearvioinnissa jne. Tällöin opettaja voi selailla tulokset ja tarpeen mukaan eriyttää tai kerrata aihetta ja aihekokonaisuuksia.

Kasvun asenteen edellytykset

Tämän vuosisadan taidoista tärkeimmät liittyvät nimenomaan kasvun asenteeseen. Opettajalle ei riitä auskultointi ja maisterin paperit ja muutama tunti vuosittain torkkuen VESO-koulutuksissa, (joissa opetellaan jo parhaat päivänsä nähneitä ohjelmia) vuosittain. Ei sellaiselle levyseppä-hitsaajallekaan olisi enää käyttöä, joka yrittää saada jotain aikaiseksi sillä ikivanhalla hitsipilllillä tai polttoleikkaussuuttimella. Ensimmäinen ei sovi enää liitoksiin ja jälkimmäinen on useimmiten koneellistettu.

Kolme perusedellytystä kasvun asenteeseen ja elinikäiseen oppimiseen:

• uuden oppiminen
• poisoppiminen
• uudelleen oppiminen.

Ei siis kannattanut lannistua  tai katkeroitua yläkoulun ruotsinopettajan kennelkohtelusta, vaikka numerot olivat viitosia ja kuutosia. Lukiossa kieli ei olisi voinut kirjoittajalta paremmin sujua, yliopistossa tuli luettua Walentin Chorellin keskeiset teokset ruotsiksi ja muutamasta oli aihetta graduun. Sen sijaan opettajakeskeisyydestä poisoppiminen onkin huomattavasti pidempi prosessi. Siinä minimivaatimus on kurssimateriaalin oppilaskeskeisyys. Paperikirjan tehtävien ja sisällön osittainen muokkaaminen ja siirtäminen Moodleen, Gafeen tai johonkin vastaavaan on melko turhaa, mutta joillekin välivaihe siirryttäessä kokonaan e-oppimiseen. Tällöin oppikirja oppimisympäristönä olisi paras ratkaisu. Perinteiseen opetustapaan perustuvien paperisten kirjojen digitointi tai niiden rikastaminen sähköisillä sisällöillä lisäämällä irrallisia keskustelufoorumeita ja vastaavia muualle toimii usein huonosti. Internet-pohjainen opiskelu on luonnollinen tapa nykynuorille opiskella.

Tabletista, kännykästä ja läppäristä tulee kynän, luku- ja tehtäväkirjan korvaajat lähitulevaisuudessa, ellei ole jo tullut monissa oppilaitoksissa. Edistyksellisimmät lukiot toimivat tiennäyttäjinä ja visionääreinä, mihin suuntaan opetus on kehittyvä. Heikoimmin suoriutuvat lukiot tuskailevat muutosvastarinnan ja pysähtyneisyyden kanssa. Nyt on jo havaittavissa selvää eriytymistä, sillä tämän vuosisadan opetukselliset tavoitteet saavuttavat pitkälti tai osittain lukiot, joissa on kollektiivisesti omaksuttu oppilaskeisen pedagogiikan perusajatukset ja valittu oppimateriaalit sen mukaisesti. Keskivertotasolla olevat lukiot pyrkivät seuraamaan edistyneempiä ja ottavat niistä mallia ja kokeilevat melko aktiivisesti uusia opetusmenetelmiä ja kouluttavat suunnitelmallisesti opettajia tulevan opetussuunnitelman tavoitteiden saavuttamiseksi. Alisuoriutuvissa lukioissa kärsitään muuttumattomuuden asenteesta, eikä selkeitä suunnitelmia eikä visioita ole. Opettajilla ei ole käytössä oppilaskeiseen pedagogiikkaan perustuvia kurssimateriaaleja ollenkaan tai hyvin vähän. Opettajat ovat passiivisia eikä heitä juuri kouluteta digiajan (pedagogisia) tavoitteita varten tai koulutus on (vanhanaikaiseen) teknologiaan painottuvaa. Tarvitaan siis tulossa oleva opetussuunnitelma, joka pakottaa kaikki lukiot ja peruskoulut uusiutumaan ja ottamaan sähköiset oppimateriaalit käyttöön. Olavi Arra OAJ:stä kertoo:  ” Lukiolaisilla tulee olla oikeus uudenaikaiseen koulutukseen – -.” Myös Jouni Välijärvi ja Jorma Kauppinen ottavat kantaa koepainotteiseen opiskeluun ja rohkaiset käyttämään muunlaisia arviointimenetelmiä. Samansuuntaisia uutisointia on nähty syksyllä myös YLEltä ja perusviesti on selvä: tuleva OPS velvoittaa oppilaitokset siirtymään oppilaskeskeisiin sähköisiin materiaaleihin.

Oppija ja tämän vuosisadan perustaidot

Lue Jackie Kersteinin kirjoitus alkuperäisestä lähteestä.

Muistiinpanot nykyään

Uusi vastaan vanha

Jotta koulu pystyy valmistamaan oppijoita digitaaliseen maailmaan, oppimateriaalin olisi oltava heidän luonnollisessa oppimisympäristössään, joka jo nyt on lähes kokonaan digitoitunut – siis koulun ulkopuolella. Siksi on perusteltua siirtyä käyttämään oppilaskeskeisiä digimateriaaleja, joita käytetään yhteistoiminnallisesti. Tavallista on, että kurssin alussa muodostetaan kotiryhmät, ja tällöin ryhmän jäsenet pystyvät tukemaan ja avustamaan toisiaan tarvittaessa. Siten yhteistoiminnallisin keinoin opitaan johtajuutta ja vastuiden jakamista. Digitaalisia e-oppikirjoja ja sovelluksia käytetään tarkoituksenmukaisesti, ja sosiaalisessa mediassa voidaan tehdä yhdessä kuratointia esimerkiksi Pinterestissä ja jakaa projektitöiden tuloksia jollain julkaisuohjelmalla tai blogialustalla. Wikityyppinen kirjoittaminen on arkipäivää, ja opettajan rooli muuttuu aiemmasta tiedon välittäjästä valmentajaksi tai mentoriksi.

Yleensä kaikenlainen luennointi (varsinkaan jos se kestää yli viisi tai kymmenen minuuttia per oppitunti) on tarpeetonta ja pois tehokkaasta opiskelusta. Samaan kategoriaan kuuluu tapa, jossa yksi tai muutama oppilas tekee tehtäviä (esim. taululle) ja kaikki muut seuraavat. Yleensä luennointiin ja tehtävien kopiointiin liittyy, että oppija joutuu sekä keskittymään ajattelemiseen, kirjoittamiseen, opettajan puheeseen ja vaihtuviin kalvoihin. Tämä on erittäin tehotonta, ja vaatii monen asian tekemistä yhtä aikaa (multitasking). Monisuorittaminen opiskelussa on lähinnä myytti ja tehoton toimintatapa.

Kotitehtävistä voisi luopua suurimmaksi osaksi tai ainakin niiltä osin, jolloin opettajan tuki ja läsnäolo olisi tarpeen. Monet vanhemmat joutuvat toimimaan vuodesta toiseen apuopettajina kotona, jos tunnilla kotiläksyksi annetut matematiikan tai fysiikan (ja muiden aineiden) tehtävien ratkaisuissa tarvitaan apua. Peruskoulussa nämä oppilaat saavat Wilma-merkinnän tekemättömien kotiläksyjen takia. Onko tämä kannustavaa?

Monissa kouluissa tuskaillaan uusintakoepinoista, ja tähän syypäänä nähdään useimmiten oppilaat ja heidän laiskuutensa. Vika on monesti opettajassa, oppimateriaalissa ja opetusmenetelmissä. Lähes jokainen lukioon tullut oppilas pystyy läpäisemään yksittäiset kurssit, jos selvitetään käsitetietojen ymmärtäminen ja niiden soveltaminen käyttämällä sopivia arviointimenetelmiä ja varmistetaan tiedon konstruointi ennen (jos yleensä on tarvetta järjestää) kurssikoetta.

Oppikirjoissa puhutaan usein erilaisista oppijoista ja luokitellaan heitä esim. auditiivisiksi, visuaalisiksi tai kinesteettisiksi. Sen sijaan unohdetaan, että asioiden muistaminen on ensimmäinen askel niiden oppimiseen. Keskustellen ja opiskellen kotiryhmässä oppija muistaa noin 70% , kuullusta ja nähdystä pudotaan jo alle kahdenkymmenen prosentin, ja lukemasta muistetaan ehkä korkeintaan kymmenen prosenttia. Keskusteleva ja autonomisesti tapahtuva oppiminen on siis monin verroin tehokkaampaa kuin perinteinen malli. Tällöin opettajan aika vapautuu ohjaamiseen.

Mentorointi tarkoittaa kanssaoppimista, ja opettaja toimii myös tiedon vastaanottajana ja voi saada oppilailta uusia esim. virikkeitä, miten luovuutta käytetään joidenkin kurssitehtävien digitaalisessa julkaisussa tai oppimateriaalin jatkokehityksessä. Valmentaminen ei sinällään ole yhdessäoppimista, vaan siinä oppija on kohde, ja päätavoite yleensä, että oppija läpäisee jonkin standardoidun kokeen (esim. ylioppilaskokeen). Valmentajaopettaja siis suhtautuu kuin oppilas olisi kilpajuoksija, ja loppukoe on finaali. Ei häntä kiinnosta, mitä tämä sprintteri tekee uransa jälkeen. Lukiolaisella tämä ura toisella asteella päättyy lakitukseen, ja yhteistyö päättyy siihen. Opettajasta on silti mukavaa seurata, miten vanhat oppilaat pärjäävät koulun jälkeen, ja joskus apu voi kelvata johonkin tarkoitukseen. Tämä onnistuu mm. Facebookissa, ja useimmilla elämä hymyilee – ainakin tilapäivitysten mukaan.

Megatrendit nyt

Oppilaitokset ja kehitys

Jotta oppilaitokset pääsevät hyvään alkuun tai pystyvät jatkokehittämään opetuksellisia tavoitteitaan, se ei onnistu ilman kunnollista tvt-strategiaa. Strategian on tarkoitus tukea ensinnä visiota (unelma, tavoitetila), sitten missioita eli päätehtävää, sitten päätavoitteita ja niiden saavuttamiseksi välttämättömiä osatavoitteita. Toimintasuunnitelmaan eli strategiaan kuuluvat erilaiset menettely- ja toimintatavat (tactics), joihin kuuluvat mm. käytettävät sovellukset ja alustat. Jos oppilaitoksen johdolla ei ole riittävää pedagogista eikä digitaalista johtajuutta ja jos sitä ei ole osattu jakaa, tuskin minkäänlaisilla toimintasuunnitelmilla on olemassa realistisia toteutumismahdollisuuksia saavuttaa nykyisiä megatrendejä. Tuskin kukaan haluaa haluaa seurata nykypäivänä johtajaa sumuun ja pimeyteen. Kun uudistukset polkevat paikallaan, opettajat näkevät oman uudistumisensa olevan tarpeetonta. Silloin nämä nykyajan tietotyöläiset vetoavat helposti siihen, että omalla vapaa-ajallaan ei tarvitse tehdä mitään itsensä ja osaamisensa kehittämiseksi. Ei osteta tietokoneita eikä tabletteja eikä anneta oppilaiden käyttää mobiililaitteita, kun itse ei välttämättä osata käyttää niitä opetuksessa.

…ja sitten vielä

Nyt kun tässä olemme syyllistäneet riittävästi vain perinteisiä menetelmiä käyttäviä opettajia, sen oli tarkoitus saada ymmärtämään, miltä oppijasta tuntuu, kun heitä puolestaan syyllistetään ja painetaan alas milloin mistäkin syystä, esim. opetuksen laiminlyönnistä ja osaamattomuudesta. Syyllistäminen ei tuskin koskaan ole sitä rakentavaa kritiikkiä, ja siihen kirjoittajakin on tutustunut moneen otteeseen, kun on joutunut selvittelemään oppilaiden harhaluuloihin ja -käsityksiin perustuvia tulkintoja opintoihin liittyvistä asioista. Tämä kertoo aika usein toimintakulttuurin ristiriidoista (vanha/uusi, mixed/growth) sekä viestintätaitojen (varsinkin kuuntelutaitojen) puutteista. Kun on ollut toinen jalka jo kaksitoista vuotta pois boksista,  on aika lempata sieltä lopullisesti heti, kunhan se mahdollistetaan. Muutettakoon otsikko muotoon:

Lähdetään kaikki  sieltä boksista: jelpataan toisiamme, kannustetaan, jaetaan eikä tuomita epäonnistumisista.

Kiitos, että jaksoit kahlata tämän esseen läpi, ja palaute on tervetullutta – ja varsinkin jos olet jostain eri mieltä: (Twitter @lyseo)

Lisää artikkelin aiheista:

Pinterest – Bloomin taksonomia (Mark Anderson)
Pinterest – Oppimisaiheista infografiikkaa (Mika Auramo)
Seuraa käyttäjän Mika taulua Infographics Pinterestissä.

Oppimiseen ja opettamiseen liittyvää kuratointia Scoop.it:ssä – Suvi Salo

The 5-Minute Teacher – Mark Barnes (Amazon.com)
21st Century Skills – Bernie Trilling ja Charles Fadel (Amazon.com)
Digital leadership – Eric Sheninger (Amazon.com)