Opetammeko väärin?

Ulos laatikosta opettajat!

Let's do it!

Monille opettajille, varsinkin psykologian, on tuttu Karl Dunckerin klassinen kynttilämetafora, jolla mitattiin koehenkilöiden ongelmanratkaisukykyä ja asennetta. Muuttumattomuuden asenteen (fixed mindset) omaavat eivät tajunneet, että tehtävänä ollut kynttilän kiinnittäminen onnistui seinään laatikolla, jossa nastat olivat. Sen sijaan he ottivat laatikosta nastat ja yrittivät saada niillä kynttilän tuloksetta seinään.

Monissa tutkimuksissa on osoitettu, kuinka luovia alle kouluikäiset lapset ovat esimerkiksi ongelmanratkaisutilanteissa. Muutaman vuoden päästä kasvun asenne tulee nitistettyä autoritaarisessa opetuksesta. Siitä on ihan omakohtaisiakin kokemuksia itse kullakin. Sadistinen ja lannistava opettaja pahimmillaan onnistuu tappamaan oppijan kiinnostuksen opetettavaan aineeseen ja jopa koulunkäyntiin. Itselläni oli yläkoulussa tällainen (tai muutamakin), ja osin sen takia peruskoulussa vierähti kymmenes vuosi. Luovuutta, kriittisyyttä ja oppijan mielipiteiden kunnioittamista puuttuu monelta kasvattajalta ja opettajalta, ja pidetään kiinni kynsin hampain omasta pelkoon ja kuriin (ja oppiaineen hallintaan) perustuvasta auktoriteetistä. Yliopistossakin minut heitettiin seminaarista, kun pyysin jotain amanuenssia perustelemaan paremmin huteria väitteitään. Näissäkin esimerkeissä mentorointi tai valmentaminen olivat utopiaa.

Kaksi perusasennetta

Varsinkin uuteen teknologiaan siirryttäessä ja otettaessa käyttöön oppilaskeskeisiä pedagogisia malleja, opettajien asennetta koetellaan: kuuluuko menneeseen aikaan vai haluaako tukea oppijoiden kasvua ja on samassa kasvamassa ja kehittymässä itsekin.

Muuttumattomuuden asenne tai ajattelutapa (fixed mindset)

  • epäonnistumisen pelko ja passiivisuus (massan mukana kulkeminen)
  • kielteisen kritiikin pelko ja helposti luovuttaminen
  • vastuiden välttäminen ja palautteen vähättely
  • muiden menestyksen mitätöinti
  • negatiivinen perusasenne (muiden erilaisia mielipiteitä kohtaan)
  • muiden menestyksen kokeminen uhkaava (negatiivinen kateus)
  • muiden syyttäminen omista epäonnistumista ja virheistä
  • pitäytyminen vanhoissa ajatusmalleissa ja toimintatavoissa (muutosvastarinta)
  • keppi ja porkkana -ajattelu, virheistä rankaiseminen
  • kyvyttömyys empatiaan ja nähdä asioita toisesta tai toisten näkökulmasta (reframing)

Testaa kyselyllä omat asenteesi, oletko muuttumaton.

Kasvun asenne tai ajattelutapa (growth mindset):

  • osaa ajatella kriittisesti ja kyseenalaistaa
  • on valmis muuttamaan mielipiteitään ja maailmankuvaansa
  • pitää haasteista eikä luovuta helposti
  • haluaa oppia jatkuvasti uutta ja kehittyä (sisäinen motivaatio)
  • oppii omista virheistä ja epäonnistumisista
  • hyväksyy muiden antaman kritiikin ja ottaa siitä opikseen
  • muiden menestys innoittaa parempiin suorituksiin (positiivinen kateus)
  • empaattinen, anteeksiantava ja hyväksyy muiden virheet ja rajoitteet
  • suhtautuu myönteisesti uusiin tapoihin tehdä asioita ja kokeilee niitä ennakkoluulottomasti

Oppiminen, arviointi, kriittinen ajattelu

Perinteiseen tapaan toimia perustuvat lähes kaikki lukion painetut oppikirjatkin. Tavallista on vieläkin, että kurssilla on yksi kirja tai teksti- ja työkirja. Yleensä opetus perustuu siihen, että toimitaan opettajajohtoisesti ja edetään lineaarisesti. Toisin sanoen opettaja kontrolloi oppimistapahtumaa ja määrittää, miten ja missä järjestyksessä edetään, yleensä tasatahtisesti. Heterogeenisessa luokassa tämä aiheuttaa ongelmia, sillä heikoimmat oppilaat eivät pysy tahdissa mukana, ja parhaimpia keskitason oppilaille tuotettu sisältö ei motivoi riittävästi. Pahimmillaan arviointi on vielä toteutettu usein summativiivisesti kurssin lopulla, mikä on nykykäsityksen mukaan varsin tarpeetonta. Sen sijaan formatiivinen arviointi on yleensä hyödyllisempää eikä sitä ole tarpeen toteuttaa numeerisesti. Diagnostiivista arviointia tai esiarviointia on hyödyllistä tehdä kurssin alussa  tai jonkin tehtäväkokonaisuuden alussa. Esim. oppijoiden pohjatietojen kartoittaminen on opettajan näkökulmasta tärkeää, jotta hän osaa suhteuttaa oppimistapahtuman vaativuuden vastaanottajien mukaan.  Oppilaskeskeisessä menetelmässä korostuvat sekä formatiivinen arviointi että metakognitiivisen tiedon erittely, esim. vertaispalaute ja itsearviointi, joilla voidaan tutkia käsite- ja menetelmätietojen omaksumista.

jogiKun tähän vielä yhdistetään mindfulness, ollaan aika lähellä oppilaan omaa kokemusmaailmaa eli sitä, miten hän suhtautuu lukemaansa tai kokemaansa ja miten hän on ymmärtänyt oman oppimisensa sekä saa käsityksen, miten oman pienryhmän oppijat ovat sisäistäneet opeteltavan asian.  Sana mindfulness on jostain syystä käännetty suomeksi sanalla ’tietoisuustaidot’. Tämä käännös on hieman harhaanjohtava, sillä varsinaisesta opeteltavasta taidosta ei ole kysymys niin kuin jokin mekaaninen taito, esim. polkupyörällä ajaminen. Sen sijaan voidaan sanoa sen olevan mielentila, syvä tietoisuudentila, jopa flow-tila, jolloin oppija uppoutuu tehtäväänsä niin, että ajan ja paikan taju jäävät jonnekin kauas taka-alalle eivätkä tehtävät tunnu väkinäisiltä: koulunkäynti ja tehtävät voivat olla hauskoja, ja koulussa saa olla kivaa. Vastaavaan syvän tietoisuuden tilan voi tavoittaa monin eri keinoin, esim. joogaamalla, jazz-jammailuissa ja urheilusuorituksessa.

Toinen yhtä harhaanjohtava taito liittyy kriittiseen lukutaitoon. Se on samalla tavoin paljon monipuolisempi kuin vain pelkkä kursseilla opeteltuja tehtäviä, joissa tutkitaan ja arvioidaan erityyppisiä tekstejä. Se on enemmänkin mielentila tai tapa ajatella, ja sen mukaan arvioimme näkemäämme ja kokemaamme, myös itsemme ulkopuolelta. Siksi ehkä olisi parempi käyttää  käsitettä kriittinen ajattelu. Siihen tarvitaan nimenomaan, kasvun asennetta, jotta osaamme kyseenalaistaa omat asenteemme ja miettiä esim. arvoperustaamme ja tarkastella sitä toisesta näkökulmasta. Mitä jämähtäneemmät yksilön mielipiteet ovat, sitä selvemmin muuttumattomuuden asenne korostuu, eikä tekstejä osata lukea eikä tulkita muuta kuin omasta näkökulmasta – sieltä tynnyrissä kasvaneen laatikosta. Kaikkea pystytään silloin arvioimaan vain omasta näkökulmasta, ja kaikki uusi tai vieras on vaikeaa ja uhkaavaa. Näin kokeva opettaja (ja myös oppija) on siellä boksissa helisemässä kuin muutkin nastat. Ja se laatikko on vanha, pysähtynyt tapa opettaa ja oppia. Siihen kuuluu tavallisesti väsyttävät luennot, kielten sanakokeet, filosofian käsitteenselitystehtävät, ylipäätään kaikki sentyyppiset, jotka ovat minuutissa tarkistettavissa käännösohjelmalla tai löydettävissä Wikipediasta. Tällaisia alemman oppimisen tasoja, joissa korostuvat muistaminen, ymmärtäminen ja soveltaminen voidaan mitata kurssin aikana erilaisin keinoin, esim. itsearvioinnissa jne. Tällöin opettaja voi selailla tulokset ja tarpeen mukaan eriyttää tai kerrata aihetta ja aihekokonaisuuksia.

Kasvun asenteen edellytykset

Tämän vuosisadan taidoista tärkeimmät liittyvät nimenomaan kasvun asenteeseen. Opettajalle ei riitä auskultointi ja maisterin paperit ja muutama tunti vuosittain torkkuen VESO-koulutuksissa, (joissa opetellaan jo parhaat päivänsä nähneitä ohjelmia) vuosittain. Ei sellaiselle levyseppä-hitsaajallekaan olisi enää käyttöä, joka yrittää saada jotain aikaiseksi sillä ikivanhalla hitsipilllillä tai polttoleikkaussuuttimella. Ensimmäinen ei sovi enää liitoksiin ja jälkimmäinen on useimmiten koneellistettu.

Kolme perusedellytystä kasvun asenteeseen ja elinikäiseen oppimiseen:

  • uuden oppiminen
  • poisoppiminen
  • uudelleen oppiminen.

Ei siis kannattanut lannistua  tai katkeroitua yläkoulun ruotsinopettajan kennelkohtelusta, vaikka numerot olivat viitosia ja kuutosia. Lukiossa kieli ei olisi voinut kirjoittajalta paremmin sujua, yliopistossa tuli luettua Walentin Chorellin keskeiset teokset ruotsiksi ja muutamasta oli aihetta graduun. Sen sijaan opettajakeskeisyydestä poisoppiminen onkin huomattavasti pidempi prosessi. Siinä minimivaatimus on kurssimateriaalin oppilaskeskeisyys. Paperikirjan tehtävien ja sisällön osittainen muokkaaminen ja siirtäminen Moodleen, Gafeen tai johonkin vastaavaan on melko turhaa, mutta joillekin välivaihe siirryttäessä kokonaan e-oppimiseen. Tällöin oppikirja oppimisympäristönä olisi paras ratkaisu. Perinteiseen opetustapaan perustuvien paperisten kirjojen digitointi tai niiden rikastaminen sähköisillä sisällöillä lisäämällä irrallisia keskustelufoorumeita ja vastaavia muualle toimii usein huonosti. Internet-pohjainen opiskelu on luonnollinen tapa nykynuorille opiskella.

Tabletista, kännykästä ja läppäristä tulee kynän, luku- ja tehtäväkirjan korvaajat lähitulevaisuudessa, ellei ole jo tullut monissa oppilaitoksissa. Edistyksellisimmät lukiot toimivat tiennäyttäjinä ja visionääreinä, mihin suuntaan opetus on kehittyvä. Heikoimmin suoriutuvat lukiot tuskailevat muutosvastarinnan ja pysähtyneisyyden kanssa. Nyt on jo havaittavissa selvää eriytymistä, sillä tämän vuosisadan opetukselliset tavoitteet saavuttavat pitkälti tai osittain lukiot, joissa on kollektiivisesti omaksuttu oppilaskeisen pedagogiikan perusajatukset ja valittu oppimateriaalit sen mukaisesti. Keskivertotasolla olevat lukiot pyrkivät seuraamaan edistyneempiä ja ottavat niistä mallia ja kokeilevat melko aktiivisesti uusia opetusmenetelmiä ja kouluttavat suunnitelmallisesti opettajia tulevan opetussuunnitelman tavoitteiden saavuttamiseksi. Alisuoriutuvissa lukioissa kärsitään muuttumattomuuden asenteesta, eikä selkeitä suunnitelmia eikä visioita ole. Opettajilla ei ole käytössä oppilaskeiseen pedagogiikkaan perustuvia kurssimateriaaleja ollenkaan tai hyvin vähän. Opettajat ovat passiivisia eikä heitä juuri kouluteta digiajan (pedagogisia) tavoitteita varten tai koulutus on (vanhanaikaiseen) teknologiaan painottuvaa. Tarvitaan siis tulossa oleva opetussuunnitelma, joka pakottaa kaikki lukiot ja peruskoulut uusiutumaan ja ottamaan sähköiset oppimateriaalit käyttöön. Olavi Arra OAJ:stä kertoo:  ” Lukiolaisilla tulee olla oikeus uudenaikaiseen koulutukseen – -.” Myös Jouni Välijärvi ja Jorma Kauppinen ottavat kantaa koepainotteiseen opiskeluun ja rohkaiset käyttämään muunlaisia arviointimenetelmiä. Samansuuntaisia uutisointia on nähty syksyllä myös YLEltä ja perusviesti on selvä: tuleva OPS velvoittaa oppilaitokset siirtymään oppilaskeskeisiin sähköisiin materiaaleihin.

Oppija ja tämän vuosisadan perustaidot

slide13

Lue Jackie Kersteinin kirjoitus alkuperäisestä lähteestä.

Muistiinpanot nykyään

Muistiinpanot nykyään

Uusi vastaan vanha

Jotta koulu pystyy valmistamaan oppijoita digitaaliseen maailmaan, oppimateriaalin olisi oltava heidän luonnollisessa oppimisympäristössään, joka jo nyt on lähes kokonaan digitoitunut – siis koulun ulkopuolella. Siksi on perusteltua siirtyä käyttämään oppilaskeskeisiä digimateriaaleja, joita käytetään yhteistoiminnallisesti. Tavallista on, että kurssin alussa muodostetaan kotiryhmät, ja tällöin ryhmän jäsenet pystyvät tukemaan ja avustamaan toisiaan tarvittaessa. Siten yhteistoiminnallisin keinoin opitaan johtajuutta ja vastuiden jakamista. Digitaalisia e-oppikirjoja ja sovelluksia käytetään tarkoituksenmukaisesti, ja sosiaalisessa mediassa voidaan tehdä yhdessä kuratointia esimerkiksi Pinterestissä ja jakaa projektitöiden tuloksia jollain julkaisuohjelmalla tai blogialustalla. Wikityyppinen kirjoittaminen on arkipäivää, ja opettajan rooli muuttuu aiemmasta tiedon välittäjästä valmentajaksi tai mentoriksi.

Yleensä kaikenlainen luennointi (varsinkaan jos se kestää yli viisi tai kymmenen minuuttia per oppitunti) on tarpeetonta ja pois tehokkaasta opiskelusta. Samaan kategoriaan kuuluu tapa, jossa yksi tai muutama oppilas tekee tehtäviä (esim. taululle) ja kaikki muut seuraavat. Yleensä luennointiin ja tehtävien kopiointiin liittyy, että oppija joutuu sekä keskittymään ajattelemiseen, kirjoittamiseen, opettajan puheeseen ja vaihtuviin kalvoihin. Tämä on erittäin tehotonta, ja vaatii monen asian tekemistä yhtä aikaa (multitasking). Monisuorittaminen opiskelussa on lähinnä myytti ja tehoton toimintatapa.

Kotitehtävistä voisi luopua suurimmaksi osaksi tai ainakin niiltä osin, jolloin opettajan tuki ja läsnäolo olisi tarpeen. Monet vanhemmat joutuvat toimimaan vuodesta toiseen apuopettajina kotona, jos tunnilla kotiläksyksi annetut matematiikan tai fysiikan (ja muiden aineiden) tehtävien ratkaisuissa tarvitaan apua. Peruskoulussa nämä oppilaat saavat Wilma-merkinnän tekemättömien kotiläksyjen takia. Onko tämä kannustavaa?

Monissa kouluissa tuskaillaan uusintakoepinoista, ja tähän syypäänä nähdään useimmiten oppilaat ja heidän laiskuutensa. Vika on monesti opettajassa, oppimateriaalissa ja opetusmenetelmissä. Lähes jokainen lukioon tullut oppilas pystyy läpäisemään yksittäiset kurssit, jos selvitetään käsitetietojen ymmärtäminen ja niiden soveltaminen käyttämällä sopivia arviointimenetelmiä ja varmistetaan tiedon konstruointi ennen (jos yleensä on tarvetta järjestää) kurssikoetta.

Oppikirjoissa puhutaan usein erilaisista oppijoista ja luokitellaan heitä esim. auditiivisiksi, visuaalisiksi tai kinesteettisiksi. Sen sijaan unohdetaan, että asioiden muistaminen on ensimmäinen askel niiden oppimiseen. Keskustellen ja opiskellen kotiryhmässä oppija muistaa noin 70% , kuullusta ja nähdystä pudotaan jo alle kahdenkymmenen prosentin, ja lukemasta muistetaan ehkä korkeintaan kymmenen prosenttia. Keskusteleva ja autonomisesti tapahtuva oppiminen on siis monin verroin tehokkaampaa kuin perinteinen malli. Tällöin opettajan aika vapautuu ohjaamiseen.

Mentorointi tarkoittaa kanssaoppimista, ja opettaja toimii myös tiedon vastaanottajana ja voi saada oppilailta uusia esim. virikkeitä, miten luovuutta käytetään joidenkin kurssitehtävien digitaalisessa julkaisussa tai oppimateriaalin jatkokehityksessä. Valmentaminen ei sinällään ole yhdessäoppimista, vaan siinä oppija on kohde, ja päätavoite yleensä, että oppija läpäisee jonkin standardoidun kokeen (esim. ylioppilaskokeen). Valmentajaopettaja siis suhtautuu kuin oppilas olisi kilpajuoksija, ja loppukoe on finaali. Ei häntä kiinnosta, mitä tämä sprintteri tekee uransa jälkeen. Lukiolaisella tämä ura toisella asteella päättyy lakitukseen, ja yhteistyö päättyy siihen. Opettajasta on silti mukavaa seurata, miten vanhat oppilaat pärjäävät koulun jälkeen, joskus on jopa on kelvannut johonkin tarkoitukseen. Tämä onnistuu mm. Facebookissa, ja useimmilla elämä hymyilee – ainakin tilapäivitysten mukaan.

opiskelu

Megatrendit nyt

Oppilaitokset ja kehitys

Jotta oppilaitokset pääsevät hyvään alkuun tai pystyvät jatkokehittämään opetuksellisia tavoitteitaan, se ei onnistu ilman kunnollista tvt-strategiaa. Strategian on tarkoitus tukea ensinnä visiota (unelma, tavoitetila), sitten missioita eli päätehtävää, sitten päätavoitteita ja niiden saavuttamiseksi välttämättömiä osatavoitteita. Toimintasuunnitelmaan eli strategiaan kuuluvat erilaiset menettely- ja toimintatavat (tactics), joihin kuuluvat mm. käytettävät sovellukset ja alustat. Jos oppilaitoksen johdolla ei ole riittävää pedagogista eikä digitaalista johtajuutta ja jos sitä ei ole osattu jakaa, tuskin minkäänlaisilla toimintasuunnitelmilla on olemassa realistisia toteutumismahdollisuuksia saavuttaa nykyisiä megatrendejä. Tuskin kukaan haluaa haluaa seurata nykypäivänä johtajaa sumuun ja pimeyteen. Kun uudistukset polkevat paikallaan, opettajat näkevät oman uudistumisensa olevan tarpeetonta. Silloin nämä nykyajan tietotyöläiset vetoavat helposti siihen, että omalla vapaa-ajallaan ei tarvitse tehdä mitään itsensä ja osaamisensa kehittämiseksi. Ei osteta tietokoneita eikä tabletteja eikä anneta oppilaiden käyttää mobiililaitteita, kun itse ei välttämättä osata käyttää niitä opetuksessa.

…ja sitten vielä

Nyt kun tässä olemme syyllistäneet riittävästi vain perinteisiä menetelmiä käyttäviä opettajia, sen oli tarkoitus saada ymmärtämään, miltä oppijasta tuntuu, kun heitä puolestaan syyllistetään ja painetaan alas milloin mistäkin syystä, esim. opetuksen laiminlyönnistä ja osaamattomuudesta. Syyllistäminen ei tuskin koskaan ole sitä rakentavaa kritiikkiä, ja siihen kirjoittajakin on tutustunut moneen otteeseen, kun on joutunut selvittelemään oppilaiden harhaluuloihin ja -käsityksiin perustuvia tulkintoja opintoihin liittyvistä asioista. Tämä kertoo aika usein toimintakulttuurin ristiriidoista (vanha/uusi, mixed/growth) sekä viestintätaitojen (varsinkin kuuntelutaitojen) puutteista. Kun on ollut toinen jalka jo kaksitoista vuotta pois boksista,  on aika lempata sieltä lopullisesti heti, kunhan se mahdollistetaan. Muutettakoon otsikko muotoon:

Lähdetään kaikki  sieltä boksista: jelpataan toisiamme, kannustetaan, jaetaan eikä tuomita epäonnistumisista.

Kiitos, että jaksoit kahlata tämän esseen läpi, ja palaute on tervetullutta – ja varsinkin jos olet jostain eri mieltä: (Twitter @lyseo)

 

 

Lisää artikkelin aiheista:

Pinterest – Bloomin taksonomia (Mark Anderson)
Pinterest – Oppimisaiheista infografiikkaa (Mika Auramo)
Seuraa käyttäjän Mika taulua Infographics Pinterestissä.

Oppimiseen ja opettamiseen liittyvää kuratointia Scoop.it:ssä – Suvi Salo

The 5-Minute Teacher – Mark Barnes (Amazon.com)
21st Century Skills – Bernie Trilling ja Charles Fadel (Amazon.com)
Digital leardership – Eric Sheninger (Amazon.com)

Antologia (kevät 2014)

Aforismeja

1. Elämä on kuin monien eri ovien summa, päätät itse minkä kynnyksen olet valmis ylittämään.

2. Taivaasta puhutaan, mutta maahan me palataan.

 

Uutinen

 

Maailmanennätys

Saksalainen nelihenkinen vuorikiipeilyryhmä on valloittanut ensimmäisenä Kiinassa sijaitsevan Karjiang-vuoren. Korkeutta vuorella on 7221 metriä, jolla se sijoittuu maailman 100. korkeimmaksi vuoreksi. Ryhmä palasi matkaltaan eilen kotimaahansa Saksaan.

Vuoren valloittamiseen nelikolla meni aikaa kolme viikkoa. Sää oli koko valloitusprosessin ajan haasteellinen, sillä lunta oli useampi metri ja tuuli oli paikoin hyytävä. He olivat kuitenkin varautuneet koetteleviin olosuhteisiin erittäin hyvin, kaikkea oli mukana sopivasti.

Vuorikiipeilyryhmä oli sikäli poikkeuksellinen, että siihen lukeutui myös 73-vuotias teräsmummo Angelika Eisenberg. Hän on harrastanut vuorikiipeilyä 16-vuotiaasta asti, mutta tämä oli hänen uransa huippukohta.

– Oli hienoa kokea jotain näin mahtavaa ja vielä tässä iässä, kertoo Eisenberg.

Matka vuoren huipulle oli sujunut Eisenbergin mukaan ongelmitta, vain jalkoja oli viimeisen viikon aikana särkenyt. Se ei kuitenkaan nelikon menoa ollut hidastanut, vaan he pysyivät asettamassaan kolmen viikon tavoitteessa.

– Olen aina ollut sisukas ja liikunnallinen ihminen. Täytyy kuitenkin muistaa, että tämä ei ole vain fyysinen suoritus. Ja olihan minulla kolme nuorta atleettista miestä mukana, joten jos olisin luhistunut, olisi ollut taattua kantoapua lähellä! , Eisenberg naurahtaa.

Vuorikiipeilyssä on tärkeää kyetä tekemään kompromisseja ja puhaltaa yhteen hiileen. Ryhmällä ei ongelmia tämän suhteen ollut, sillä heillä oli tarkat suunnitelmat valloituksen etenemisestä ennen sille lähtöä.

– Olimme suunnitelleet valloitustamme puoli vuotta ja se todella tuotti tuloksia. Hätäilemällä saa aikaan vain vaikeuksia, joten tarkat suunnitelmat on tehtävä, kertoo ryhmän nuorin jäsen, 31-vuotias Paul Keller.

Palattuaan takaisin Saksaan ryhmä sai tuntea itsensä tervetulleeksi ja ylistetyksi, sillä vastassa heitä odotti tuhansia ihmisiä Tegelin lentoasemalla Berliinissä.

– Aivan mahtava vastaanotto maamme kansalaisilta. Käteni sen sijaan kipeytyi nimmareiden jaossa niin että se on rentoutuksen tarpeessa, Eisenberg kertoo.

Seuraava päämäärä ryhmällä on vielä hakusessa, mutta sen keksimiseen ei ole kiirettä. Nyt on tärkeintä toipua perusteellisesti kuluneesta haasteesta.

– Ehdotin jo pojille Mount Everestiä, mutta he kuulemma haluavat vähän levätä Saksan rajojen sisäpuolellakin, Eisenberg vitsailee.

Faabeli

 

Irtautuminen

Olipa kerran loistelias kaupunki, keskellä seitsemän kukkulan.

Paikka kauneuden ja vapauden,

koti kolmen kansan,

jotka arvostivat uskoja muiden.

Mutta sitten saapui muukalainen,

viekas kuin kettu,

ja korruptioksi muutti loisteliaan vapauden.

Hän kolmesta kuninkaasta yhden mielen myrkytti

sanoilla valheiden.

Yksi kuningas toisten uskomuksia syytti, sanoen:

”Keitä te olette, joiden satuja minun kuunnella täytyy,

vain pakania kurjia, joiden kohtalo rovion huipulla päättyy.”

Nyt kaupunki punaisten ruusujen,

itkee terälehtiä ruusujen mustien.

Nyt kaupunki kolmen kansan sota autioi

missä kukaan ei sen itkua kuulla enää voi.

 

Kauhukertomus

Isi?

Kun viimein kaikki muut olivat lähteneet toimistolta, Danny kasasi paperinsa kansioon ja nousi tuoliltaan. Hänen työhuoneensa sijaitsi rakennuksen kolmannessa kerroksessa, ja muiden työntekijöiden pienet kopit muodostivat kapean käytävän huoneen ja hissin ovien välille. Häntä inhotti kävellä sitä iltaisin. Kun ikkunat eivät tarjonneet päivänvaloa, loisteputkien kelmeässä valossa tuntui kuin jokaisessa kopissa olisi jokin pelottava olento odottamassa. Kun hän viimein saavutti hissin oven ja oli sammuttamaisillaan valot, hän tunsi puhelimensa värisevän taskussaan ja vastasi siihen varovasti. ”Haloo?”

”Isi?”

Hän huokaisi raskaasti. ”Ben, monestiko olen sanonut ettei sinun tarvitse soittaa minulle iltaisin. Olen kotona puoli yhdentoista maissa, kuten aina.” Ben oli Dannyn kymmenen-vuotias poika, jonka yksinhuoltajaksi tämä oli jäänyt pojan äidin kuoltua mysteerisesti noin kuukautta aikaisemmin.

”Halusin vain tarkistaa että kaikki on okei.”

”Kyllä kyllä, kaikki on hyvin. Syö iltapalaa, harjaa hampaasi ja mene jo valmiiksi petiin. Luen sinulle sitten sadun kun tulen kotiin, hei hei.” Suljettuaan puhelun Danny kääntyi katsomaan toimistoa uudelleen. Oli kuin hän olisi kuullut jotakin ääntä koppien lomasta. Äh, mielikuvitus vain temppuilee, hän järkeili, sulki valot ja livahti sisään hissin ovista.

Kymmenen minuuttia myöhemmin Danny ajoi varjoista asfalttitietä vanhalla Fordillaan. Hänen kummastuksekseen yhtäkään autoa ei tullut vastaan. Tie oli täysin autio, vaikka yleensä tähän aikaan hän kohtasi muita toimistolta palaavia, väsyneitä työläisiä. Silloin hän tunsi puhelimensa värisevän uudelleen. ”Haloo?”

”Isi?”

”Ben, minähän käskin mennä jo petiin”, hän sanoi närkästyneenä.

”Missä olet isi? Halusin vain tarkistaa että kaikki on okei.”

Poikaa varmasti vaivaa yhä äitinsä kohtalo, hän mietti kummastuneena. ”Mene nyt vain petiin. Olen ihan kohta kotona.” Hän sulki puhelun yrmeänä ja pisti puhelimensa kojelaudalle. Samalla hetkellä hän hätkähti, oli kuin jokin olisi hypähtänyt juuri ja juuri katuvalojen ulottumattomiin hänen ajaessaan ohi. Se oli vain jokin eläin, hän järkeili itselleen, olet vain väsynyt. Kun Danny viimein kaarsi autollaan kotipihaan, hän hieraisi naamaansa helpottuneena ja sammutti auton. Hän avasi turvavyönsä, käänsi ovenkahvaa ja pysähtyi äkkiä kuullessaan puhelimen värisevän kojelaudalla. Hän tarttui sydän pamppaillen puhelimeen ja katsoi sen ruutua. Ben soittaa, luki ruudussa. Saakelin poju, eikö se vieläkään ole nukkumassa? Hän ajatteli painaessaan punaista luuria ja noustessaan autosta.

”Isi?” kajahti pojan ääni heti kun Danny avasi oven. Ben odotti häntä yöpuvussaan eteisessä. ”Miksi sinulla kesti niin kauan?”

”M-minulla oli pari täyttämätöntä raporttia tehtävänä…” Danny sanoi huolestuneena ja sulki oven. ”Miksi et ole jo pedissä kuten käskin?”

”En voi nukkua kun et ole kotona.”

Danny huokaisi, riisui takkinsa, laski salkkunsa ja käveli keittiöön. Hän söi nopean ja kevyen iltapalan, sillä jostain syystä hänen ruokahalunsa oli kadonnut, ja kaiken aikaa Ben seisoi katselemassa häntä huoneen oviaukosta. Laitettuaan tiskit koneeseen, hän käveli yläkertaan ja livahti vessaan. Mikä tuota penskaa oikein vaivaa tänään? Hän mietti itsekseen. Hän käänsi hanaa, otti kylmää vettä käsiinsä ja roiskutti sitä naamalleen. Toivottavasti hän antaa minun ainakin nukkua rauhassa tänä yönä.

Äkkiä vessan oveen koputettiin.

Danny katsoi sydän pamppaillen ovea kun sen takaa kuului tuttu ääni.

”Isi?”

Hän pysyi hiljaa, alati tuijottaen lukittua ovea. Poika yritti kääntää kahvaa, mutta ovi ei auennut.

”Isi mitä sinä teet siellä?”

Danny ei vastannut.

”Isi vastaa minulle”, Ben sanoi. Tällä kertaa hänen äänensä oli käskevä, ja hän alkoi renkuttaa oven kahvaa.

”Isi! Avaa ovi!”

”A-anna minulle n-nyt hetki”, Danny viimein sanoi varovaisesti.

”ISI! Mitä sinä teet siellä? Avaa ovi! Isi mitä sinä teet?!” Lapsi hakkasi nyt vimmattuna ovea, ja Dannyä alkoi oikeasti pelottaa ja suututtaa. Hän marssi ovelle valmiina karjumaan pojalleen, mutta riuhtaistessaan oven auki, hän näki poikansa seisomassa aivan rauhallisena käytävässä.

”Hei isi”, Ben hymyili. Danny katseli täristen kun poika käveli kohti huonettaan. ”Luetko minulle nyt sen tarinan, isi?”

Mies ei enää uskaltanut väittää vastaan. Hän tahtoi vain saada pojan nukkumaan mahdollisimman pian, jotta hän saisi vähän rauhaa, niinpä hän seurasi Beniä tämän huoneeseen. Sen seinät oli peitetty sinisellä, tähtikuvioisella tapetilla, ja kattoa täplittivät pienet fosforitähdet. Lattia oli yllättävän siisti, yleensä sitä peittivät lelut, vaatteet ja lastenkirjat, mutta nyt kaikki vaatteet oli nätisti viikattu hyllyyn ja lelut asetettu laatikkoon. ”Olet siivonnut”, Danny sanoi hymyillen väsyneenä, ”hieno juttu.”

Ben ei vastannut, hän istui sängyssä isäänsä tuijottaen, pidelleen käsissään kirjaa. Danny istui hänen vierelleen ja katsoi kirjaa. Se kertoi ketusta, joka öisin vei kanoja maatilalta, ja erehtyy eräänä iltana luulemaan isäntää kanaksi, raahaten tämän metsään. Miksi poika on valinnut tämän kirjan? Danny mietti kummastuneena ja katsoi hyllyä joka oli täynnä värikkäitä ja iloisia lastenkirjoja. Hänhän vihaa tätä.

”Isi”, Ben sanoi äkkiä, ”katsoisitko ettei sänkyni alla ole hirviöitä?”

Danny hymyili. No nyt hän alkaa kuulostaa taas itseltään. ”Tottahan toki.” Pojan huvitukseksi hän polvistui hitaasti sängyn vierelle, laski kädet lattialle ja kumarsi katsomaan sängyn alle. Näky jähmetti hänet täysin.

”Isi!” Hänen poikansa kuiskasi täristen sängyn alta. ”Sängylläni on joku!”

 

Verryttelytehtäviä

 

Istun bussinpenkillä päätäni ikkunaan nojaten. Ympärilläni ihmiset juttelevat äänekkäästi peittäen moottorin jylinän ja odottavat innokkaina saapumista kukin omaan määränpäähänsä, mikä se sitten ikinä olisikaan. Katseeni harhailee erään vanhuksen onnellisesti hymyileviltä kasvoilta bussifirman väreissä loistavien verhojen kautta jonnekin kaukaisuuteen. En kuule enää muiden matkustajien ääniä, vaan uppoudun ajatuksiini.

Muistan yhä sen päivän, kun sain postin kellertävänruskeassa kirjekuoressa matkaliput Saksaan. Kuvittelin voivani aloittaa kaiken alusta, kunhan olisin ensin jättänyt hyvästit kotimaalleni ja siihen liittyville kipeillekin muistoilleni. Sain kuitenkin hyvin nopeasti huomata, että muistot eivät kadonneet: ne olivat kirjailtuneena syvälle jokaiseen soluuni ja henkäykseeni. Nyt minulla oli uutuuttaan kiiltävä koti uudessa maassa uusien ihmisten keskellä, mutta sama rikkonainen sydän. En päässytkään pakoon.

Pienen lapsen itku palauttaa minut ajatuksistani maankamaralle ja käännän katseeni takaisin vanhukseen. Ihailen hänen syvänsinisiä silmiään ja mietin, kuinka paljon onnellisia ja onnettomia hetkiä aika on uurtanut hänen ryppyisille kasvoilleen. Jos katsoisin tarkasti, pystyisin ehkä näkemään hänen pupilliensa kautta heijastuvan rekan, joka lähenee bussin kylkeä ja joka pian tulisi murskaamaan vuosien saatossa vanhuksen mieleensä tallentaneet kauniit muistot.

 

Tarina musiikin inspiroimana


Minun elämässäni on ollut sekä ylämäkiä että alamäkia, niin kuin varmasti jokaisen elämässä. Yhden alamäen kokeminen vei minut mukanaan kokonaan.

Olin noidankehässä. Ilman omia mielipiteitä, tunteita tai päätösvaltaa. Kehoni oli hauras. Onnellisuus sai jäädä vain yritykseksi ja jäin yksin, koska muita pelotti. Välini perheeseeni huononivat päivä päivältä. Vierelläni pysyi vain äitini. Olin tilanteissa fyysisesti läsnä, mutta henkisesti poissa.

Istuessani yksin huoneessani löysin kyseisen kappaleen. Kuuntelin sen kerran, ja toisen ja kolmannenkin. Silloin päätin nousta ja vahvistua. Kappaleen sanat eivät tehneet minuun vaikutusta, mutta sain sen melodiasta voimaa. Päätin edes yrittää. Olin erittäin epävarma, mutta yritin silti.

Se oli vaikeaa. Kaikki päivän rutiinit piti oppia uudestaan. Välillä otin takapakkia ja välillä pääsin eteenpäin. Aloin saada ystäviäni takaisin, joka toi minulle lisää voimaa. He ymmärsivät että vaikka ulkonäköni oli joskus erilainen, mieleni oli samanlainen, kaunis. Sain lisäksi oman luonteeni ja persoonani takaisin. En ole enää haamu, vaan myös henkisesti läsnä. Päätin jättää tapahtuman menneisyyteen.

Enää en tunne pahaa oloa tapahtuneesta, vaikka muistan sen kuin eilisen päivän. Tunnen vain sen voiman jonka sain ja onnellisuuden koska sain elämäni takaisin.

 

Tilannenovelli

 

Kylmää kahvia

On keskiviikko kello 16.39 ja kylmä kahvini valuu kurkkuuni, tuottaen etovan tuntemuksen. Lasken vaaleansinisen itellan mukini muovisen pöytöliinan päälle,jota koristava muumi hahmot, joka saa yhden kahvi tahran lisää taas tänään. 37 lasken nopeasti ja käännän helsingin sanomien sivua, saaden eteeni kulttuuri. Lehti on eilinen ja revennyt kulmasta, kun koirani päätti, että se oli mitä mainoin lelu. Hypään tapani mukaan kulttuuri sivujen yli ja otan toisen hörpyn jo kylmettynyystä kahvista ja tunnen saman etovan tunteen kun kehoni yrittää estää minua juomasta sitä, mutta jätän sen huomiotta. Kello lyö 16.40 ja saan eteeni sää-ja ohjelmatiedot. Huomiseksi ennustetaan pakkasta noin -3 astetta, mikä ei ole ihme alku keväästä ja tv:stä ei taaskaan tule mitään mielenkiintoista, joten päätän palkita itseni lopulla kupissani istuvalla kylmällä,kuoleman makuisella nesteellä…