ÄI5 ja transformatiivinen oppiminen

ÄI5 ja transformatiivinen oppiminen

Heutagogiaan sopivat hyvin käänteinen oppiminen niin kuin transformatiivinenkin... Lisää... »

Kielioppia tehostetusti

Kielioppia tehostetusti

Sähköisesti ja yhteistoiminnallisesti opiskelijan omien tavoitteiden mukaisesti opiskellaan kielioppia samalla, kun kirjoitetaan erityyppisiä tekstejä... Lisää... »

Heutagogiaa ja reflektointia

Heutagogiaa ja reflektointia

Tällä sivulla on muutamia linkkejä aiemmin julkaisemiini teksteihin: heutagogiaa, tvt:tä ja reflektointia pidettyjen kurssien jälkeen. Lisää... »

Mitä uutta?

Mitä uutta?

Tällä sivulla on 24.2.2016 alkaen muutokset ja lisäykset blogiin, uusimmat ensin. Lisää... »

Peda.net-ohjeet

Peda.net-ohjeet

Sivulla on listattu ja ryhmitelty Vimeossa julkaisemani Peda.netissa olevan vuorovaikutteisen oppimateriaalin sekä oppimisalustan käyttöohjeita ja -vinkkejä. Napsauttamalla alla olevia linkkejä pääset suoraan kanavalle ja katsomaan videoita... Lisää... »

Canva - luovuutta opiskeluun

Canva - luovuutta opiskeluun

Canva on selaimella käytettävä graafinen suunnitteluohjelma, joka helppokäyttöisyytensä ansiosta soveltuu hyvin myös kouluopetukseen alakoulusta toiselle asteelle. Lisää... »

Kolmas kerta toden sanoo?

Kolmas kerta toden sanoo?

Suurin muutos tällä kertaa oli niin sanottujen kertaustuntien tai pohjustavien tuntien poistaminen. Aiemmin seitsemänpäiväisessä koeviikossa oli ensimmäistä koepäivää lukuun ottamatta koetta edeltävänä päivänä oppitunti, jonka opettaja sai käyttää esimerkiksi kokeeseen valmistautumiseen. Lisää... »

 

Kolmas kerta toden sanoo? (lukion koeviikko osa III)

Lohjan Yhteislyseon lukion koeviikkojärjestelyt muuttuivat jälleen. Viime lukuvuonna muutoksia tehtiin kaksi, joista kirjoitin parissa aikaisemmassa blogiartikkelissa:

Suurin muutos tällä kertaa oli niin sanottujen kertaustuntien tai pohjustavien tuntien poistaminen. Aiemmin seitsemänpäiväisessä koeviikossa oli ensimmäistä koepäivää lukuun ottamatta koetta edeltävänä päivänä oppitunti, jonka opettaja sai käyttää esimerkiksi kokeeseen valmistautumiseen.

Uusimmassa käytännössä ei myöskään ole enää kokeiden selitystuntia, jollaista on aiemmin pidetty kokeen päättymisen jälkeen.

Sen sijaan kokeiden palautustunti pidettiin ennallaan, ja se on samaisella viikolla, kun opiskelijat saavat arvosanansa Wilmaan. Opettajat pitävät kokeet hallussaan jopa parisen viikkoa ja antavat arvosanat ja kokeet sitten työjärjestykseen merkityllä palautustunnilla, joka on kestoltaan 20 minuuttia.

Koeviikon oppituntien pituus palautustuokio mukaan lukien on 200 minuuttia plus 20 minuuttia eli yhteensä 3 tuntia ja 30 minuuttia. Lukujärjestykseen merkittyjen luokkatuntien yhteispituus on yleensä 19 x 80 minuuttia eli 1520 minuuttia 25 tuntia (miinus lyhyempi aloitustunti). Käytännössä yleensä jokaisessa jaksossa yksittäisellä kurssilla koulun tapahtumat, kuten ryhmänohjaus ja lukujärjestyksen muutokset vähentävät opetukseen käytettyjen luokkatuntien määrää tunnista kahteen.

Mitä itse teen?

Sähköisillä kursseilla koepäivänä ei ole kokeita vaan arviointikeskustelut ja koeviikon tehtävien palautus. Niitä on yleensä yhdestä kolmeen, ja tekstilajeiltaan ylioppilaskoetehtäviä tai sen tyyppisiä, toisin sanoen luku- ja kirjoitustaidon kokeita (eräänlaisia ainekirjoitustehtäviä kuten ennenkin).

Hyödyllinen ja mukava arviointikeskustelu (Nämä poimittu kurssilta ÄI4, jakso I)

Viimeistään viimeisellä oppitunnilla ennen koeviikon alkua julkistan tehtävät ja annan ohjeet niiden tekemiseen. Oppilailla on mahdollista tehdä myös muita tehtäviä kuin opettajan osoittamia, joista osa on nimetty bonustehtäviksi. Osaamistaan on siis mahdollista osoittaa muutoinkin kuin opettajan vaatimusten mukaisesti.

Kurssin koeviikon kritiikkiä

Kun useimmilla muilla kursseilla pakerretaan kurssikokeita, oppilaat voivatkin tehdä koeviikon tehtävät ennakkoon ja palauttaa ne  vasta koepäivänä. Kun useimmat muut aloittavat kokeen klo 8.00 luokassaan, olen varannut päivystystuokion, jonka aikana opiskelija saa halutessaan ohjausta tai voi esittää luonnoksia tekemistään teksteistä tai tuoda uudelleen arvioitavaksi jo kertaalleen palautettuja kirjoitelmia. Näitä voi toimitella koepäivän aikana sovitusti.

Yleensä noin neljäsosa kirjoittaa tekstejä uudelleenarvioitavaksi.

Arviointikeskusteluissa käymme opiskelijan kanssa yhdessä läpi kurssin arviointiin vaikuttavat suoritukset. Rupattelun jälkeen on mahdollista vielä muokata ja viimeistellä tekstejä määräaikaan mennessä. Siihen vaikuttaa ryhmän koko, sillä keskustelutuokioihin käytetty aika on noin kuutisen minuuttia per oppilas.

Kun opetusryhmän koko on 30 tai sen yli, arviointikeskusteluihin menee sen verran enemmän, että siirrän yhden oppitunnin muualta kurssilta koepäivälle (,eli vähän saman tapaan kuin teatterivierailu tekee tilaa oppitunnille).  Jos ryhmän koko on parisenkymmentä  varattu aika (200 minuuttia) riittää hyvin.

Opiskelijoiden keskimääräinen työmäärä kolmen koeviikon tehtävän tekemiseen vaihteli kahdesta tunnista viiteen tuntiin neloskurssilla, jolla eriteltiin uutisvideoiden ideologiaa ja muutenkin treenattiin kriittistä lukutaitoa.

Palautustunnilla ei ole juurikaan palautettavaa, ellei joku oppilas ole tuonut arviointikeskusteluun jotain rästitekstiä paperilla. Opiskelijat saavat saman tien kurssisuoritusten ja kurssin arvosanan tietoonsa Peda.netin kautta, kun viimeiset arviointikeskustelut ovat ohi. Useimmille arvosana selviää jo keskustelussa, jos kaikki tehtävät on jo tehty ja palautettu.

Entä arviointi?

Ennen vanhaan – monissa luokissa vieläkin – tehtiin niin, että oppilaat kirjoittivat sinikantisiin vihkoihin  oppikirjojen harjoitustekstinsä tai suoraan harjoituskirjaan. Sitten kirjoitettiin erikseen konseptipaperille tai tietokoneella tekstit erikseen arvioitavaksi. Nykyään, kun käytetään sähköisiä oppikirjoja, niihin voi kirjoittaa tekstinsä suoraan tai linkittää oppilaan käytössä olevista pilvipalveluista. Muutamalla äidinkielen kurssilla yhden jakson aikana näitä erityyppisiä, lyhyempiä ja pidempiä, kirjoitelmia tehdään jopa tuhansia.

Kuvakaappaus Peda.netin arviointiyhteenvedosta

Opettajan tarkoitus ei ole lukea ja arvioida joka ikistä, jonka saa palautettuna kirjaan. Opiskelija voi itse valita mieleisensä ja onnistuneimmat kirjoitelmansa ikään kuin portfoliotyyliin. Silti on paikallaan arvioida tekstit, jotka valmentavat päättökokeeseen.  Harjoitusteksteihin palautteeksi riittää aika usein formatiivinen arviointi ja toisaalta vaativamman kirjotusprosessin ohjaaminen ja scaffoldaaminen, eli annetaan sen tyyppisiä kielen- ja tekstinhuollon harjoituksia, jotta oppija kehittyy asettamien tavoitteidensa mukaisesti. Opettajan ei ole tarpeen opiskelijan puolesta korjata tai osoittaa kaikkia tehtyjä virheitä.

Kursseja ei ole enää tarpeen täydentää ja uusia kuin harvoin. Kun arviointi on joustavaa, opiskelijat tekevät tehtävänsä siten, että kurssiarvosakin tulee. Toki aina on tapauksia, jolloin opiskelu ei suju syystä tai toisesta. Yleensä kurssi keskeytyy liiallisten poissaolojen vuoksi (viisi tai enemmän) tai toistuvien tehtävien laiminlyöntien vuoksi. Toisinaan opiskelija yrittää erilaisilla verukkeilla jatkaa kurssia, jolla ei tullut tehtyä käytännössä paljon mitään.

Muistuupa mieleen opiskelija, joka pyysi T-merkintää (täydennettävä kurssi), ja hän oli tehnyt enintään oppitunnin töitä eli yhden lyhyehkön tekstin. Täydennettävää olisi tullut siis 20 oppituntia – ei näin.

Arviointi on taitolaji.

Mitä mieltä opiskelija on digitalisaatiosta ja oppilaskeskeisestä oppimisesta?

Taustaa

Syyskuun 27. päivä oli Hesarissa yleisönosastokirjoitus, jossa kritisoitiin “digivouhotusta”. Sosiaalisen median kanavissa asiasta keskustellaan vilkkaasti: mielipiteet sinkoilevat vauhdikkaasti. Itsekin olen muutamia vuosia käyttänyt kokonaan digitaalisia oppikirjoja, kerännyt käyttäjäkokemuksia ja pyrkinyt kehittämään oppimista lukion äidinkielen ja kirjallisuuden kursseilla. Ks. lisätietoja, teoriaa ja seurantaa.

Mitä tuumaa opiskelija?

Usein lehtiartikkeleissa ja mielipideteksteissä sähköisen oppimisen suhteen (melko) kokemattomat opiskelijat ja toisinaan opettajatkin pohtivat digitalisaation mukanaan tuomia ongelmia. Osa niistä on varmaan aivan todellisia, ja syitä on monenlaisia.

Tällä kertaa päästin opiskelijoita kirjoittamaan vaihtoehtoisen tehtävän koeviikolla. Kyseessä oli toisen tai kolmannen vuositason opiskelijoita, joista osa oli suorittanut kaikki äidinkielen kurssinsa tähän mennessä kokonaan sähköisesti ja osa lähes kaikki. Kokemusta ja mielipiteitä oli siis kirjoittajilta, joilla oli kokemusta vähintään neljältä ja enintään kuudelta lukiokurssilta, joilla oli käytössä e-Opin Verkko-sarja ja siihen soveltuva Tekstinhuollon kirja.

Avaa opiskelijoiden kirjoitelmia

Tekstit ovat alkuperäisiä, joskin yhdestä kielivirheitä korjattu – muttei kaikkia.

Kautta aikojen on kouluopetuksessa käytetty opettajajohtoista opetusmetodia eli oppilaat istuvat luokassa ja opettaja opettaa luokan edessä. Oikeastaan vasta tällä vuosisadalla on siirrytty eri oppiaineissa entistä oppilaskeskeisempään opetus- ja oppimismuotoon. Oppilaskeskeisen opiskelun tavoitteena on motivoida ja innostaa opiskelijoita ja tarjota jokaiselle opiskelijalle hänen omien valmiuksiensa ja voimavarojensa mukaista opetusta ja opiskelua.

Toki opettajakeskeisessä tuntiopetuksessakin voi olla erilaisia ryhmätöitä tai muita tehtäviä, joita oppilaat saavat joidenkin tuntien aikana tehdä, mutta oppilaskeskeisyydessä tätä painotetaan vielä enemmän. Opettaja voi esimerkiksi tunnin alussa antaa ohjeistuksen tunnin tehtäviin tai jakaa ohjeistuksen etänä opiskeleville oppilaille, ja tämän jälkeen oppilaat saavat tehdä töitä itsenäisesti ja omien taitojensa mukaisesti joko luokassa tai jossain muussa itselle mieluisassa paikassa. Apua tarvitsevat oppilaat voivat jäädä opettajan autettaviksi. Tällöin esimerkiksi peruskieliopin kertaaminen jonkun oppilaan pyynnöstä ei vie aikaa sellaiselta opiskelijalta, jolla kielioppi on jo hallussa, ja hän saa käyttää ajan esimerkiksi tehtävien tekemiseen.

Eikö tällainen oppilaskeskeisyys ja se, että tunnilta saa lähteä tekemään itsenäisesti töitä, sitten vähennä opettajan merkitystä? Oppilaskeskeisyys vapauttaa opettajan niiden käytettäväksi, jotka apua todella tarvitsevat eli opettajan merkitys henkilökohtaisena opettajana kasvaa. Toki riskinä on se, että oppilaat eivät jää pyytämään apua, vaikka sitä todella tarvitsisivat, mutta opettaja kyllä näkee sitten esimerkiksi oppilaiden oppimispäiväkirjoista ja palautetuisa töistä, kuka apua tarvitsee ja kuka ei. Jos työvälineet ovat sopivat ja opettaja pystyy seuraamaan oppilaiden opiskelua, oppilaskeskeisyys toimii ja opettajan merkitys säilyy.

Sähköiseen opiskeluun oppilaskeskeisyys sopii todella hyvin, mikäli käytössä on kattavat ja monipuoliset työvälineet. Oppilas pystyy lukemaan sähköisestä kirjasta esimerkiksi kielioppia omien tarpeidensa mukaisesti ja tehdä sitten tehtäviä. Samanaikaisesti käytössä on erilaisia sovelluksia ja oppimisalustoja -ja kaikki yhdellä laitteella.

Itse olen opiskellut nyt Lohjan Yhteislyseon lukiossa kaikki kolme vuotta äidinkieltä sähköisesti. Nämä äidinkielen kurssit kurssit ovat olleet hyvin oppilaskeskeisiä. Lukiota aloittaessani olin hieman skeptinen sähköistä oppikirjaa ja muutenkin sähköistä opiskelua kohtaan, sillä olin aina ennen käyttänyt opiskelussa perinteisiä paperisia kirjoja ja ne ovat toimineet minulla hyvin. Ennakkoluuloni osoittautuivat kuitenkin vääriksi, sillä äidinkielen opiskelu on onnistunut aivan yhtä hyvin sähköisellä kirjalla kuin paperisellakin. Yksi hyvä pointti on se, että kaikki sähköiset oppimisvälineet ovat yhdellä laitteella ja tällöin esimerkiksi kantaminen helpottuu. Olen kursseilla pitänyt myös siitä, että olemme saaneet lähteä tekemään töitämme vaikka käytävälle tai kirjastoon oppitunnin ajaksi. Tämä on hyvä ja toimiva ratkaisu, sillä itselle mieluisassa ja omalle keskittymiselle parhaassa paikassa myös opiskelu onnistuu paremmin. Käyttämämme sähköinen kirja on myös melko selkeä ja kompakti ja sitä on helppo käyttää. Tehtävämme palautamme palautuskansioihin ja tunnin aikana tekemämme tehtävät kirjaamme oppimispäiväkirjaan. Kun kaikkien oppilaiden työt ovat samassa paikassa ja jokainen pitää yllä omaa oppimispäiväkirjaa, opettaja pystyy helposti kontrolloimaan oppilaiden opiskelun sujumista ja pysyy ajan tasalla siitä, mitä oppilaat tekevät tuntien aikana, vaikka eivät olekaan paikalla luokassa. Lisäksi säästytään suurelta paperimäärältä.

Oppilaskeskeisyys ja sähköinen opiskelumuoto ovat nykyaikaa. En väitä, ettenkö itse näe paperista kirjaa parempana vaihtoehtona reaaliaineissa, mutta äidinkielessä tai muissa kielissä sähköinen oppimisväline on toiminut erityisen hyvin. Se, että kursseilla on saanut tehdä rauhassa tehtäviä ja on saanut opettajalta apua silloin kun tarvitsee, on toiminut hyvin, ja opiskelu on ollut myös tietyllä tavalla rennompaa. Kun koko muun päivän istuu oppitunneilla luokissa ja seuraa opettajien opetusta, on kiva mennä vaihteeksi sellaiselle tunnille, jonka ajan voi vaikka istua sohvalla ja juoda kupin kuumaa samalla kun tekee töitä. Ja onhan sähköinen opiskelu on egologisesti kannattavaa! Olen iloinen, että lukion alussa päädyin opiskelemaan sähköistä ja oppilaskeskeistä äidinkieltä.

Ylioppilaskirjoitusten ja opiskelujen sähköistyminen on luultavasti näkyvin, mutta ei suinkaan ainoa osa sitä murrosta, johon me 2010-luvun opiskelijat olemme joutuneet. Yhä useammin asetetaan vastakkain opettajajohtoinen ja opiskelijalähtöinen opiskelutapa. Opiskelijalähtöiseen opiskeluun liittyy kiinteänä osana itsenäisyys, sillä opettaja ei ehdi suuressa luokassa ohjaamaan samanaikaisesti montaa opiskelijaa henkilökohtaisesti.

Jos minulta abiturienttina kysytään, opiskelijalähtöisen opiskelun hyötyjä ja haittoja on pohdittu asiantuntijoiden näkökulmasta mielestäni kylliksi. Varsinaisia ratkaisuja tehdessä on otettava huomioon myös opiskelijoiden omat mielipiteet ja oppimistulokset, jotka selviävät seuraamalla opiskelijoita ja tilastoja pidemmällä aikavälillä. Ongelma murroksen alkuvaiheessa on se, että muutos on tapahtunut nopeasti. Pidemmän aikavälin tuloksia ei vielä ole. Opettajilta ja päättäjiltä kysytäänkin nyt rohkeutta ja ennakkoluulottomuutta, koskeehan koulunkäynti jokaista maamme lasta ja nuorta.

Itselleni sopii opiskelijalähtöinen opiskelutapa. Kenelle se ei sopisi? Kun opettaja osaa ottaa huomioon opiskelijan omat heikkoudet ja vahvuudet, tulos on tuskin kovin huono. Omien vahvuuksien ja heikkouksien kehittäminen omilla ehdoilla tuo vapautta ja lisää motivaatiota, kun aikaa ei kulu jo osattujen asioiden opiskeluun tai muiden odotteluun. Vastaavasti hitaampien opiskelijoiden stressi vähenee, kun voi edetä omaa tahtia, eikä tarvitse pyristellä muiden perässä.

Se, että työskentely muuttuu entistä itsenäisemmäksi, vaatii luottamusta opettajan ja opiskelijan välillä sekä opiskelijalta itsekuria ja tavoitteellisuutta. Myös kriittisyys omia töitä kohtaan ja halu kehittyä ovat tärkeitä ominaisuuksia, joita itsenäinen opiskelija tarvitsee. Opiskelijan näkökulmasta voin sanoa, että tämä onkin itsenäisen ja opiskelijalähtöisen opiskelun kompastuskivi. Jos opiskelija ei pysty ottamaan vastuuta omasta opiskeluistaan, itsenäisistä oppitunneista koituu varsinainen porsaanreikä. Opiskelematta jättäminen voi vaikuttaa helpolta ja harmittomalta, mutta kostautuu myöhemmin, todennäköisesti ylioppilaskirjoituksissa.

Opiskelijalähtöinen ja tavallista itsenäisempi opiskelu taitaakin toimia silloin, kun opiskelijat niin itse haluavat. Ja opiskelijat haluavat. Erilaisten kyselyjen mukaan lähes kaikki opiskelijat kokivat lisääntyneet vapauden motivoivaksi ja hyödylliseksi. Jotkut oppilaat myönsivät toki tarvitsevat enemmän ohjausta, mutta usein itsenäisempää työskentelyä painottavilla kursseilla opettajalla on myös enemmän aikaa neuvoa. Eikä itsenäisempi opiskelu täysin itsenäistä ole, vaan ohjeita, opastusta ja opetusta saa aina tarvittaessa.

Minulla on kokemusta sekä oppilasjohtoisesta opiskelusta että itsenäisemmiltä, opiskelijalähtöisiltä kursseilta. Nautin itsenäisyyden tuomasta vapaudesta ja siitä, että saan itse määrätä oman tahtini opettajan johdolla. Kuvittelen itseni mielelläni retkeilijäksi tiedon maailmassa, joka hakee aktiivisesti tietoa ja oppii juuri niitä asioita, joista on itse kiinnostunut, vaikkakin toki opettajan antamaan aiheeseen liittyen. Opettajajohtoiset oppitunnit puuduttavat joskus passiivisuudellaan, vaikka sielläkin olen paljon oppinut ja kehittynyt paljon.

Koska on paljon eri tapoja oppia, on kysyttävä, voiko opiskelijalähtöinen ja itsenäinen opiskelu antaa jotain sellaista, mitä opettajajohtoinen opiskelu ei voi tarjota. Kuten monissa muissakin asioissa, tässäkin on katsottava pidemmälle. Valmentaako koulu meidät vain kuuntelemaan passiivisesti ja odottamaan, että joku kertoo, mitä pitää tehdä? Haluaisin kuvailla itseäni tekijäksi, en kuuntelijaksi. Haluan olla myös tulevaisuudessa tekijä. Uskon, että siihen koulun tulisi meidät valmentaa. Uskon, että siihen itsenäisyys ja opiskelijalähtöisyys antavat meille eväät.

Bonus tehtävä (vaihtoehtoinen tehtävä)
Äidinkielen opetusformatti. Miten uusi sähköinen opetus formaatti on vaikuttanut äidinkielen opiskeluun? Kerron omista kokemuksista, kun olen pioneeri omalta osin, niin päätin tuoda omia ajatuksia tästä aiheesta.

Kirjoituksen rakenne

  1. Aloitus
  2. miksi äidinkieli ei innosta ja tuntuu hieman inhottavalta aineelta
  3. toinenlainen opetustyyli
  4. tietoteknisten laitteiden tuomat mahdollisuudet ja tehokkuus
  5. valmistaa oikeeseen maailmaan
  6. lopetus ja pari sanaa menneestä

Usein sitä nähdään, että vanha metodi on hyvä, koska omien henkilökohtaisten kokemusten perusteella on saanut kokea juuri vanhan metodin eikä enää ole kiinnostunut soveltumaan tai oppimaan uutta.

Samankaltaista "peikkoa" voidaan huomata, kun puhutaan äidinkielestä ja sen stereotyyppisestä tylsästä kuvasta. Ongelmana tässä piilee se, että mikään tästä ei pohjaudu kivenkylmään faktaan, vaan kaikki näistä analyyseistä on vain tunnepohjaisia väitteitä. 

Äidinkielen yllä oleva stigma on ehkä suurin vaikuttava syy, miksi äidinkieli ei useasti innosta varsinkaan poikia opiskelemaan ja kirjoittamaan. Tytöillä on hieman erilainen suhtautuminen aiheeseen, mutta kontrastia usein luovat pojat ,kun aletaan vertailemana kouluarvosanoja.

Senpä takia sähköinen äidinkieli, jossa käytetään tietokoneita, kynän ja paperin sijasta, on helpottanut oppilaiden suhtautumista äidinkieleen. Tämä saattaa riippua siitä, että tietokoneet nähdään kovin henkilökohtaisiksi laitteiksi ja sen luoma vaikutus luo toisenlaisen psyykkeen, kun on edes jotain tuttua auttamassa näissä tehtävissä.

Toki henkilöt, jotka ovat jo valmiiksi hyviä kirjoittamaan, tuottavat samanlaatuisia tuloksia myös sähköisesti, mutta enemmän tämä auttaa heikompiosaisia, koska tekstinprosessointi on helpompaa tietokoneella kuin se että kirjoittaisi paperille. Sen sijaan, että tarvitsisi jatkuvasti kumia ottaa käteen, sähköisesti ei tarvitse tehdä muuta kuin painaa yhtä nappulaa. 

Opettajakeskeisessä opetuksessa oppilaskeskeiseen opetukseen on sinältään parempi. Opettaja antaa tehtävän oppilaalle, ja oppilas tekee tehtävän virheineen ja palauttaa tehtävänsä opettajalle. Opettaja huomaa virheet ja kertoo niistä oppilaalle, mihin ottaa seuraavaksi huomiota ja prosessi toistuu. Samoin periaattein voitaisiin ajatella ohjelmiston kehittämistä, jossa yksi luo jotain ja muut ovat antamassa ehdotuksia ja rakentavaa kritiikkiä ohjelmiston teknisistä ongelmista tai virheistä. Jos ohjelmisto on saatavilla ilmaiseksi, niin sen käyttäjämäärä samoin nousee ja sitä enemmän sitä käytetään, sen kovemmalle koetukselle se joutuu, ja sitä enemmän on ihmisiä antamassa palautetta siitä. Tämä idean soveltaminen on siitä hyvä, koska se tuo monien muiden mielipiteitä aiheeseen eikä pelkästään opettajan ja voi olla myös mahdollisuus siitä, että oppilaat huomaavatkin jotain sellaista, jota opettaja ei alun perin huomannut. Ryhmäpalautuskansiot ovat siitä hyviä, että ne mahdollistavat tämän, mutta mielestäni suomalaiset vaikuttavat olevan liian ujoja antaakseen toisilleen palautetta, tai sitten he eivät ehkä osaa antaa sellaista palautetta, josta tekstin kirjoittaja hyötyisi. Voisiko siis olla parempi, että oppilaat antavat palautetta toisten teksteistä ja sitten vielä opettaja arvioi oppilaiden antaman palautteen? 

Äidinkielen opetuksen muuntaminen joustavammaksi tuo lupaavaa näkemystä. Kyseessä on sähköiseen formaattiin muuntuvat opetustapa, niin paikalla ja ajalla ei enää ole suurta merkitystä, kun informaatio kulkee internetissä kirjaimellisesti valonnopeudella. Ainoastaan, mitä tarvitsisi tehdä, on asettaa minimivaatimukset ja selkeä tavoite, niin silloin yksinäiset kirjoittajanerot voivat tehdä työnsä kaiken huomaamatta ja palauttamalla tekstejään palautuskansioihin huippunopeuksilla. Se on siitä hyvä, että silloin oppilas voi itse suunnitella, milloin tekee annetut tehtävänsä, jos kyseisellä oppilaalla on paljon muita aineita, jotka vaativat hetkellisesti enemmän huomiota.

Omien kokemusten perustella, pidän enemmän äidinkielestä, koska voin kirjoittaa äidinkielen tehtäviä missä tahansa, koska kirjoitan suurimman teksteistäni tietokoneella. Se on mielestäni tehokkaampaa kirjoittaa koneella, koska sen digitaalisesta formaatista voidaan ottaa monenlaisia hyötyjä irti. Esimerkiksi se voidaan lähettää suoraan opettajalla, kun olen saanut sen valmiiksi, tehdä muokkauksia aivan milloin vain ja millä tahansa laitteella, ja teksti voidaan myös printtaa,  jolloin voin jakaa ystävälleni tekstini arvioitavaksi, jos heillä ei sattuisi olemaan tietokonetta mukanaan. Samoin tietokoneen kehittynyt tekstinprosessointi luo mahdollisuuksia tulevaisuutta varten, koska se on paljon tehokaampaa tehdä yhteistyötä internetin välityksellä, kun luodaan ryhmätyötä.

Toki sähköisessä opetuksessa on olemassa vielä kehitettävää, mutta sentään siinä on jotain kehitettävää, kun taas paperi ja kynä konseptin kehittämismahdollisuudet ovat hyvin rajoitetut. Varsin mielenkiintoista on ylioppilaskokeen muuttaminen sähköiseksi, kuten aineissa fysiikka, kemia ja matematiikka, mutta muuten sen on ymmärrettävä päätös kuten äidinkielen, reaaliaineiden kohdalla kuten historia ja kielten. 

Paperille on perinteisesti kirjoitettu kaikki tärkeä teksti, mutta kehittyvässä yhteiskunnassa digitalisaation seurauksena paperin käyttö vähenee. Virastoissa on muutettu jo arkistot sähköiseen muotoon, sillä se vie vähemmän fyysistä tilaa ja haluttu tieto on nopeammin saatavilla. Toki teknologialla on aina yksi suuri kompastuskivi: se saattaa pettää, useammin kuin vanhan ajan paperi. Moni vastustaa tärkeiden tietojen siirtämistä sähköiseen muotoon johtuen useista syistä, mutta loppupeleissä se on vain kätevämpää. Kuinka suurta osaa teknologia sitten näyttelee perinteisessä opiskelussa

Itse olen käynyt suurimman osan lukion äidinkielen kursseista sähköisenä ja siinä on, tottakai, hyvät ja huonot puolensa. Loppujen lopuksi kuitenkin olen sitä mieltä, että digitaalinen opiskelu on kätevämpää, tehokkaampaa ja vähemmän aikaa vievää, kuin perinteinen luokassa istuminen. Suurin etu sähköisellä opiskelulla perinteiseen verrattuna on se, että se ei ole riippuvainen paikasta. Toki tunnit pidetään luokassa, mutta esimerkiksi kotona kipeänä olevat tai muusta henkilökohtaisesta syystä tunnilta poissa olevat voivat silti osallistua oppitunnille ja tehdä tunnin tehtäviä siinä missä muutkin.

Kunhan vain palauttavat tehtävät palautuskansioon ja kirjaavat oppimispäiväkirjaansa, mitä on tullut tehtyä. Tästä voikin siirtyä erityisesti opettajaa helpottavaan aiheeseen; oppimispäiväkirjaan. Oppimispäiväkirjojen avulla opettaja voi helposti tarkistaa, että kaikki kurssille osallistujat tekevät töitä tunneilla, eivätkä vain selaile internetiä. Ongelmana toki oppimispäiväkirjoissa on se, että sitä tulee harvoin päivitettyä. Toki sitten kun sitä muistaa täytellä, tulee kirjoitettua viimeisen viikon aikana oppitunneilla tehdyt asiat. Muistan itse, kuinka ensimmäisen sähköisen äidinkielen kurssin aikana unohdin päivittää oppimispäiväkirjaani, kuten monet muutkin kyseisellä kurssilla olleet, ja lopulta täytimme oppimispäiväkirjamme juuri ennen palautekeskustelujen alkua. Toki tämäkin ongelma on täysin riippuvainen opiskelijasta. Tunnollinen opiskelija tottakai täyttää oppimispäiväkirjaa jokaisen oppitunnin jälkeen, ja laiskempikin opiskelija oppii tavoille kurssien edetessä. Ei välttämättä ensimmäisen tai vielä toisenkaan kurssin aikana, mutta aivan viimeistään jo kolmannella sähköisellä kurssilla

Sähköisen opetuksen suurimpana kompastuskivenä on yleisesti ottaen opiskelija itse. Liian moni lukiolainen pyrkii menemään sieltä, missä aita on matalin, ja esimerkiksi luettuani artikkelin Grammar on Demand, mieleeni tuli heti ensimmäisenä seuraava. Tottakai jokaisen opiskelijan henkilökohtaisen oppimissuunnitelman tekeminen on mahtava asia, mutta pelkään, että se palvelee juuri näiden “laiskempien” opiskelijoiden tavoitteita. Tämän takia ehdottaisinkin opettajille tämän oppimissuunnitelman tekemisen käsikädessä opiskelijan kanssa, erityisesti huonommin suoriutuvien yksilöiden kanssa, jotta paras mahdollinen oppiminen kurssilla voitaisiin saavuttaa. Jokaiselle opiskelijalle yksityiskohtaisesti laadittu etenemisnopeus on opetusta mullistava idea, mutta toteutus tulee todennäköisesti olemaan enemmän aikaa vievää ja haastavampaa, kuin mitä uskoisi. Kärsivällisyyttä vaaditaan.

Itse olen kokenut sähköisillä äidinkielen tunneilla suurimman ongelman olleen yleinen epävarmuus opiskelijoiden keskuudessa. Kaikki tehtävät on netissä, ja opettaja kertoo tunnin alussa lyhyesti, mitä tehdään. Joissain tapauksissa tämä “lyhyesti” selittäminen on ollut ongelmana. Opiskelijat eivät ole ymmärtäneet, mikä tunnin tehtävän ideana on, miten sitä tulisi toteuttaa, ja ääritapauksissa tehtävä on jätetty tekemättä, kun ei ole “uskallettu” ottaa riskiä tehdä tehtävää niin kuin sen on itse ymmärtänyt. Tästä seurauksena opettaja on joutunut selittämään useaan otteeseen opiskelijoille tehtävän idean rautalangasta vääntäen. Tosin ehkä tulevaisuudessa, kun useampi oppiaine on sähköistetty, opiskelijat ovat jo tottuneet ottamaan enemmän vastuuta tehtävistä.

Henkilökohtaisesti olen aina ollut sähköisiä ylioppilaskirjoituksia vastaan. Syyt ovat olleet minulle selkeät: kirjoitusvirheitä tulee enemmän, tekstiin ei pääse yhtä hyvin “sisälle”, kun se on tietokoneen näytöllä, verrattuna siihen että se olisi paperilla nenän edessä, ja oikeinkirjoitus ja sanavalinnat jäävät usein heikoksi. Osallistuttuani historian sähköiseen ylioppilaskirjoitukseen, mielipiteeni sähköisiä ylioppilaskirjoituksia kohtaan heltyi. Toki kuten tuossa aiemmin mainitsin, tein paljon kirjoitusvirheitä, jotka johtuivat usein näppäilyvirheestä, enkä kokenut päässeeni tekstiin sisälle yhtä hyvin kuin paperille kirjoitettuna, oli siitä huolimatta sähköisessä muodossa kirjoittamisessa myös paljon hyviä puolia. Tehtäväpaperia ei tarvinnut kokoajan käännellä, tehtävät ja aineistot sai kätevästi aseteltua näytölle vierekkäin, tekstiä oli paljon mukavampi kirjoittaa, “kumitus” kävi helposti, eli käytännössä aiheesta pystyi kirjoittamaan kaiken tietämänsä ja pyyhkiä vain turhat ja huonot ideat jälkeenpäin, ja jos huomasi tekstin alusta puuttuneen jotain, siihen oli paljon helpompi lisätä kirjoitusta, kuin perinteisesti paperia käytettäessä. Vaikka opiskelun sähköistämisessä on vielä pitkä matka, on suunta mielestäni oikea. Ongelmia tulee olemaan aina, opiskelutavasta riippumatta. Tuleekin valita kaikista “huonoista” oppimistavoista se paras.

ÄI4-kurssilta poimittua



Loppukaneetti

Hesarin yleisönosastopalstalla avautunut “Vastarannan kiiski” ja “digimuukalainen” toteaa seuraavaa:

Valitettavasti nykyiset lukiolaiset, sähköisten ylioppilaskirjoitusten koekaniinit, ovat joutuneet opettajiensa johdolla tilanteeseen, jossa digipöhinä on moninkertaistanut työmäärää. Sähköistämisen tavoitteen pitäisi olla juuri päinvastainen. 

Omat kokemukseni ovat päinvastaiset. Yleensä lukion opettaja, joka suorittaa ylioppilaskokeiden alustavan arvioinnin, joutuu urakoimaan melkoisesti ensimmäisessä jaksossa. Kirjoitusten kanssa menee samanaikaisesti koeviikko. Sitten vaihtuukin jakso. Monet kokeet pitää korjata ja vielä suunnitella seuraavan jakson kurssitkin. Tähän lisäksi voivat tulla vielä kokoukset ja koulutukset. Syysloma onkin sitten tarpeeseen, ja osin se kuluu palautumiseen – näin se oli ainakin ennen.

Omaa työmäärää pystyy digitalisaation ja pedagogiikan päivittämisen myötä helpottamaan ja aikatauluttamaan mielekkäämmin. Jos koeviikolla aika käytetään arviointikeskusteluihin, koepinojen kanssa ei tarvitse tuskailla, kun kurssin suoritukset on jo tehty aikaisemmin. Aikaa jää  hyvin ylioppilaskokeiden korjaamiseen.

Sain siis keskiviikona ylioppilaskirjoitelmat käsiini, ja arvioin ne. Lukiokurssit sain yhtä kurssia lukuun ottamatta arvioitua. Nekin on pian luettu, sillä en siirtänyt koepäivänä kirjoitettavia tekstejä mihinkään uusintaan, kun opiskelija oli kokeen aikana ylioppilaskokeessa. Kurssin sähköinen koeviikon tehtävä on saatavilla, ja saan ilmoitukset kirjoitelmista sitä mukaa, kun niitä tulee.

Sähköinen kirjakin on siitä kätevä, että kustantaja kopioi minun puolestani edellisen kurssin kirjan (esim. neloskurssi ensimmäiseltä jaksolta toiselle) minulle siten, että oppilaiden palautukset poistuvat mutta minun kirjaan tekemäni lisäykset säilyvät: ei tarvitse tehdä muuta kuin ajantasaistaa tuntisuunnitelman linkit ja muuttaa päivämäärät. Helppoa kuin heinänteko, joku voisi sanoa.

 

ÄI5 ja transformatiivinen oppiminen

Pakollinen johdanto

Syksyllä 2016 aloin kiinnostumaan Jack Mezirow’n transformatiivisen oppimisen teoriasta, jossa on paljon yhteistä heutagogian teoriataustaan (esim. Freire, Rogers, Knowles, Kolb ja monet muut). Nyt olikin aika panna opettaja testiin ja reflektoida itsekin, mitä oikein osaan  ja miten oppilaat hommansa hoitavat.

Kyseessä olivat lukion äidinkielen ja kirjallisuuden viidennen kurssin oppilaat kevään kahdessa viimeisessä jaksossa. Suorituksia oli 33 ja 35, kyselyyn vastauksia viideltäkymmeneltä. Ensimmäisellä ryhmällä sähköisellä kirjalla opiskeltaessa keskiarvo jäi kaikkien aikojen alhaisimmaksi eli 7,1, mutta toisella päästiin normisuoritukseen eli tällä kertaa 7,6. Tytöt pääsivät kyllä yli kahdeksan, mutta pojat tuttuun tapaansa onnistuivat tasapainottamaan kokonaiskeskiarvoa.

Seuraavaksi määritellään lyhyesti sovellettuja peruskäsitteitä; sitten seuraakin muutaman kuvan jälkeen kiireisimmille lukijoille havainnollistavia esimerkkejä, miten oppilaat vastailevat kysymyksiin. Lopuksi on vielä vastaukset kokonaisuudessaan videona ja viimeisimpänä joitakin lähteitä.

Mikä reflektio ja metakognitio?

Reflektiolla on filosofiassa ymmärretty ajattelua, jossa yksilö pohtii itseään, ajatteluaan, motiiveja ja muuta toimintaansa. Sittemmin reflektiivisen ajattelun piirteitä on havaittavissa niin metakognitiossa kuin arvioinnissakin. Mezirow itse pitää reflektion erillään arvioinnista ja evaluoinnista (assessement, evaluation). Hän sanookin, ettei oman toimintansa analyyttistä pohdiskelua edes opettajan pitäisi lähteä arvottamaan. Mezirow sanoo kriittisen reflektion olevan transformatiivisessa oppimisessa keskeistä, ja yleensä kriittinen  (ei siis vikoja etsivä vaan harkittu ja punnitseva) tarkastelu jaetaan kolmeen osaan: sisältöön, prosessiin ja asenteisiin.

  1. Mitä tein kurssilla?
  2. Miten tein tehtäviä ja onnistuin tehtävissä?
  3. Miksi valitsin tiettyjä tehtäviä?

Nykyään on muodikasta käyttää oppilaskeskeisiä metodeja, joista yksi on ongelmanratkaisuun perustuva oppiminen (PBL eli Problem Based Learning). Tämäntyyppisessä tehtävässä oppija pystyy itse määrittämään tehtävän (tai tehtävänannon tai osan siitä kuten näkökulman), asettamaan tavoitteet ja ohjaamaan toimintaansa sen mukaisesti.

Tällöin prosessiin liittyviä reflektiivisiä kysymyksiä voisivat olla

  • Miten pääsin lopputulokseen?
  • Käsittelinkö aihetta tehtävänannon mukaisesti?
  • Noudatinko riittävästi opettajan antamia (lisä)ohjeita?
  • Unohdinko jotain oleellista suorituksesta?

Asenteita ja ennakko-oletuksia (premise reflection) voidaan lähteä reflektoimaan ja ehkä sitä kautta avaamaan oppijalle motivaatiota tai sen puutetta jonkin kurssin tai siihen liittyvän tehtävän tai tehtävien tekemiseen.

  • Pidänkö tätä (eli tehtävää, koetta tms.) tärkeänä?
  • Mihin tarvitsen tätä?
  • Miksi pitäisin tätä ongelmana?
  • Ahdistaako tämä minua?

Kriittistä itsereflektiota on mahdollista kehittää ja siten lisätä tietoisuutta omasta oppimisesta (ja kyvyistä), kun sitä tehdään yhteistoiminnallisesti. Yleensä näkökulman vaihtaminen toimii hyvin ja auttaa oppijaa tarkastelemaan suorituksia muiden silmin. Se voi olla osana formatiivista arviointia ja vertaispalautetta. David Kolb määrittelee oppimistapahtuman lisäksi sykliseksi prosessiksi, jossa myös oppimistapahtuman reflektoinnilla voi olla oma sijansa. Ks. kuva. Kolbin määritelmiä ei pidä kuitenkaan sekoittaa oppimistyyleihin, kuten visuaalinen, auditiivinen, kinesteettinen jne., jotka ovat lähinnä humpuukia ja viihdettä niin kuin Jungin kehittelemä introvertti, ekstrovertti, intuitio jne eli persoonallisuustyyppiryhmittely. Horoskoopeista pitävät voivat itsekin testata, mihin kuuluisivat: siirry testiin ja sama suomeksi. Aikani kuluksi tein itsekin: ks. infografiikka yhteenvedosta.

Niin kuin huomattiin reflektiossa on paljon samankaltaisia piirteitä kuin metakognitiossa, jolla toisinaan viitataan oppimaan oppimiseen. Se tosin on yhtä epämääräistä kuin transformatiivisen oppimisen (transformative learning) suomentaminen uudistuvaksi oppimiseksi. Usein metakognitio onkin pitkälti itseflektiota ja oman oppimisprosessin tietoiseksi tekemistä ja sen kehittämistä, johon voivat kuulua seuraavat elementit:

  • oman ajattelutavan ja -mallien analysointi
  • omien tunteiden erittely oppimiskontekstissa
  • erilaisten oppimistrategioiden tarkastelu
  • omien tavoitteiden asettaminen ja niiden saavuttamisen pohdinta
  • oman oppimisen tunnistaminen ja arviointi
  • oman toiminnan ymmärtäminen.

Kurssi

Kurssilla käytettiin digitaalista oppikirjaa (e-Opin Verkko 5), joka toimi virtuaalisena oppimisympäristönä ja yhteistoiminnallisena oppikirjana. Oppimismenetelmänä oli siis heutagogia (ks. dia), ei siis käänteinen oppiminen (flipped learning) eikä transformatiivinen oppiminen, vaikka molempia käytinkin.

Koeviikko

Kommentteja lyhyesti koeviikosta per kuva. Ks. artikkeli käytänteistä.

  1. Rentoon ja miellyttävyyteen olen pyrkinyt. Joillakin on tullut kiirettä, kun tehtävät ovat jääneet viime tippaan.
  2. Juurikaan kukaan ei ahdistunut eikä pitänyt arviointikeskusteluja turhina.
  3. Noin viidesosa korotti jo tehtyjä suorituksia ja osa arviointikeskustelun jälkeen.
  4. Muutaman tunnin työpanoksen vaativa kirjallisuusartikkeli päihitti kokeen mennen tullen.
  5. Kukaan ei pitänyt arviointia epäluotettavana. Viidesosa oli sitä mieltä, että tällä menetelmällä oma osaaminen on tunnistettu koekäytäntöä paremmin, eikä kukaan ollut päinvastaista mieltä.

Palautetta kurssista

Kommentit lyhyesti per kuva:

  1. Kyselyissä aina yli 90% on pitänyt sähköistä kirjaa parempana kuin printtiä.
  2. Suurin osa on pitänyt yhteistoiminnallisesta oppimisesta, niin nytkin.
  3. Edelleenkään tuskin kukaan pitää opettajajohtoisesta opetusmenetelmästä.
  4. Kaikki olivat sitä mieltä, ettei kukaan jäänyt pulaan ja yksinään tekemään.
  5. Jokainen suositteli sähköistä oppimista muillekin.
  6. Opettajalla oli vanhaa systeemiä enemmän aikaa ohjata, ja sen huomasi joka ikinen vastaaja.

 

 

Missä tehtävissä onnistuit mielestäsi parhaiten ja miksi?

Teksti ja konteksti -kurssilla tehtiin monipuolisia harjoituksia niin länsimaisen kirjallisuuden historiasta kuin eritteleviä tulkintatehtäviä eri genreistä. Osa teki myös elokuvista ja osa piti kirjallisuusesitelmiä. Koeviikolla oli lisäksi laajahkon artikkelin laatiminen jostain kirjallisuushistorian tyyli- tai aikakaudesta.

Tekstitaidon vastauksessa, koska aihe oli mielenkiintoinen.

Onnistuin ehkä parhaiten elokuvatyössä, koska sitä mukava tehdä.

Kirjaesitelmässä ja koeviikon tehtävässä: niistä jäi paras fiilis.

Novelleihin sekä kirjoihin perustuvat tehtävät olivat mielestäni helpoimpia, sillä niissä on useimmiten selvin tehtävänanto.

Onnistuin mielestäni parhaiten elokuvatehtävässä tai koepäivän artikkelissa. Oli aikaa tehdä nämä tehtävät rauhassa. Selkeitä tekstikokonaisuuksia.

 

Mitkä tehtävät olivat hankalia ja miksi?

Kirjoitustehtäviä oli runsaasti, ja oppilaat saivat tehdä niitä oman halunsa mukaan opettajan ohjauksessa. Kurssin suorittamisen kannalta minimitavoite oli, että oppilas pitää tuntipäiväkirjaa ja pystyy osoittamaan opiskelleensa riittävästi oppitunneilla kurssin sisältöjä. Lähes kaikki tekivätkin ylioppilaskoetehtävät, ja osa paransi jo arvioitua suoritusta.

Hankalin tehtävä oli koeviikon artikkeli tehtävä, koska aiheet olivat niin laajoja.

Tekstitaidon vastaus ja koeviikon artikkeli, ne oli mielestäni vähän epäselviä ja vaikeita.

Hankalia tehtäviä olivat tekstitaidon tehtävä sekä essee, sillä molemmissa tehtävissä pohjatekstit olivat suhteellisen vaikeita ja niiden tulkintaan vaadittiin laaja-alaista pohtimista.

Jotkut tunnilla tehdyt kirjallisuushistorian tehtävät olivat hankalia, koska ne sisälsivät pitkiä tekstejä, joita piti analysoida tai muuten tutkia tarkoin.

Vaikeinta oli kuva-analyysi ja viimeinen tehtävä siitä kolumnista. Luetun ymmärtäminen ei ole vahvuuksiani ja analyysin tekeminen ei ole kovin tuttua puuhaa; en ymmärrä mitä niissä pyritään hakemaan.

Millaisia kommentteja ja kokemuksia sinulla on sähköisestä oppimisesta?

Sähköinen oppiminen yhdistettynä heutagogiaan ja höystettynä transformatiivisesta oppimisesta tutuilla reflektiotavoilla tuntuu toimivan. Oppilaat ottavat vastuuta opintojensa etenemisestä ja opettajan tehtäväksi jäi enemmänkin fasilitointi eli tässä tarkoituksenmukainen ohjaaminen oppijan tavoitteiden ja edellytysten mukaisesti. Oppikirjana oli e-Opin Verkko 5, johon tehtävät tehtiin tai palautettiin ne linkittämällä pilvipalvelusta. Lisäksi käytettiin opettajan laatimia verkkomateriaaleja ja tarpeen mukaan muiden toimijoiden vapaasti saatavilla olevia verkkosisisältöjä.

Jees, koska saa vapaammin tehdä tehtäviä.

Sähköinen oppiminen mukavampaa ja tehokkaampaa.

Sähköinen opiskelu on niin paljon mieluisampaa kuin kirjasta opiskelu, joten niitä ei voi edes verrata toisiinsa.

Se on hyvä oppimismuoto, sillä oppilas saa itse vaikuttaa omaan opiskeluunsa ja milloin tekee tehtäviä.

Jokainen äidinkielen kurssini lukiossa on ollut sähköinen yhtä keskenjätettyä kirjakurssia lukuun ottamatta ja kaikki kokemukset ovat positiivisia ja opiskelu sujuu omalla kohdalla sähköisesti paremmin.

Mielekkäämpää kuin paperinen opiskelu ja se, että saa edetä enemmän omaan tahtiin on plussaa. Sähköisessä opiskelussa joutuu kyllä tekemään paljon enemmän töitä kuin paperisessa. Arvioitavia töitä on enemmän.

Oliko sinulla tavoitteita kurssille? Jos vastasit kyllä, saavutitko ne?

Omien tavoitteiden asettelu on ollut noin kolmasosalle ongelmallista. Osan kanssa asetetaan niitä yhdessä ja muutamien kanssa rimaa korotetaan jo saavutetusta tasosta.

Ei ollut.

Eipä oikeastaan, halusin vain päästä läpi.

Tavoitteeni oli saada vähintään 7 ja kyllä saavutin.

Tavoittelin kiitettävää arvosanaa ja saavutin sen.

Kyllä. Tavoitteenani oli kehittyä paremmaksi kirjoittajaksi. Saavutin tavoitteeni osittain.

Miten saavutit opetussuunnitelman tavoitteet?

Kurssipalautteessa oppilaat arvioivat myös opetussuunnitelmassa asetettuja tavoitteita. Oppilaskeskeisesti, kun edettiin, tarkoitus ei ollutkaan, että kaikki pyrkisivät tekemään kirjan kaikki tehtävät, jotta jokaisen kohdalla itse tekemällä jokainen rivi opetussuunnitelmasta toteutuu. Kirjan tehtäviä oli mahdollista kommentoida, ja muutamia vuorovaikutteisia tehtäviä olikin.

Kurssin alussa ensimmäisellä tunnilla opettaja esitteli kurssin tavoitteet ja sisällöt ja niihin palattiin koeviikolla, kun oma arviointikeskustelu oli jo tehty.

Jotenkuten.

Tyydyttävästi.

Omasta mielestäni saavutin opetussuunnitelman tavoitteet suhteellisen hyvin.

Sain kiinni enemmän käsitteistä ja tekstien tai teoksien analysoinnista. Kirjoitukseni parantuivat.

Mielestäni saavutin opetussuunnitelmassa määritellyt tavoitteet melko hyvin. Erityisen hyvin opin erilaisten kontekstien merkityksen tekstien tulkinnassa.

Vastasit juuri, miten omalta osaltasi opetussuunnitelma toteutui.

Lopuksi oli vielä neljä kohtaa eli heutagogian peruspilaria siitä oman toiminnan ja motivaation pohdiskelua (vasen palsta).

Pedagogia ja Heutagogia

Minä haluan oppia kehittämään heikkouksiani. TIedän, että olen oppinut sen, kun aikaisemmat virheet ovat jääneet pois. Töitä tekemällä

Minun pitää oppia kirjoittamaan esseitä paremmin. Kun tunnen onnistuneeni sekä saan positiivista palautetta. Pitämällä kirjaa saavutuksistani. Tekemällä asiat huolellisemmin.

Haluan oppia käsittelemään erilaisia tekstejä paremmin. Jos oppilas on oppinut jonkin kyseisen asian, voi sen huomata mielenkiinnosta asiaa kohtaan ja arvosanojen noususta. Seuraan edistymistäni vertaamalla kirjoittamiani tekstejä ja opin sen, minkä minun pitää tekemällä aiheeseen liittyviä tehtäviä.

Analyysin ja luetun ymmärtämisen tekemistä haluaisin oppia. Huomaan oppineeni siinä vaiheessa, kun pystyn tuottamaan hyvin tekstiä ilman referointia aiheeseen liittyen. Kehitykseni mittaan arvosanoilla, sanamäärällä ja arvioin kokonaisuudessaan omia tekstejäni. Jos olen kriittinen itseäni kohtaan, niin huomaan helposti mitä aihetta minun pitäisi harjoitella enemmän.

Haluan yleisesti kehittyä paremmaksi kirjoittajaksi ja lukijaksi. Kehityksen ja oppimisen huomaa nousevista numeroista ja silloin kun tehtävien teko alkaa tuntua helpommalta. Kehitystä voi seurata vertailemalla eri tehtävistä saatuja kommentteja. Jos kommentit ovat jatkuvasti samantapaisia, kehitystä ei ole tapahtunut. Sen, mitä haluaa oppia, oppii tietämään kokeilemalla erilaisia vaihtoehtoja.

Miten voisit tehostaa oppimistasi tulevaisuudessa?

Viimeisen kysymyksen kohdalla olikin aika peilata, miten tulevaisuudessa voisi toimia toisin, jotta oppimistulokset olisivat parempia kuin tällä kertaa.

Kertaamalla kieliopin perusteet uudestaan.

Minun pitäisi keskittyä tehtävien tekoon tunnilla entistä paremmin.

Haastamalla itseäni tekemään vaikeimpia tehtäviä, ei valitsemaan esim. tekstitaidon vastaus aiheista niitä kaikkein helpoimpia.

Pitäisi vain kirjoittaa enemmän, niin se auttaisi. Myös lukeminen ja uutisten seuraaminen voisi olla hyvä juttu.

Tekemällä enemmän arvioitavia tehtäviä, kuten esseitä, analyysejä sekä tekstitaidon vastauksia. Myös kieliopin huoltoa olisi hyvä olla enemmän.

Omaa oppimistani voisin tulevaisuudessa tehostaa tekemällä enemmän kirjan tehtäviä. Lisäksi oppimista voisi tehostaa lukemalla sekä kirjoittamalla myös vapaa-ajalla, jolloin lukeminen ja kirjoittaminen kehittyisivät ja niihin muodostuisi jonkinlaista rutiinia.

Let’s Party!

Jippii, tämäkin kurssi on ohi!

Video

Alla olevassa videossa on kysely kokonaisuudessaan. Yllä olevassa listauksessa on muutamia esimerkkejä vastauksista. Yleensähän tuloksia esitetään siten, että tarjotaan valikoituja ja vinoutuneita otoksia, jotka tukevat omia väitteitä ja onnistumisia. Lukija itse päättäköön, millaisen merkityksen antaa yksittäisille äänenpainoille.

Lähteitä ja virikkeitä

Kegan, R. 2000, What “form” transforms? A constructive-developmental approach to transformative learning. In J. Mezirow & Associates (Eds.), Learning as transformation: Critical perspectives on a theory in progress (pp. 35–70). (San Francisco,  Jossey-Bass.)

King, P., & Kitchener, K. 1994, Developing reflective judgment. (San Francisco, Jossey-Bass.)

Knowles, M. 1975, Self-directed learning: A guide for learners and teachers. (Chicago, Follett.)

Kolb, D. 1984, Experiential learning: Experience as the source of learning and development. (Englewood Cliffs, Prentice Hall.)

Mezirow, J. 1991, Transformative dimensions of adult learning. (San Francisco, Jossey-Bass.)

Mezirow, J. 2012, Learning to think like an adult: Core concepts of transformation theory. In E. W. Taylor & P. Cranton (Eds.), The handbook of transformative learning: Theory, research, and practice (pp. 73–96). (San Francisco, Jossey-Bass.)